Finanssiala yllätti positiivisesti
Finanssiala yllätti positiivisesti
Alanvaihtaja yllättyi positiivisesti - ”Mielikuvissani finanssialasta vilisivät pölyttyneet käytävät ja kassakoneiden kilinä”
Tietovarastoasiantuntija Anna-Maija Kauppi, 38, päätyi finanssialalle kiinnostuksesta tutustua uudentyyppisen toimialaan. Anna-Maija työskenteli aiemmin pitkään valmistavassa teollisuudessa. Kun Mandatum Lifella avautui mielenkiintoiselta kuulostava paikka tietovarastoasiantuntijana, päätti Anna-Maija kokeilla jotain uutta, ja hakea paikkaa.
”Ennen kuin aloitin Mandatum Lifessa ajattelin, että koko finanssiala on erittäin vakavahenkinen, perinteinen ja hierarkkinen. Mielikuvissani vilisivät pölyttyneet käytävät ja kassakoneiden kilinä. Täällä työskennellessäni olen kuitenkin huomannut, että todellisuus onkin täysin päinvastainen”, Anna-Maija kertoo. Anna-Maija kiittelee rentoa meininkiä, työnantajan joustavuutta sekä hyvää yhteishenkeä. Hän kertoo ilahtuneensa erityisesti siitä, että kaikki kollegat johtoa myöten ovat hyvin helposti lähestyttäviä.
”Täällä ei tarvitse miettiä, että kenen kautta voisin saada viestin välitettyä johdolle. Kaikki ovat valmiina auttamaan, eikä kenenkään työ ole toista tärkeämpi”, Anna-Maija kertoo.
Anna-Maijan tiimi pitää yllä tietovarastoja ja tiimissä on monenlaisia osaajia kuten koodaajia, tietovarastoarkkitehtejä ja projektiosaajia. Anna-Maija on koulutukseltaan tietojohtamiseen suuntautunut IT-tradenomi. Hänen pääasiallinen tehtävänsä on tietovarastoinnin kehittäminen, ylläpito, tiedon saatavuuden varmistaminen sekä tiedon jalostaminen eri sidosryhmille. Rooli on monipuolinen ja päivät vaihtelevia.
”Minulla ei oikeastaan ole normaalia työpäivää, vaan jokainen päivä on erilainen. Työskentelen päivittäin eri tiimien kanssa, kuten vaikkapa liiketoiminnan kehityksen, markkinoinnin ja myynnin kanssa”, kuvailee Anna-Maija.
Anna-Maijaa motivoi mahdollisuus oman työpanoksensa kautta auttaa kollegoitaan tekemään työnsä paremmin ja nopeammin. Automaation avulla ja tarjoamalla tietoa visualisoituna ja tiivistettynä, voivat kollegat luopua manuaalisista prosesseista tai tarpeesta kaivaa tietoja erikseen.
”Koska työni on hyvin konkreettista ja näkyvää, saan siitä paljon positiivista palautetta”.
Anna-Maija iloitsee myös siitä, että hän pääsee kouluttautumaan ja kehittämään omaa osaamistaan.
”Tiedolla johtaminen on erittäin ajankohtainen teema omassa työssäni ja kävin hiljattain kurssin tiedon visualisoinnista. On kiehtovaa pohtia, miten esimerkiksi väreillä voi kertoa eri asioita. Sain kurssilta hyviä työkaluja raporttien visualisoinnin kehittämiseen”, Anna-Maija pohtii.
”Mandatum Lifella parasta on tekemisen meininki ja mahtavat työkaverit. Tiivis työyhteisö ja yrityskulttuuri mahdollistaa sen, että voi kokea olevansa osa yritystä ja yrityksen suunnasta on helpompi pysyä kartalla. Minua motivoi tieto siitä, mihin oma työpanokseni vaikuttaa”, Anna-Maija toteaa.
Anna-Maija kertoo työkavereiden olevan tärkeä tuki: ”Meillä on tosi mahtava tiimi ja joka päivä on kiva tulla töihin tänne. Autamme toisiamme ja nauramme paljon.”
Työnantajaansa Anna-Maija kuvailee näin: Ketterä, eteenpäin menevä, kehittymishaluinen ja asiansa osaava toimija.
”Olen erityisen ylpeä siitä, miten yhtiö kantaa vastuuta niin henkilöstöstä kuin yhteiskunnastakin. Tämä näkyi selkeästi esimerkiksi yhtiön toiminnassa koronaviruksen aikana. Pienten lasten äitinä olen kiitollinen myös joustavuudesta ja kannustuksesta tehdä etätöitä”, Anna-Maija kertoo.
Anna-Maija näkee myös jatkokehitystä urallaan Mandatum Lifella.
”Täällä saa tuoda omia ideoita esiin sekä saa myös paljon vastuuta. Uskon, että tämä on hyvä paikka kehittyä uralla eteenpäin”, toteaa Anna-Maija.