Mandatum Lifen maksutulon kasvu jatkui voimakkaana

3.11.2010

Mandatum Life -konsernin tulos ennen veroja oli tammi-syyskuun 2010 osalta 100 miljoonaa euroa (85). Tulos markkina-arvoin verojen jälkeen oli 152 miljoonaa euroa (337). Yhtiön hyvästä tuloksesta johtuen myös vakavaraisuus jatkoi vahvistumistaan. Vakavaraisuusaste syyskuun lopussa oli 23,4 prosenttia kun se oli vuodenvaihteessa 18,5 prosenttia. Emo-yhtiön toimintapääoma (1.195 miljoonaa euroa) on noin 5,3-kertainen viranomaisvaatimuksiin nähden.

Mandatum Life -konsernin maksutulo kohosi yli 60 prosenttia ja oli 827 miljoonaa euroa (513). Sijoitussidonnaisten tuotteiden maksutulo kasvoi lähes 70 prosenttia 355 miljoonasta eurosta 598 miljoonaan euroon. Baltian tytäryhtiön pääasiassa sijoitussidonnaisista tuotteista koostuva maksutulo kasvoi 44 miljoonaan euroon (29).

Vastuuvelka 7.348 miljoonaa euroa on suurempi kuin kertaakaan yhtiön historiassa. Sijoitussidonnaiset vakuutussäästöt kasvoivat alkuvuoden aikana noin 531 miljoonalla eurolla 2.889 miljoonaan euroon. Asiakkaiden laskuperustekorollisille vakuutussäästöille hyvitettiin ensimmäisen vuosipuoliskon aikana laskuperustekorkoa ja asiakashyvityksiä yli 120 miljoonan euron edestä. Alkuvuoden aikana Mandatum Life-konserni maksoi korvauksia n. 540 miljoonaa euroa, josta eläkkeiden osuus oli vajaat 230 miljoonaa euroa. Keskimäärin asiakkaiden sijoitussidonnaisiin tuotteisiin valitsemat sijoituskohteet tuottivat yhdeksän kuukauden aikana noin 8 prosentin sijoitustuoton.

Mandatum Lifen ensivakuutuksen kokonaismarkkinaosuus oli Suomessa 22,9 prosenttia (23,6) ja sijoitussidonnaisten henkivakuutusten 28,0 prosenttia (26,6). Kun henkivakuutusalan maksutulotilastoista poistetaan kahteen kertaa kirjattu maksutulo, oli Mandatum Lifen markkinaosuus 24,9 prosenttia. Eliminoinnilla ei ole vaikutusta sijoitussidonnaisen vakuutuksen markkinaosuuksiin. Baltian maissa markkinaosuus oli 21 prosenttia (15).

Avainluvut 1-9/2010

Maksutulo: 827 milj. € (513)
Tulos ennen veroja: 100 milj. € (85)
Oman pääoman tuotto: 35,2 % (116,5 %)
Liikekustannussuhde: 113,6 % (116,5 %)
Vakavaraisuusaste: 23,4 % (12/2009: 18,5 %)
Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä: 465 (459)

Tarkempi ja täydellisempi esitys Mandatum Lifen tuloksesta löydettävissä www.sampo.fi/tulos