26.10.2018

Mandatum Life avaa arvopapereiden välityspalvelun

Mandatum Life avaa Saxo Bankin kaupankäyntiteknologiaan perustuvan Mandatum Trader -arvopapereiden välityspalvelun vuoden 2019 alkupuolella.

Mandatum Trader on Saxo Bankin kaupankäyntiteknologiaan perustuva välityspalvelu suomalaisille sijoittajille. Sijoittaja pääsee sen kautta käsiksi poikkeuksellisen laajaan instrumenttitarjontaan, johon kuuluu kymmeniä tuhansia eri sijoituskohteita 36 eri markkinalla.

Palvelu on suunnattu sijoittajille, joilla on suomalaiset pankkitunnukset. Se avaa laajat sijoittamisen mahdollisuudet jokaiselle osakesäästäjälle, mutta myös huomattavan kehittyneet työkalut aktiiviselle kaupankävijälle. Mandatum Traderin kautta voi sijoittaa niin osakkeisiin, rahastoihin, joukkovelkakirjoihin kuin johdannaisiin. Valikoima on poikkeuksellisen laaja: yli 35 000 instrumenttia.

”Suomalaiset ovat jäljessä muita Pohjoismaita sijoittamisessa, joten näemme tässä suuria mahdollisuuksia. Mandatum Life haluaa tarjota suomalaisille sijoittajille enemmän vaihtoehtoja ja Trader-palvelun globaali ulottuvuus tuo uutta olemassa olevaan tarjontaan”, Mandatum Lifen toimitusjohtaja Petri Niemisvirta sanoo. ”Missiomme on vaurastuttaa suomalaisia, ja tämä on siten luonnollinen täydennys nykyiseen strategiaamme”, Niemisvirta jatkaa.

”Mandatum Traderissa asiakas pääsee valitsemaan useista eri kaupankäyntisovelluksista, joten palvelusta tulee hyvin mielenkiintoinen kokonaisuus. Digitaalisten palveluiden merkitys korostuu jatkuvasti ja haluamme tarjota asiakkaillemme parhaita mahdollisia välineitä”, Mandatum Lifen kaupankäyntipalveluiden johtaja Niklas Odenwall kertoo.

Mandatum Trader -palvelussa käytetty teknologia on alansa palkittua kärkeä. Saxo Bankin alustoja käytetään kaikkialla maailmassa.

”On hienoa aloittaa yhteistyö Mandatum Lifen kanssa ja tuoda suomalaisille sijoittajille uusia sijoitusmahdollisuuksia. Saxo Bank haluaa tuoda sijoittamisen työkalut kaikkien ulottuville. Mandatum Traderin kautta suomalaissijoittajien hajautusmahdollisuudet paranevat oleellisesti sekä maantieteellisesti että eri omaisuuslajien osalta”, Saxo Bankin toimitusjohtaja ja perustaja Kim Fournais sanoo.

Mandatum Life vastaa Mandatum Traderissa asiakkaan tunnistamisesta ja suomenkielisestä asiakaspalvelusta. Saxo Bank vastaa Mandatum Traderin kaupankäynnistä.

Palvelu avautuu osoitteessa www.mandatumtrader.fi vuoden 2019 alkupuolella.

 

www.mandatumtrader.fi

www.mandatumlife.fi

www.home.saxo

www.home.saxo/about-us/awards

 

Lisätiedot:

Mandatum Life

Petri Niemisvirta, toimitusjohtaja, petri.niemisvirta@mandatumlife.fi, 010 516 7200

Niklas Odenwall, johtaja, kaupankäyntipalvelut, niklas.odenwall@mandatumlife.fi, +358 40 565 6043

Lauri Vaittinen, johtaja, sijoitusratkaisut, lauri.vaittinen@mandatumlife.fi, +358 50 382 1674

Niina Riihelä, markkinointi- ja viestintäjohtaja, niina.riihela@mandatumlife.fi, +358 40 728 1548

 

Saxo Bank

Steffen Wegner Mortensen, Head of PR and Public Affairs, stem@saxobank.fi, +45 3977 6343

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-18, pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä

Tilaa tiedotteet

Voit tilata tiedotteemme suoraan sähköpostiisi