Mandatum-konsernin tulos 1–3/2023

10.5.2023

Mandatumin vuosi 2023 alkoi positiivisissa merkeissä vahvan kasvukehityksen jatkuttua ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Nettomerkinnät sijoitussidonnaisiin ja muihin ulkoisiin asiakasvaroihin olivat 291 miljoonaa euroa, mikä tuki näiden varojen 5 prosentin kasvua vuoden 2022 lopun 10,3 miljardista eurosta 10,8 miljardiin euroon maaliskuun 2023 lopussa.

Mandatumin palkkiotulos sijoitussidonnaisista ja muista asiakasvaroista parani vuoden 2023 tammi–maaliskuussa 13 miljoonaan euroon (10). Sijoitus- ja rahoitustoiminnan tulos ilman sijoitussidonnaista liikettä oli 12 miljoonaa euroa, kun diskonttauksen purkamisen ja ensimmäisellä vuosineljänneksellä laskeneiden diskonttokorkojen negatiivinen vaikutus peitti osin 70 miljoonan euron sijoitustoiminnan nettotuotot. Sijoitusten tuotto oli 1,7 prosenttia ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Mandatumin korkosijoitusten juokseva tuotto markkina-arvoin (mark-to-market yield) oli 5,7 prosenttia maaliskuun 2023 lopussa.

Riskivakuutuksiin liittyvä tulos oli 3 miljoonaa euroa (3) kertyen lähinnä palvelumarginaalin ja riskioikaisun purkamisesta. Mandatumin tulos ennen veroja oli 32 miljoonaa euroa (227) ja laaja tulos 24 miljoonaa euroa (-17).

Mandatum-konsernin Solvenssi II -vakavaraisuussuhde nousi vuoden 2022 lopun 266 prosentista ja oli 284 prosenttia maaliskuun 2023 lopussa. Vakavaraisuuden nousun taustalla oli omien varojen tasainen kehitys sekä osake- ja korkoriskien pienenemisen myötä laskenut vakavaraisuusvaatimus. Omat varat olivat ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa 2 498 miljoonaa euroa ja vakavaraisuusvaatimus 880 miljoonaa euroa.

Mandatumin laskuperustekorkoiset vakuutussäästöt, joiden takuukorko on 3,5 tai 4,5 prosenttia, laskivat vuosineljänneksen aikana 40 miljoonaa euroa 1 546 miljoonaan euroon (1 586). Kokonaisuudessaan laskuperustekorkoiset vakuutussäästöt olivat 2,6 miljardia euroa (2,7 12/2022).

Mandatum-konsernin avainluvut 1–3/2023

 

1.1.–31.3.2023

1.1.–31.3.2022

1.1.–31.12.2022 

(Miljoonaa euroa, ellei toisin mainita) 

     

Sijoitussidonnaisten varojen ja rahastojen hallinnoitavat varat yhteensä

10 776

10 974

10 302

Hallinnoitavat varat yhteensä (AuM)

19 831

20 453

19 219

Nettovirrat sijoitussidonnaisiin varoihin ja rahastoihin

291

251

537

Tulos ennen veroja

32,0

226,8

686,2

Laaja tulos *

23,7

-16,7

58,0

Sijoitusomaisuuden tuotto, % *

1,7

-4,0

-9,0

Vakavaraisuussuhde, % 

284

219

266

Oman pääoman tuotto (ROE), % * (laajasta tuloksesta)

5,8

-3,9

3,3

(Tilintarkastamaton)

*IFRS-17 mukaisia

Mandatum

Mandatum on rahan ja hengen erikoisosaamisen yhdistävä merkittävä finanssipalvelujen tarjoaja. Yhtiö tarjoaa asiakkailleen laajan valikoiman palveluita kattaen omaisuuden- ja varainhoidon, säästämisen ja sijoittamisen, palkitsemisen ja sitouttamisen, eläkeaikaan varautumisen sekä henkilövakuuttamisen. Mandatum tarjoaa palveluita yritysasiakkaille, henkilöasiakkaille sekä institutionaalisille ja varainhoitoasiakkaille. Mandatumin liiketoiminnan menestyksen keskiössä ovat osaava henkilöstö, vahva brändi ja onnistuminen sijoitustoiminnassa.

www.mandatum.fi

 

Lisätiedot:

toimitusjohtaja Petri Niemisvirta: petri.niemisvirta@mandatum.fi, 010 516 7200

talousjohtaja Jukka Kurki: jukka.kurki@mandatum.fi, 050 424 6630

markkinointi- ja viestintäjohtaja Niina Riihelä: niina.riihela@mandatum.fi, 040 728 1548