Mandatum Lifen sijoitusten hiilijalanjälki jälleen mitattu

4.10.2018

Mandatum Life on mitannut hallinnoimiensa sijoitussidonnaisten varojen hiilijalanjäljen kolmannen kerran. Osakesijoitusten hiilijalanjälki pienentyi viime vuodesta. Korkosijoituksissa hiilijalanjälki nousi yli vertailuindeksien johtuen pääasiassa velan määrän muutoksista sijoituskohdeyhtiössä, jotka olivat ylipainossa yksittäisissä salkuissa. Kokonaisuudessaan sijoitusten vuotuinen hiilijalanjälki oli 980 257 CO2-tonnia. Hiilijalanjälki kasvoi verrattuna edellisvuoteen, mikä johtui suurimmalta osin hallinnoitavien varojen määrän kasvusta.

”Laskeva trendi osakesijoitustemme ilmastoriskeissä oli merkittävää. Korkosijoitusten ilmastoriskin kasvuun suhtaudumme vakavasti, ja olemme tehneet toimenpiteitä ilmastoriskien pienentämiseksi myös korkosijoituksissamme. Korkosijoitusten mittaustuloksia nostavien yhtiöiden kokonaispäästöt eivät kuitenkaan kasvaneet merkittävästi edellisvuoteen nähden, mikä on ilmaston kannalta tärkeintä”, Mandatum Lifen allokaatioratkaisuista vastaava johtaja Carolus Reincke toteaa.  

Yritysten osake- ja velkapääomaan suhteutetun hiilijalanjäljen lisäksi Mandatum Life julkaisee myös sijoitussidonnaisten varojensa keskimääräisen hiili-intensiteetin. Hiili-intensiteetti suhteuttaa sijoituskohdeyhtiöiden päästöt vuotuiseen liikevaihtoon ja heijastaa siten yrityksen liiketoiminnan tehokkuutta ilmastoriskeihin nähden. Mandatum Lifen sijoitussidonnaisten varojen hiili-intensiteetti oli keskimääräistä markkinaa parempi, 94 % markkinaindeksiin verrattuna.

Portfolio Decarbonization Coalition -sijoittajaverkoston jäsenenä Mandatum Life tähtää sijoitusten päästöjen pienentämiseen maailmanlaajuisesti hallinnoimalla aktiivisesti sijoitustoiminnan ilmastoriskejä sekä tarjoamalla mahdollisuuksia sijoittaa pienemmän hiilijalanjäljen yhtiöihin. YK:n Montréal Pledge -sitoumuksen myötä Mandatum Life julkistaa sijoitustensa päästöjen mittaustulokset vuosittain.

Yhteenveto tuloksista (suluissa edellisvuoden vertailukelpoiset luvut)

  • Sijoitusten hiilijalanjälki absoluuttisesti oli 980 257 CO2-tonnia (780 948)
  • Sijoitusten hiilijalanjälki suhteessa varojen määrään oli 330 CO2-tonnia/miljoona € (288)
  • Osakesijoitusten hiilijalanjälki suhteessa varojen määrään oli 95 CO2-tonnia/ miljoona € (120)
  • Korkosijoitusten hiilijalanjälki suhteessa varojen määrään oli 527 CO2-tonnia/miljoona € (367)
  • Hiilijalanjälki suhteessa vertailuindekseihin oli 112 % (76)
  • Sijoitusten keskimääräinen hiili-intensiteetti oli 259 CO2-tonnia/miljoona € liikevaihtoa ja 94 % suhteessa markkinaindekseihin

Sijoittaja voi tarkastaa yksittäisten sijoituskorien hiilijalanjälkiä sijoituskohteiden kuukausikatsauksista.

Näin mittaus tehtiin:

  • Mittaus tehtiin Mandatum Lifen hallinnoimalle sijoitusvarallisuudelle omien sijoituskorien, mandaattivarainhoidon ja allokaatiosijoituskorien osalta 31.12.2017 tilanteesta.
  • Mittauksen suoritti ISS Ethix.
  • Laskenta kattaa noin 90 prosenttia Mandatum Life Sijoituspalvelut Oy:n hallinnoimasta sijoitussidonnaisesta sijoitusvarallisuudesta.
  • Mittauksessa ei huomioitu konsultoivaa varainhoitoa, rakennesijoituksia tai indeksisijoituskoreja.
  • Sijoituskohteiden hiilijalanjälki perustuu ISS Ethixin dataan vuoden 2017 päästöistä.

Lisätiedot:

Carolus Reincke, johtaja, allokaatioratkaisut, carolus.reincke@mandatumlife.fi, p. 050 355 4540

Niina Riihelä, markkinointi- ja viestintäjohtaja, niina.riihela@mandatumlife.fi, p. 040 728 1548