Meille asenne on tärkeintä: kyky uusiutua, taistella ja ponnistaa yhä korkeammalle. Polttava tahto pitää kiinni visiostaan, vaikkei siihen kukaan muu uskoisi. Mandatum tukee poikkeuksellisten ihmisten ponnistuksia ja hyviä hankkeita sekä sitä kautta energisoi meidän kaikkien suomalaisten elämää.

MIKKO KORHONEN
Suomen ykkösgolfari Mikko Korhonen on kaksinkertainen European Tour -voittaja vuosilta 2018 ja 2019. Ammattiuran lisäksi Korhosen perustama The 59 Fund luo hyviä alkuja suomalaisille ammattilaiseksi siirtyneille golfpelaajille.
SUOMEN ALPPIMAAJOUKKUE
Mandatumin kumppani, alppihiihdon maajoukkue, kirjoittaa kauden aikana viikottaista Fearless Finns -blogia Mandatumin verkkosivuilla. Blogissaan urheilijat kertovat kilpailuista, harjoituksista ja huippu-urheilijan elämästä. Kaiken taustalla on alppimaajoukkueen periksiantamattomuus, kyky uusiutua, ja polttava halu pitää kiinni tavoitteista.
Lue Fearless Finns -blogiaSAMUEL PUROLA
Pikajuoksija Samuel Purola on säväyttänyt poikkeuksellisilla suorituksillaan. Purola on tykittänyt 100 metrin 17- ja 19-vuotiaiden Suomen ennätyksen ajalla 10,31 sekuntia ja voittanut sm-kultaa sisäratojen 200 metrillä. Vuonna 2021 hän voitti sekä 100 että 200 metrin matkat Kalevan Kisoissa ja Suomi-Ruotsi -maaottelussa.
Katso video Purolan unelmasta juosta huippujen kanssa
Lue lisää Samuel Purolasta