Juhani Lehtonen Mandatum Lifen salkunhoidon johtoon

14.1.2010

Juhani Lehtonen on nimitetty Mandatum Lifen salkunhoitotoiminnon vetäjäksi. Lehtonen raportoi Varainhoito ja Sijoitusratkaisut-yksikön vetäjälle Janne Saarikolle.

Lehtonen on vuodesta 2008 toiminut Mandatum Lifen Varainhoidon korkopuolen vastaavana salkunhoitajana ja tällä alueella on hoidettu mm. erittäin menestyksekästä Korkosalkku-sijoituskoria. Hänellä on myös ollut merkittävä rooli yleisissä allokaatiovalinnoissa.

Samassa yhteydessä KTM, CFA Juha Asikainen on nimetty salkunhoitoon Senior Quant Analystiksi 1.2.2010 alkaen. Hän raportoi Juhani Lehtoselle. Asikainen siirtyy tehtävään AIM Capitalista.

"Nämä nimitykset ovat jälleen yksi askel tiellämme johtavaksi suomalaiseksi varainhoidon palvelutarjoajaksi. Ja jatkamme organisaatiomme vahvistamista samassa rytmissä asiakkaidemme tarpeiden kanssa myös jatkossa", sanoo yksikön johtaja Janne Saarikko.

Mandatum Life on yli 135 vuoden menestyksekkäällä sijoitushistoriallaan aktiivisen varainhoidon edelläkävijä Suomessa. Mandatum Lifen Varainhoito ja Sijoitusratkaisut -yksikössä työskentelee tällä hetkellä yhteensä noin 50 sijoittamisen ja varainhoidon ammattilaista.

Lisätiedot:

Janne Saarikko, johtaja, Varainhoito ja Sijoitusratkaisut, p. 050 385 3057, janne.saarikko[at]mandatumlife.fi

Juhani Lehtonen, johtaja, Salkunhoito, p. 010 516 8001, juhani.lehtonen[at]mandatumlife.fi

Niina Riihelä, markkinointi- ja viestintäjohtaja, p. 040 7281 548, niina.riihela[at]mandatumlife.fi