06.06.2016

Kiisa Hulkko-Nyman aloittaa palkitsemisen johtavana asiantuntijana – väitöstutkimus tulospalkkauksen myönteisten vaikutusten syntymisestä

Mandatum Lifen tytäryhtiö Innova vahvistaa kasvussa olevia Palkitsemisen asiantuntijapalveluitaan ja on nimittänyt Kiisa Hulkko-Nymanin johtavaksi palkitsemisen asiantuntijaksi 6.6.2016 alkaen. Hulkko-Nyman toteaa tuoreessa väitöskirjatutkimuksessaan, että tulospalkkauksessa onnistuminen edellyttää järjestelmän sitomista organisaation tavoitteisiin ja hyvää viestintää.

Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitokselta väitelleen Kiisa Hulkko-Nymanin mukaan tulospalkkiojärjestelmät vaikuttavat työntekijöiden motivaatioon ja työsuoritukseen, mutta eivät aina työnantajan toivomalla tavalla.

”Suomalaisten organisaatioiden ja Suomen kansantalouden kannalta on erittäin tärkeä kysymys, millaisilla palkkiojärjestelmillä saadaan aikaan positiivisia vaikutuksia ja miten vaikutukset syntyvät”, Hulkko-Nyman sanoo.

Hulkko-Nyman tutki väitöskirjassaan 35 palkkiojärjestelmää suomalaisissa organisaatioissa. Niiden vaikuttavuudessa oli tulosten perusteella parantamisen varaa.

”Tutkimukseni keskeinen löydös oli, että tulospalkkiojärjestelmä sai aikaan myönteisiä vaikutuksia, kun henkilöstö koki järjestelmän sopivan yhteen organisaation tavoitteiden ja yrityskulttuurin kanssa ja kun järjestelmä oikeasti tunnettiin. Lisäksi positiivisia vaikutuksia syntyi silloin, kun työntekijät kokivat, että järjestelmää käytetään oikeudenmukaisesti”, Hulkko-Nyman tiivistää.

”Onnistuminen edellyttää siis, että järjestelmässä on henkilöstön mielestä järkeä.”

Palkitsemisen palveluiden osaaminen vahvistuu

Mandatum Life -konserni tarjoaa asiakkaille kattavat palkitsemisen asiantuntijapalvelut, joiden kysyntä on viime vuosina lisääntynyt. Tytäryhtiö Innova on myös Suomen johtava henkilöstörahastojen asiantuntijayritys.

”Konsernimme palkitsemisen palvelut saavat merkittävän vahvistuksen Kiisa Hulkko-Nymanin osaamisesta palkitsemisen ja erityisesti tulospalkkiojärjestelmien kehittämisessä. Vahvuutemme palveluntarjoajana on nimenomaan suomalaisten organisaatioiden erityispiirteiden tuntemus, mikä täydentyy nyt entisestään”, Innovan toimitusjohtajan Jani Mikkola arvioi.

Kiisa Hulkko-Nymanin väitös Järkeä ja tunnetta palkitsemiseen – tulospalkkiojärjestelmät strategian tukena tarkastettiin Aalto-yliopistossa 21.5. Hulkko-Nymanilla on laaja kansainvälinen kokemus palkkauksen ja palkitsemisen kehittämisen ja tutkimuksen parissa. Aiemmin hän johti Aalto-yliopistolla palkitsemisen tutkimusohjelmaa.

Lue lisää tutkimuksesta: www.mandatumlife.fi/life-journal/

Kiisa Hulkko-Nyman: CV

Lisätietoja
Kiisa Hulkko-Nyman, johtava palkitsemisen asiantuntija, Innova Palvelut Oy, p. 050 337 5482, kiisa.hulkko-nyman@innova.fi
Jani Mikkola, toimitusjohtaja, Innova Palvelut Oy, p. 050 577 9444, jani.mikkola@innova.fi
Niina Riihelä, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Mandatum Life, p. 040 728 1548, niina.riihela@mandatumlife.fi

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-18, pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä

Tilaa tiedotteet

Voit tilata tiedotteemme suoraan sähköpostiisi