Mandatum Lifelle jälleen paras yleisarvosana vastuullisen sijoittamisen periaatteita mittaavassa PRI-arviossa

19.8.2020

Mandatum Life on saavuttanut jälleen parhaan yleisarvosanan (A+) YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden eli PRI:n (Principles for Responsible Investment) vuoden 2020 arvioinnissa. 

Kansainvälinen sijoittajayhteistyöorganisaatio PRI arvioi vuosittain jäsentensä sijoitustoimintaa eri kategorioissa suhteessa vuosittaiseen kehittymiseen ja muihin jäseniin. Arviointi kertoo organisaatiolle, miten se on edistynyt vastuulliseen sijoittamisen integroinnissa ja missä sijoitustoiminnan osa-alueissa toimintaa kannattaa kehittää. Mandatum Life Varainhoito arvioitiin yhdeksässä eri kategoriassa, joissa se saavutti mediaaniarvosanaa vastaavan tai sitä paremman tuloksen kaikissa kategorioissa.

Mandatum Lifelle myönnettiin paras arvosana (A+) sijoittamisen strategiasta ja hallinnosta* sekä kiinteistösijoituksista. Se saavutti parhaimman arvosanan strategiaa ja hallintoa koskevassa kategoriassa myös vuonna 2019. Tänä vuonna yhtiö onnistui nostamaan arvosanansa parhaimpaan luokkaan myös kiinteistökategoriassa. Siinä onnistuu maailmanlaajuisesti vain noin kolmannes PRI-organisaation jäsenistä.

”Voimme olla tyytyväisiä suoriutumiseemme jokaisessa omaisuuslajissa. Vaihtoehtoiset sijoituskohteet, kuten kiinteistöt, ovat kiinnostaneet sijoittajia laajalti viime vuosina ja trendi on jatkunut myös tänä vuonna. Kiinteistösijoituksissa arvosanaamme nosti se, että liityimme mukaan GRESB-yhteisöön (Global Real Estate Sustainability Benchmark), joka mittaa kiinteistösijoitusyhtiöiden ja -rahastojen vastuullisuutta koko kiinteistösalkun tasolla”, sanoo Mandatum Lifen allokaatioratkaisuista vastaava johtaja Carolus Reincke.

PRI:n vertailussa Mandatum Lifen saamat arvosanat vaihtelivat erinomaisesta hyvään.  Heikoin arvosana (B) annettiin aktiivista omistajuutta koskevassa kategoriassa. Arvosanaan vaikutti se, ettei Mandatum Life pääsääntöisesti äänestä yhtiökokouksissa.

”Olemme kokeneet, että meille luontevin tapa vaikuttaa on keskustella suoraan yhtiöiden johdon kanssa. Keskusteluissa kiinnitetään huomiota esimerkiksi yhtiön hallintotapaan, suhteelliseen asemaan ja toimintatapoihin sektorin muihin yhtiöihin nähden, liiketoimintaprosessien kehityssuuntaan ja -tahtiin. Lisäksi kiinnitämme huomiota yhtiöiden vastuullisuusraporttien laajuuteen ja laatuun”, Reincke toteaa.

”Kiinnitämme näissä keskusteluissa huomiota myös siihen, millainen valmius yhtiöllä on korjata mahdollisia epäkohtia. Jos sijoituskohteena oleva yhtiö on haluton panostamaan vastuullisuuteen liiketoiminnassaan, voidaan sijoituksesta luopua.”  

Mandatum Life on allekirjoittanut YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet vuonna 2011 ja on niiden mukaisesti sitoutunut liittämään ESG-tekijät osaksi sijoitusprosessia, toimimaan aktiivisena omistajana ja edistämään vastuullisen sijoittamisen periaatteita.

 

 

 

 

 

Tiivistelmä tuloksista

Kategoria

Mandatum Life 2020

Mediaani 2020

Mandatum Life 2019

01.Strategy & Governance

A+

A

A+

02. Listed Equity

A

A

A

07. Private Equity

A

A

A

08. Property

A+

A

A

10. Listed Equity - Incorporation

A

A

A

11. Listed Equity - Active Ownership

B

B

B

12. Fixed Income - SSA

A

B

A

13. Fixed Income - Corporate Financial

A

B

A

14. Fixed Income - Corporate Non-Financial

A

B

A

* Strategy&Governance / Sijoittamisen strategia ja hallinto -kategoria on ollut useiden vuosien ajan nimeltään Overall Score / Yleisarvosana. Vuoden 2020 arvioinnissa tämä termi ei ollut enää käytössä.