Hyvässä vakavaraisuusasemassa kohti syksyä

10.8.2011

Mandatum Life -konsernin tammi-kesäkuun 2011 tulos ennen veroja nousi 84 miljoonaan euroon (69). Sijoitusomaisuuden markkina-arvojen muutoksen huomioiva käypien arvojen verojen jälkeinen tulos painui 8 miljoonaa euroa tappiolliseksi (100). Alkuvuoden tulosta rasittivat sijoitusomaisuuteen tehdyt 21 miljoonan euron alaskirjaukset ja ensimmäisessä kvartaalissa tehdyt vastuuvelan täydennykset. Sijoitusomaisuuden tuotto käyvin arvoin oli 1,3 prosenttia (3,8).

Mandatum Life -konsernin omalla vastuulla oleva maksutulo aleni vuodentakaisesta ja oli 444 miljoonaa euroa (603). Osa pudotuksesta selittyy vertailuvuoden lukuihin sisältyvistä ryhmäeläkkeiden vastuunsiirroista, mutta myös sijoitussidonnaisessa maksutulossa on jääty selkeästi jälkeen edellisvuoden ennätystasosta. Mandatum Lifen ensivakuutuksen kokonaismarkkinaosuus aleni Suomessa 22,9 prosenttiin (26,0) ja sijoitussidonnaisissa henkivakuutuksissa 24,5 prosenttiin (30,2).

Mandatum Lifen vakavaraisuusasema heikkeni hieman maaliskuun lopun tasosta päätyen 23,2 prosenttiin. Emoyhtiön toimintapääoma on yli viisinkertainen toimintapääoman vähimmäismäärään nähden.

Kustannusliikkeen tulos kehittyi suotuisasti ja kohosi 2,7 miljoonaan euroon (0,9) vuoden 2011 ensimmäiseltä kuudelta kuukaudelta.

Mandatum Life -konsernin sijoitussidonnaisten sopimusten vastuuvelka pysyi maaliskuun lopun tasolla ja oli 3 198 miljoonaa euroa (maaliskuu 2011: 3 192). Laskuperustekorkoinen vastuuvelka jatkoi alenemistaan päätyen 4 346 miljoonaan euroon (maaliskuu 2011: 4 383). Laskuperustekorkoinen vastuuvelka sisältää korkotäydennyksiä ja tuleviin lisäetuihin tehtyjä varauksia yhteensä 162 miljoonaa euroa.

"Alkuvuoden tulosta voi pitää kaiken kaikkiaan hyvänä. Maksutulo on ollut ennätyksellisen edellisen vuoden jälkeen jonkin verran jäljessä tavoitteista. Uskomme kuitenkin, että omien sijoituskoriemme absoluuttiseen tuottoon tähtäävä strategia tulee näyttämään hyvät puolensa syksyn vaikeassa sijoitusmarkkinassa ja luo sitä kautta edellytyksiä maksutulon kasvamiselle alkuvuoden tasosta", kommentoi toimitusjohtaja Petri Niemisvirta ja jatkaa "Tuloksen kannalta talouden epävakaa tilanne on haasteellinen. Yhtiömme vakavaraisuus on kuitenkin erinomaisella tasolla, jonka lisäksi myös taseemme on tehtyjen vastuuvelan täydennysten johdosta erittäin vahva. Nämä parantavat yhtiön mahdollisuuksia raportoida hyviä tuloksia myös tulevina vuosina."

Avainluvut Q2/2011

Maksutulo, omalla vastuulla:444 milj. € (603)
Tulos ennen veroja: 84 milj. € (69)
Oman pääoman tuotto: -1,6 % (25,0)
Liikekustannussuhde: 115,8 % (119,8)
Vakavaraisuusaste: 23,2 % (25,8)
Sijoitustoiminnan tuotto: 1,3 % (3,8)
Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä: 507 (463)

Tarkempi ja täydellisempi esitys Mandatum Lifen tuloksesta löydettävissä http://www.sampo.com/fi/sijoittajasuhteet/luvut/tulosraportit.

Lisätiedot:

toimitusjohtaja Petri Niemisvirta: petri.niemisvirta[at]mandatumlife.fi, p. 010 516 7200
talousjohtaja Jukka Kurki: jukka.kurki[at]mandatumlife.fi, p. 050 424 6630
markkinointi- ja viestintäjohtaja Niina Riihelä: niina.riihela[at]mandatumlife.fi, p. 040 728 1548