Viikkokatsaus: Kiihtyykö elvytys Yhdysvalloissa ja Euroopassa?

Markkinakatsaus

Mitä vakuutuksia yrityksesi oikeasti tarvitsee?

Yrittäjyys

Menestystä koronan aikaan – vikkelä yritys vastasi asiakkaiden kutsuun

Pohjanmaalainen pakkausvalmistaja kehitti uuden tuotteen vuorokaudessa. Korona pieksi Orapacin perusliiketoimintaa, mutta nopea reagointi minimoi vahingot.  

orapac_kuva3.jpg
Kuvassa Orapacin toimitusjohtaja Fredic Tidström käsissään yhtiön päätuote, offset-painettu miniaaltopakkaus, sekä korona-ajan tuoma uutuustuote, suojavisiiri.

Orapacilla on kiehtova historia. Pohjanmaalla Oravaisissa sijaitseva yhtiö on valmistanut teollisuudelle tuotepakkauksia 1990-luvulta lähtien. Se perustettiin keskellä Suomen taloutta piessyttä lamaa. 

Silloin markkinoilla kaivattiin joustavaa ja uudella tavalla toimivaa kumppania. Yhtiön perustajat vastasivat kysyntään ja Orapac sai alkunsa”, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Fredric Tidström. 

Nyt yhtiössä työskentelee 45 henkilöä, ja liikevaihto on noin 13 miljoonaa euroa.  

Vastaus asiakkaan kutsuun 

Kolme vuosikymmentä myöhemmin käynnissä on toinen iso kriisi. Kuluneen kevään aikana eskaloitunut korona on vavisuttanut koko maailmantalouttaNe yritykset, jotka onnistuivat mukauttamaan toimintaansa nopeasti, ovat selvinneet markkinahäiriöstä paremmin. 

Keskellä koronakriisiä Vaasan sairaanhoitopiiri otti Orapaciin yhteyttä ja pyysi apua. 

”Suomalaisista sairaaloista puuttui suojavisiirejä, eikä niitä saatu tilattua ulkomailta. He kysyivät, tietäisimmekö jotain tahoa, joka voisi auttaa.” 

Keskellä koronakriisiä Vaasan sairaanhoitopiiri otti Orapaciin yhteyttä ja pyysi apua.

Tidström ajoi aamulla sairaalalle tutustumaan asiakkaan tarpeisiin. Suojavisiirejä tarvittiin esimerkiksi koronatartuntojen testaustilanteisiin. Iltapäivällä ensimmäinen prototyyppi suojavisiiristä oli valmis.  

Tuotekehittely eteni ripeästi ja tuotanto organisoitiin uudestaan. Suojavisiirit lähtivät sairaaloihin muutamassa päivässä. 

”Sen jälkeen kun Vaasan sairaanhoitopiiri tilasi testierän, tilauksia alkoi tulla ympäri Suomen. Sana kiiri nopeasti.” 

Paikalliset yritykset yhdistivät voimansa 

Orapacilla on kapasiteettia. Yhtiöllä on tiloissaan stanssauskone, jolla muotoleikataan miniaaltopahvia ja kartonkia pakkauksia varten. Nyt laitteen pyörivä leikkausterä leikkaa visiirit muoviarkista. Yhtä suuria stanssauskoneita ei Suomessa ole kovin paljoa. 

Pystymme valmistamaan noin 150 000 visiirin muovikalvoa vuorokaudessa, sanoo Tidström. 

Valmistetut kalvot kiinnitetään sankoihin, jotka valmistetaan Prevexissä Uudessakaarlepyyssä. Suojien valmistuksessa on mukana myös Pietarsaaressa sijaitseva SMK Design, joka valmistaa pisarasuojia myymäläketjujen kassoille. 

Yhteistyö paikallisten yritysten kesken on ollut tosi upea kuvio. Tämä on ollut jännittävä matka meille kaikille. On tullut tosi mukava fiilis siitä, kun olemme voineet auttaa vakavassa tilanteessa. 

Fredric Tidström, toimitusjohtaja, Orapac

”On tullut tosi mukava fiilis siitä, kun olemme voineet auttaa vakavassa tilanteessa.”

Kiireisimpään aikaan suojavisiirituotanto pyöri kolmessa vuorossa kellon ympäri. Yhtiö palkkasi tilapäisesti lisää työvoimaa. Nyt kun ensimmäisen aallon koronapiikki on rauhoittumaan päin, suojavisiirejä tilataan sairaaloihin vähemmän.  

Kaikki on kuitenkin valmiina, kun toinen aalto aikanaan tulee ja tuotteita tarvitaan taas. Pystymme valmistamaan visiirejä kustannustehokkaasti ja meillä on paljon kapasiteettia.  

Orapac haki suojavisiirille CE-sertifikaattia heti tuotannon alkuvaiheessa, mutta sen saamisessa kestää.  

Heti kun saamme sertifioinnin, pystymme viemään tuotetta enemmän myös ulkomaille. Testieriä olemme lähettäneet noin 10 maahan. Puolasta on jo tehty isompi tilaus.” 

Visiirituotanto on pitänyt kokonaismyynnin plussalla 

Suurin osa Orapacin perustuotannosta menee vientiteollisuudelle. Kesti huhtikuulle asti, ennen kuin koronan vaikutukset alkoivat näkyä tilauskannassa.  

Tilaukset alkoivat vähentyä toukokuussa vientiteollisuuden laskun mukana. Perustuotteidemme myynti on laskenut noin kolmanneksen viime vuoteen verrattuna, mutta visiirituotanto on paikannut mukavasti. Tällä hetkellä kokonaismyyntimme on plussalla verrattuna viime vuoteen.” 

Tänä vuonna Orapacissa olisi muisteltu 30-vuotista taivalta, mutta korona siirsi karkeloita myöhemmäksi.  

”Ensi vuonna sitten juhlitaan”, toivoo Tidström. 

 

Vinkkaa kannustava stoori!
Suomi on täynnä kiinnostavia bisnestarinoita – vinkkaa meille sellainen! Etsimme haastateltavia, joilla on tarina, joka auttaisi muitakin yrityksiä ja bisneksen tekijöitä saamaan hyviä asioita aikaiseksi. Vinkkaa itsesi tai kiinnostava yritys ehdokkaaksi sidosryhmämediamme Life Magazinen artikkeliin täällä.