Viikkokatsaus 18.10.21: Miten tuloskausi on lähtenyt käyntiin?

Miksi inflaatio on kiihtynyt edelleen? Miten keskuspankki tulkitsee inflaatiota ja onko sillä vaikutuksia rahapolitiikkaan? Maailmankauppa yskii, miten käy talousaktiviteetin?

 

 

Markkinat ovat rauhoittuneet haastavan syyskuun jälkeen. Millainen viime viikko oli?

Osakemarkkinoilla nähtiin positiivinen viikko muun muassa syklisten teemojen vetämänä. Korkojen nousu rauhoittui.

Tuloskausi alkoi Yhdysvalloissa vahvasti. Kun noin 8 % S&P 500 –indeksi yhtiöistä on raportoinut, saadut tulokset ovat ylittäneet analyytikoiden odotukset.

 

Yhdysvalloissa inflaatio kiihtyi edelleen. Mikä on kehityksen taustalla? Entä miten tämä vaikuttaa keskuspankin koronnostosuunnitelmiin?

USA inflaatioluvut julkaistiin viime viikolla. Syyskuun inflaatio nousi 5,4 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Keskuspankin seuraama pohjainflaatio 4 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden.

Yhdysvaltain keskuspankin näkemyksen mukaan inflaatiossa on kyse hetkittäisestä koronan jälkeisestä piikistä, josta myös päästään eroon melko nopeasti. Fed julkaisi syksyllä 2020 strategiatyönsä, jonka myötä se julkaisi uudet periaatteet ja määritteli samalla inflaatiotavoitteensa uudelleen. Sen mukaan inflaatio voi kiihtyä tilapäisesti yli kahteen prosenttiin, jos se on ollut pitkään alle kahden prosentin tavoitteen. Käytännössä hetkittäinen inflaatiotavoitteen ylitys ei välttämättä johda rahapolitiikan kiristämiseen.

Fed ei kavahda yksittäisiä korkeita inflaatiolukuja, mutta nyt pohjainflaatio on ollut pidemmän aikaa yli tavoitetason.

Tämän vuoksi inflaatiolukujen syihin ja seurauksiin on syytä porautua nyt tarkemmin. Pohjainflaation nousuun vaikuttivat merkittävästi energianhinnan nousu ja asumisen korkeammat kustannukset. Näistä erityisesti viimeinen ei muutu herkästi suuntaan tai toiseen, vaan odotettavissa on, että asumiskustannusten kohoaminen vaikuttaa merkittävästä inflaatiokehitykseen.

Myös markkinoilla odotetaan, että inflaatio on koholla pitkään. Nämä tulevat haastamaan keskuspankin näkökulmaa lyhyestä inflaatiopiikistä ja kehitystä on syytä pitää edelleen silmällä.

Miten työllisyysluvut vaikuttavat keskuspankin päätöksiin?

Viime viikolla Yhdysvalloissa julkaistiin työllisyysluvut ja ne jäivät odotuksista. Päällisin puolin heikko työllisyysraportti ei muuta kuvaa edelleen vauhdittuvasta työllisyyskehityksestä Yhdysvalloissa. Avoimia työpaikkoja edelleen merkittävästi, ja palkkapaineet kasvavat tulevalle vuodelle.

Yhdysvaltain keskuspankki strategiassa painotetaan täystyöllisyyttä. Käytännössä hetkittäinen inflaatiotavoitteen ylitys ei välttämättä johda rahapolitiikan kiristämiseen, vaan työllisyys on yhtä tärkeä linkki.

Vaikka juuri julkaistut työllisyysluvut olivat heikot, samaa aikaan avoinna olevia työpaikkoja ennätyksellisen paljon, enemmän kuin koskaan 2000-luvulla. Tällä hetkellä Yhdysvalloissa on avoimia työpaikkoja noin 10 miljoonaa

Taustalla on se, että työmarkkinoiden joustavuus on vähentynyt, kun ihmisillä ei ole halua muuttaa työpaikkojen perässä esimerkiksi toiseen osavaltioon.

Tämä puolestaan vaikuttanee palkkojen nousuun. Monet yritykset ja tietyt toimialat kärsivät työvoimapulasta ja ne ovat työntekijöitä houkutellakseen ryhtyneet maksamaan minimipalkkoja parempaa palkkaa Amazonin tavoin. Palkoilla on siis nousupaineita.

Miten tuloskausi on lähtenyt käyntiin?

Tuloskausi alkoi toden teolla viime viikolla Yhdysvaltain johdolla, jossa erityisesti suuret pankit ehtivät raportoida tuloksistaan.

Pankit ylittivät analyytikoiden odotukset. Tulosten taustalla mm. vahva investointipankkiaktiviteetti ja tappiovarausten purku.

Yhdistetty tuloskasvu-(julkistetut tulokset ja analyytikoiden odotukset tulevista tuloksista) odotus nyt 30 % vs. 2020, liikevaihdon kasvu 15,1 % vs. 2020.

Molemmat olisivat toteutuessaan kolmanneksi korkeimmat kvartaaliluvut sitten Q3/2010.

Tuloskauden aikana mielenkiinto keskittyy mm. yhtiöiden kommentteihin raaka-ainekustannuksista ja työvoiman saatavuudesta.

 

Maailmankauppa yskii, miten käy talousaktiviteetin?

Voimakkaasti alkuvuoden aikana piristynyt maailmankaupan kasvu on hidastunut viime aikoina. Huolet talousaktiviteetin hidastumisesta ensi vuonna jatkuvat edelleen.

Haasteet logistiikassa eivät ota helpottuakseen. Esimerkiksi Aasiassa ja Yhdysvaltojen merkittävissä satamissa on pullonkauloja, jotka vaikuttavat logistiikkaan maailmanlaajuisesti. Aasiassa suhtaudutaan vakavasti koronatartuntoihin ja muutamatkin tautitapaukset ovat saattaneet pysäyttää sataman toiminnan.

Raaka-aineiden hintapaineet ja toimitusongelmat näkyvät monella alalla, kuten autokaupassa. Komponentti- ja sirupula ovat vaikuttaneet siihen, ettei uusia autoja saada valmiiksi riittävää tahtia.

Tähän vaikuttaa osaltaan myös kulutuskysynnän tasaantuminen. Koronapandemian aikana etenkin länsimaissa monille kertyi säästöjä, ja koronarajoitusten purku toi kulutukseen selvän piikin. Toisaalta moni ala, kuten matkailu, kärsii edelleen koronasta ja matkustusrajoituksista.

Talousaktiviteetti pitänyt pintansa loppukesän ja syksyn aikana, mutta hidastuminen on näköpiirissä. Toisaalta rajoitusten purku ja joulukauppa tukevat vuoden viimeistä kvartaalia.

Miten maailmankaupan tilanne vaikuttaa investointeihin?

Odotukset investointien kasvulle ovat olleet suhteellisen korkeat. Koronan vuoksi on luotu erilaisia elvytyspaketteja ja toisaalta rahoituskustannukset ovat olleet yrityksille erittäin alhaiset.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa Bidenin elvytyspaketti olisi ohjannut liittovaltion rahoja erilaisiin korjaus- ja rakennushankkeisiin. Paketin suuruus on supistunut merkittävästi presidentin alun perin ehdottamasta summasta.

Samaan aikaan myös kiristävä rahapolitiikka syönee investointikysyntää.

 

Mihin katse kannattaa tällä viikolla suunnata?

Alkavalla viikolla saadaan alustavia ostopäällikköindeksejä Euroopasta, Philadelphia FED:n aktiviteetti-indikaattori sekä tuloksia Yhdysvalloista ja Euroopasta.