26.09.2013

Mandatum Life ja Kaleva yhteistyöhön Lääkäriliiton kanssa

Mandatum Life, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva ja Vahinkovakuutusyhtiö If ovat solmineet yhteistyösopimuksen Lääkäriliiton kanssa. Yhtiöt tarjoavat kattavan määrän jäsenetuja vakuutus- ja sijoituspalveluista Lääkäriliiton jäsenille. Syyskuussa 2013 voimaan tuleva sopimus kestää ainakin 31.12.2015 asti.

"Olemme iloisia yhteistyösopimuksesta ja uskon sen hyödyttävän kaikkia osapuolia. Uskon kattavampien etujen myös lisäävän liiton jäsenten tyytyväisyyttä", kertoo Mandatum Lifen toimitusjohtaja Petri Niemisvirta.

Mandatum Life tarjoaa Lääkäriliiton jäsenille vakuutusetujen lisäksi säästämiseen ja Varainhoitoon liittyviä etuja.

"Kalevan osalta yhteistyö tarkoittaa lääkäreiden mahdollisuutta hyödyntää Suomen edullisinta henki- ja tapaturmavakuutusta Ryhmäsampo Primusta", kertoo puolestaan Kalevan toimitusjohtaja Timo Vuorinen.

Lääkäriliiton mukaan yhteistyösopimus Mandatum Lifen, Kalevan ja Ifin kanssa monipuolistaa jäsenetuja huomattavasti.

"Uusi yhteistyö pohjaa liiton strategiatyöhön ja sen tavoitteeseen "kohti jäsentä". Tämä on yksi avaus tähän suuntaan", kertoo Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve.

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Petri Niemisvirta: petri.niemisvirta@mandatumlife.fi, p. 010 516 7200
markkinointi- ja viestintäjohtaja Niina Riihelä: niina.riihela@mandatumlife.fi, p. 040 728 1548
Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve: heikki.palve@laakariliitto.fi, p. 050 564 7345

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-18, pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä

Tilaa tiedotteet

Voit tilata tiedotteemme suoraan sähköpostiisi