18.03.2016

Innova ja Finnair Oyj yhteistyöhön eläkesäätiön hallinnointipalveluista ja IAS 19 -raportoinnista

Finnairin Eläkesäätiö on valinnut Innova Palvelut Oy:n kumppanikseen hoitamaan eläkesäätiön hallinnointipalveluita 1.1.2017 alkaen.

Finnairin Eläkesäätiö myöntää vapaaehtoista lisäeläketurvaa jäsenilleen. Eläkesäätiön piiriin kuului vuoden 2015 lopussa noin 1 800 eläkkeensaajaa ja 1 900 työntekijää. Kattava palvelusopimus sisältää muun muassa eläke- ja kirjanpitopalvelut sekä vakuutusmatemaattiset palvelut. Osana yhteistyötä Innova on solminut myös palvelusopimuksen Finnair Oyj:n kanssa koskien IAS 19 -standardin mukaista laskentaa ja raportointia.

”Pidän sopimusta Finnairin Eläkesäätiön kanssa hienona tunnustuksena palvelumme vastaamisesta eläkesäätiömarkkinan muuttuneisiin tarpeisiin. Olemme valmistautuneet eläkealan tuleviin lainsäädännöllisiin muutoksiin hyvin ja panostaneet sähköisiin palveluihin”, kommentoi Innovan toimitusjohtaja Jani Mikkola.

”Eläkesäätiömme on toiminnassaan aktiivinen ja sen piiriin kuuluu työntekijöitä kaikista ikäluokista. Haluamme kumppaniltamme ennen kaikkea proaktiivista asiantuntija-apua ja näkemystä eläkeasioidemme hoitamiseen varsinkin nyt, kun alalle on luvassa monenlaisia muutoksia. Innovan nykyaikainen ja tehokas tapa hoitaa eläkeasioita sopii tarpeisiimme erinomaisesti”, kertoo Finnairin Eläkesäätiön hallituksen varapuheenjohtaja Minttu Sinisalo.

Lisätietoja aiheesta antavat:

Innova
toimitusjohtaja Jani Mikkola, jani.mikkola@innova.fi, p. 010 516 8326

Mandatum Life
markkinointi- ja viestintäjohtaja Niina Riihelä, niina.riihela@mandatumlife.fi, p. 040 728 1548

Finnair Oyj
Head of Performance and Rewards Minttu Sinisalo, minttu.sinisalo@finnair.com, p. 040 760 7147

Mandatum Lifen tytäryhtiö Innova Palvelut Oy on palkitsemisen ja eläkeasioiden ammattilainen. Innova vastaa kymmenien suomalaisten eläkesäätiöiden, -kassojen ja henkilöstörahastojen palveluista ja yhtiö on kehittänyt palkkausta ja palkitsemista noin 300 organisaatiossa.

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-18, pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä

Tilaa tiedotteet

Voit tilata tiedotteemme suoraan sähköpostiisi