Fearless Finns: Joulu lähestyy

Alppihiihtäjä Salomo Sirviö valmistui ylioppilaaksi ja keskittyy nyt täysillä urheiluun. Isot onnistumiset voivat odottaa jo nurkan takana.

Kuvat: Ski Sport Finland / Salomo Sirviö

Moro,

Joulu alkaa lähestyä, ja se tarkoittaa, että alkukausi on pikkuhiljaa paketissa. Tällä hetkellä olemme Ruotsin Klövsjössä treenaamassa, ja tarkoitus on vielä muutamat kisat kiertää Ruotsin puolella ennen kotiin palaamista jouluksi. Joulu on tarkoitus viettää isovanhempien kanssa Kajaanissa ja sen jälkeen siirtyä Tahkon jääpinnalle treenaamaan pujottelua ennen tammikuun kisoja.

Alkukauden kisat ovat menneet ihan kohtalaisesti; muutamia hyviä onnistumisia, mutta ei vielä kisaa, johon olisin täysin tyytyväinen. Silti mennään vahvalla mielellä eteenpäin ja kohti uusia onnistumisia. Kisakautta ollaan kierretty siis Ruotsissa ja tammikuussa on tarkoitus mahdollisesti kiertää Norjassa.

salomo-sirviö-rinteessä.jpgKuulun alppimaajoukkueen Challenger-ryhmään ja olen koko kauden laskenut Tahkon alppikoulun mukana. Alkukauden olimme Itävallassa Hintertuxin jäätiköllä. Leirejä pidettiin kolme: kaksi 10 päivän reissua ja yksi melkein kolmen viikon putki. Leireillä pyrin keskittymään omalla kohdallani laskuasentoon ja toistojen saamiseen erilaisissa olosuhteissa, missä kyllä onnistuttiin.

Sain suoriuduttua ylioppilaaksi muutama viikko sitten, joten nyt ei ole enää kouluakaan, joka stressaisi. Ainoa asia, johon saa keskittyä, on alppihiihto. Tällä hetkellä nautin vain laskemisesta ja yritän tehdä kaikkeni sen eteen. Jossain vaiheessa on tarkoitus hakea jatko-opiskelupaikkaa, mutta siitä en ole vielä stressannut. Ensi kaudella olisi tavoitteena olla maajoukkueessa ja päästä siihen remmiin mukaan.

Laskeminen itsessään alkaa olla kohdillaan, ja laskutekniset asiat ovat todella hyvällä mallilla. Treeneissä pyrin keskittymään kisanomaisten tilanteiden harjoitteluun ja laskurohkeuden kehittämiseen. Vauhtia siis löytyy, ja isot onnistumiset ovat vain ajan kysymys. Kauden tavoitteena on laskea molemmista tekniikkalajeista alle 30 FIS-pisteeseen, ja sitä myötä päästä laskemaan nuorten MM-kilpailuihin ja taistella siellä mitaleista.

Hyvää joulua,

Salomo