Eläkeasioilla on vaikutusta suoraan
yrityksen tulokseen

Suomessa on tulevaisuudessa entistä monimuotoisempi työeläkemaailma, jossa työntekijöiden eläkeikään tulee yhä enemmän vaihtelua. Vuoden 2017 eläkeuudistuksen myötä eläkeiät nousevat ja työpaikoilla on yhä iäkkäämpiä työntekijöitä.

Muutokset nostavat eläkeasiat yhä vahvemmin yritysten ja organisaatioiden strategiseen suunnitteluun. Koko henkilöstön eläköitymistä on tarkasteltava huolella.

Avullamme laadit toimivan eläkestrategian, jonka avulla hallitset eläköitymistä. Saat meiltä apua ikäohjelmien rakentamiseen ja täydennät työntekijöidesi eläketurvaa parhaalla mahdollisella tavalla. Ryhmäeläkevakuutuksissa olemme markkinajohtaja, jolla on Suomessa lisäeläkeratkaisuista ainutlaatuinen asiantuntijuus ja kokemus.

Yhdessä tytäryhtiömme Innovan kanssa tarjoamme lisäksi kattavat palvelut yritysten ja yhteisöjen eläkeasioiden hoitamiseen.

Eläkkeelle oikeaan aikaan

Eri aloilla ja erilaisissa tehtävissä työntekijöiden todellinen kyky ja halu tehdä töitä saattaa vaihdella huomattavasti.

Yrityksen eläkestrategia auttaa työnantajaa hallitsemaan koko henkilöstön eläköitymistä: osaamisen siirtymistä, työkyvyttömyysriskejä, kuluja ja vaikutuksia tuottavuuteen. Näin pystytään tarvittaessa aikaistamaan tai lykkäämään eri henkilöstöryhmien eläkkeelle siirtymistä. Samalla varmistetaan, että työssä jaksetaan tarpeeksi pitkään.

Asiantuntijamme auttavat yritystäsi rakentamaan sopivat eläkemallit onnistuneen eläkestrategian toteuttamiseksi. Kun mallit on laadittu ajoissa, turvataan järjestelyihin tarvittava rahoitus. Hyvällä suunnittelulla saadaan aikaiseksi sekä työnantajan että työntekijän kannalta optimaaliset ratkaisut.

Ajoissa suunnitellut järjestelyt maksavat lopulta vähemmän ja mahdollistavat oikea-aikaisen eläköitymisen. Onnistunut eläkemalli toimii saumattomasti osana hyvää palkitsemisen kokonaisuutta.

Eläkestrategian edut

  • Tulosvaikutus: lisätulot (esimerkiksi avainhenkilöiden motivointi), kustannussäästöt (esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeet, tehottomat työvuodet)
  • Työhyvinvointi: varmistetaan työssä jaksaminen ja mahdollistetaan joustot (osa-aikaeläke, kevennetty työ tai työaika)
  • Rahoitus: ajoissa toteutetulla järjestelmällä eläköitymisen kustannukset katetaan tehokkaasti
  • Työnantajamielikuvan paraneminen: vastuullinen työnantaja on varautunut myös eläköitymiseen

Ryhmäeläkevakuutus

Yritysten henkilöstölleen ottama ryhmäeläkevakuutus on ylivoimaisesti tehokkain tapa täydentää työntekijöiden eläketurvaa. Tulevaisuudessa työeläkkeiden pienetessä jokaisen omasta eläkeaikaan varautumisesta ja työnantajan tarjoamasta täydennyksestä tulee entistä kiinnostavampaa. Pitkä kokemuksemme lisäeläkkeiden tarjoajana takaa sinulle näkemyksen, jota et saa muualta.

Ikäohjelmat

Väestön ikääntyessä myös yritysten henkilöstön ikärakenne muuttuu. Yritys voi erilaisten ikäohjelmien avulla luoda ikääntyville työntekijöille polkuja työroolien vaativuuden, oman kiinnostuksen ja yksilöllisen jaksamisen mukaan ja näin ennakoida eläkkeelle siirtymisen ajankohtia. Varmistat avullamme, että yrityksessäsi on varauduttu tulevaisuuden muutoksiin.

Eläkejärjestelyjen konsultointi- ja raportointi

Palvelemme asiakkaitamme kaikissa eläketurvan järjestämiseen liittyvissä asioissa, kuten eläkesäätiöiden ja -kassojen kokonaisvaltaisessa hoitamisessa ja yritysten eläkekustannusten raportoinnissa. Autamme uuden eläkesäätiön tai -kassan perustamisessa sekä tarjoamme säätiöille ja -kassoille kaikki niiden tarvitsemat hallinnointipalvelut.

Palvelut eläkekassoille ja -säätiöille

Tarjoamme eläkekassoille ja -säätiöille ensiluokkaiset asiantuntijapalvelut perustamisesta hallinnointiin, raportointiin ja varainhoitoon. Palvelemme eläkekassoja ja -säätiöitä niiden toiminnan kaikissa vaiheissa.

Onko sinulla työnantajasi tarjoama eläkevakuutus ulkomailla?

Monilla suomalaisilla, jotka ovat työskennelleet ulkomailla, on työnantajan kautta lisäeläkevakuutus. Takaisin Suomeen palatessa kertyneet lisäeläkesäästöt kannattaa usein siirtää myös kotimaahan.

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä

Tilaa uutiskirje

Ajankohtaiset artikkelit henkilöstön palkitsemisesta suoraan sähköpostiisi.