Siirry sisältöön

Mandatum Life on Suomen paras työpaikka

14.2.2020

Mandatum Life on valittu Suomen parhaaksi työpaikaksi Great Place to Work -instituutin tutkimuksen suurten yritysten sarjassa. Henkilöstötyytyväisyys on asetettu jo vuonna 2008 yhdeksi Mandatum Lifen strategisista tavoitteista, ja yhtiö on valittu Suomen parhaimpien työpaikkojen joukkoon jo kymmenen kertaa peräkkäin.

”Mandatum Life on kasvanut Great Place to Work -tutkimusvuosiensa aikana suurten organisaatioiden kategoriaan. Yhteistyövuosiemme ajan olemme saaneet todistaa Mandatum Lifen yrityskulttuurin kehitystyötä, joka on toisaalta ollut kekseliästä ja rohkeaa mutta samaan aikaan toimialan turvallisuutta ja luotettavuutta tukevaa. Yrityskulttuurin kehittäminen on ollut Mandatum Lifen ylimmän johdon selkeä arvovalinta sekä strateginen painopiste. Esimerkillisen suunnitelmallisella työllä Mandatum on saavuttanut tunnustuksen Suomen parhaiden työpaikkojen joukossa jo 10 kertaa peräkkäin ja ansaitusti ottaa haltuunsa suurten organisaatioiden kategorian ensimmäisen sijan”, Great Place to Work Finlandin toimitusjohtaja Katriina Grönqvist kommentoi.

"Mandatum Lifesta tekee Suomen parhaan työpaikan meidän työntekijämme. Olen erittäin ylpeä sekä pitkään kestäneestä sijoittumisestamme parhaiden joukkoon, että tästä erityisen hienosta Suomen paras työpaikka -saavutuksestamme”, kommentoi Mandatum Lifen toimitusjohtaja Petri Niemisvirta.

”Mandatum Lifen strategiaa luotaessa vuonna 2008 ymmärsimme myös henkilöstön merkityksen yhtiön menestystekijänä, ja valitsimme henkilöstötyytyväisyyden yhdeksi strategiseksi tavoitteeksemme. Päätimme ottaa ihmiset mukaan ja kuuntelimme heitä. Siitä lähtien olemme tehneet pitkäjänteistä työtä henkilöstökäytäntöjen kehittämiseksi sekä panostaneet henkilöstön viihtymiseen ja jaksamiseen.

Yrityskulttuurimme perustuu luottamukseen, hyvään johtamiseen, matalaan hierarkiaan ja osallistamiseen. Mandatum Lifen tulee olla paras työpaikka niille työntekijöille, joita tavoittelemme. Samalla varmistamme sen, että olemme yksi Mandatum Life – niin asiakkaillemme, kuin omalle henkilöstöllemmekin. On upeaa, että tavoitteellinen työmme on johtanut Suomen parhaan työpaikan titteliin.”

Tänä vuonna tutkimukseen osallistui yhteensä 150 organisaatiota. Sijoitus tutkimuksessa määräytyy henkilöstön tyytyväisyyskyselyn sekä Great Place to Work Instituten asiantuntijoiden suorittaman työpaikan kulttuurin analyysin perusteella. Henkilöstökyselyssä oli tänä vuonna yhteensä 64 väittämää. Ne jakautuvat viiteen osa-alueeseen: Uskottavuus, kunnioitus, oikeudenmukaisuus, ylpeys ja yhteishenki. Työpaikan kulttuurin analyysissä perehdytään organisaation henkilöstökäytäntöihin, ja siinä selvitetään, miten hyvin ne tukevat työntekijäkeskeisen henkilöstökulttuurin rakentamista.

Erinomaiset tulokset

Tutkimuksen osa-alueiden kokonaispisteitä katsottaessa Mandatum Lifen tulokset ovat jälleen erinomaisia. Tutkimus kertoo, että olemme onnistuneet rakentamaan erittäin hyvän työpaikan – viime vuoden tapaan 91 % henkilöstöstä suosittelisi Mandatum Lifea työnantajana. Työntekijöiden kokonaistyytyväisyyttä mittaava trust index oli historiamme paras: 86 % (84).

Mandatum Life sai jälleen Great Place to Work® -sertifikaatin. Great Place to Work® -sertifikaatti myönnetään organisaatioille, joissa vähintään 7/10 kokee, että tämä on hyvä työpaikka.

 

Poimintoja Mandatum Lifen tuloksista:

Trust Index -kokonaispisteet (keskiarvo kaikista väittämistä): 86 % (2019: 84 %)
Kokonaisuudessaan tämä on todella hyvä työpaikka: 92 % (2019: 90 %)
Tavat, joilla vaikutamme yhteiskuntaan, ovat minusta hyviä: 87 % (2019: 87 %)
Täällä ihmisiä kohdellaan tasa-arvoisesti riippumatta syntyperästä: 95 % (2019: 97 %)
Täällä ihmisiä kohdellaan tasa-arvoisesti riippumatta sukupuolesta: 91 % (2019: 91 %)
Suosittelisin Mandatum Lifea työnantajana: 91 % (2019: 91 %)

Vastausprosentti: 90 % (2019: 87 %)

 

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Petri Niemisvirta: petri.niemisvirta@mandatumlife.fi, 010 516 7200
henkilöstöjohtaja Jatta Gerdt: jatta.gerdt@mandatumlife.fi,  040 505 0022
markkinointi- ja viestintäjohtaja Niina Riihelä: niina.riihela@mandatumlife.fi, 040 728 1548