Yhteistyö Danske Bankin kanssa jatkuu - kannansiirto peruuntuu

24.4.2018

 

Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö (Mandatum Life) ja Danske Bank ovat tänään sopineet yhteistyön jatkamisesta ja siitä, että aiemmin sovittu vakuutuskannan myynti ei toteudu.

Mandatum Life ilmoitti lokakuussa 2016 käyttävänsä oikeuttaan myydä Danske Bank Oyj:n Suomen palveluverkoston kautta myydyn vakuutuskantansa Danske Bankille tai sen osoittamalle taholle. Kannan arvioitiin siirtyvän vuoden 2018 lopussa ja se olisi koskenut Danske Bankin pääosin yksityisasiakkaille myymiä vakuutuksia. Kyseinen vakuutuskanta koostuu pääosin sijoitussidonnaisista vakuutussopimuksista ja lainaturvasopimuksista.

Nyt sovittu järjestely tarkoittaa kannansiirron peruuntumista ja myyntiyhteistyön tiivistymistä.

”Meillä on Dansken kanssa erittäin menestyksekäs yhteistyöhistoria, jota on ilo nyt jatkaa. Uskon, että palaamme takaisin ykköspaikalle yhteistyöalueillamme, kuten lainaturvamyynnissä.  Uusi sopimuksemme on hieno asia sekä nykyisille että uusille pankkiasiakkaille”, Petri Niemisvirta sanoo.

”Yhteistyön jatkuminen on hyvä uutinen erityisesti asiakkaiden kannalta. Henkivakuutusliiketoimintaan liittyvät lainaturva-, sijoitus- ja säästämistuotteet ovat asiakkaillemme tärkeitä. Nyt sovittu pitkäaikainen yhteistyö mahdollistaa kattavan tuote- ja palvelukehityksen. Yhdessä voimme varmistaa asiakkaillemme kokonaisvaltaisen palvelutarjoaman ja hyvän asiakaskokemuksen”, Danske Bankin Varallisuudenhoidon johtaja Kimmo Laaksonen toteaa.

Uuden yhteistyösopimuksen mukaiset palkkiorakenteet poikkeavat aiemmin yhteistyössä sovelletuista ja Mandatum Life maksaa jatkossa korkeampia palkkioita sekä uusmyynnistä että olemassa olevasta kannasta.

Yhteistyön on sovittu jatkuvan viisi vuotta kerrallaan, mutta Danske Bankilla on oikeus jatkaa sitä 15 vuoden pituiseksi. Yhteistyön päättyessä Danske Bankilla on oikeus ostaa kanta Mandatum Lifelta. Sopimus ei rajoita Mandatum Lifen oikeutta toimia muiden pankkien kanssa.

Järjestely on ehdollinen verokohtelun vahvistamiselle. Järjestely odotetaan saatavan päätökseen kolmen kuukauden kuluessa ja toteutuessaan Mandatum Life saa Danske Bankilta 197 miljoonan euron kauppahinnan edellä mainitusta kokonaisuudesta.


Lisätiedot:

Petri Niemisvirta, toimitusjohtaja, puh. 010 516 7200, petri.niemisvirta@mandatumlife.fi

Jukka Kurki, talousjohtaja, puh. 050 424 6630, jukka.kurki@mandatumlife.fi

Niina Riihelä, markkinointi- ja viestintäjohtaja, p, 040 728 1548, niina.riihela@mandatumlife.fi