Viikkokatsaus 14.3.2022: Millaisia seurauksia Ukrainan kriisillä voi olla lyhyellä ja pitkällä aikavälillä?

Millaisia vaikutuksia Kiinan heikentyneellä koronatilanteella voi olla isossa kuvassa? EKP kertoi viime viikolla odotusten vastaisesti kiristävänsä rahapolitiikkaansa. Oliko keskuspankin tiukka linja kuitenkaan lopulta niin iso yllätys? Millaisia seurauksia Ukrainan kriisillä voi olla lyhyellä ja pitkällä aikavälillä?

EKP kertoi viime viikolla odotusten vastaisesti kiristävänsä rahapolitiikkaansa. Oliko keskuspankin tiukka linja kuitenkaan lopulta niin iso yllätys?

Aiemmin tänä vuonna EKP:n odotettiin kiristävän rahapolitiikkaansa kiihtyvän inflaation vuoksi. Ukrainan sodan myötä tilanne kuitenkin muuttui ja keskuspankin odotettiinkin pysyvän varovaisella linjalla sodan heikentäessä talousnäkymiä.

Kuitenkin viime viikkoisen kokouksensa jälkeen Euroopan keskuspankki yllätti markkinat viestimällä kiristyvästä rahapolitiikasta sodan talouskasvulle aiheuttamasta epävarmuudesta huolimatta. EKP kertoi vähentävänsä joukkovelkakirjojen osto-ohjelmia toisen kvartaalin aikana ja mahdollisesti lopettavansa ne kokonaan loppuvuoden aikana.

Vaikka keskuspankin viesti oli markkinoille yllätys, sinänsä EKP pitää tällä tavalla vain kiinni mandaatistaan eli eurooppalaisen hintavakauden turvaamisesta, inflaation pitämisestä kurissa. Jos EKP ei olisi nyt lähtenyt puuttumaan inflaatioon sen kiihtyessä edelleen, keskuspankin uskottavuus olisi kärsinyt.

Mitä muuta tietoa EKP:n kokouksesta saatiin?

Kokouksessa ohjauskoron nostosta ei mainittu muuta kuin, että se tehdään osto-ohjelmien päättämisen jälkeen. Aiemmin koronnoston ajankohdasta oli viestitty sen tapahtuvan ”shortly after” eli ”pian” osto-ohjelman päättämisen jälkeen, mutta nyt muotoiltua lievennettiin muotoon ”some time after” eli ”jonkin aikaa” ohjelman päättämisen jälkeen. Kokouksen jälkeen perjantaina markkinat hinnoittelivat tälle vuodelle yhtä 20:n korkopisteen nostoa.

Lisäksi EKP:n viestinnästä poistettiin aiempi viittaus siihen, että korkoja voitaisiin laskea. Eli käytännössä seuraava muutos ohjauskoroissa on ylöspäin, mikä toki on odotettavaakin.

EKP:n viesti terävöitti näkemystä siitä, että inflaatio on keskuspankin vihollinen numero 1 ja markkinoiden apuun ei tulla yhtä hanakasti kuin ennen. Kokouksen jälkeen korot nousivat ja osakkeet laskivat.

Onko Yhdysvaltojen korkeille inflaatioluvuille näkyvissä helpotusta?

Viime viikolla Yhdysvalloista saatiin uusia inflaatiolukuja. Helmikuun inflaatio oli edelleen korkea 7,9 % vuoden takaiseen verrattuna, mikä vastasi markkinoiden odotuksia.

Energian ja muiden hyödykkeiden hintojen nousu pitää inflaatiopaineet korkeina, mutta toisaalta pohjaefekti laskee nousupainetta tulevina kuukausina. Helpotusta ei ainakaan hetkeen näyttäisi siis olevan tulossa.

Millaisia seurauksia Ukrainan kriisillä on ollut markkinoille?

Ukrainan kriisin seurauksena osakkeiden arvostustasot ovat laskeneet. Eniten ovat kärsineet suomalaiset ja eurooppalaiset osakkeet. Toisaalta suomalaisissa ja eurooppalaisissa osakkeissa nähtiin myös suurin reaktio viime viikon positiivisiin uutisiin. USA, Japani ja kehittyvät markkinat ovat reagoineet kriisiin maltillisemmin.

Korkojen nousu alkuvuonna ja riskilisien leveneminen kriisin alettua ovat painaneet korkosijoitusten tuottoja. Luottoriskipreemiot taas ovat suunnanneet ylöspäin. Energian hinnat ovat olleet hurjassa nousussa tarjonnan hyytyessä. Pitkän aikavälin inflaatio-odotukset ovat nousseet kriisin myötä edelleen. Valtionlainat ja dollari taas ovat tarjonneet sijoittajille suojaa.

Millaisia seurauksia kriisillä voi olla lyhyellä ja pitkällä aikavälillä?

 Lyhyt aikaväli

  • Energian ja hyödykkeiden hintojen raju nousu
    • Länsimaiden pakotteet ja Venäjän mahdolliset vastapakotteet sekoittavat globaalit markkinat. Markkinoiden uudelleenjärjestely ei ole nopea operaatio.
  • Rahapolitiikan mahdolliset muutokset
    • Markkinoiden aiemmat odotukset nopeasta rahapolitiikan kiristymisestä hälventyneet erityisesti Euroopassa. Keskuspankit joutuvat nyt punnitsemaan nousevan inflaation ja mahdollisesti hidastuvan kasvun välillä.
  • Talouskasvun hidastuminen
    • Energian ja hyödykkeiden hinnat vaikuttavat investointeihin, nostavat yritysten kustannuksia ja ohjaavat kuluttajien menoja pakollisiin perustarpeisiin. Kasvu hidastuu, mutta kuinka paljon?

Pitkä aikaväli

  • Eurooppalaisen energiainfrastruktuurin uudelleenrakennus
    • Pyrkimys eroon venäläisestä energiasta mullistaa eurooppalaisen energiantuotannon. Investoinnit vihreään energiaan todennäköisesti vauhdittuvat entisestään, toisaalta jo käytöstä poistettua fossiilista tai ydinenergiaa otetaan käyttöön uudestaan.
  • Globalisaatiokehityksen hidastuminen
    • Riippuvuus globaaleista toimitusketjuista on kokenut kolauksia jo edellisinä vuosina, ja Ukrainan kriisi kiihdyttänee muutosta edelleen. Tuotantoketjujen uudelleenrakennus vaatii investointeja ja saattaa aiheuttaa inflaatioon rakenteellista painetta.

Kiinan koronatilanne on heikennyt. Millaisia vaikutuksia sillä voi olla isossa kuvassa?

Länsimassa koronauutiset ovat jääneet sodan varjoon, korona ei kuitenkaan ole ohi. Kiinassa koronan nollapolitiikka on pettämässä. Tietyissä Kiinan kaupungeissa ja Hong Kongissa koronaviruksen tartuntaluvut sekä kuolemat ovat nousseet pandemian ennätystasoille. Markkinoilla seurataan nyt, miten Kiina lähtee tilannetta taklaamaan.

Isossa kuvassa koronatilanteen pahentumisella Kiinassa voi olla kahdenlaisia vaikutuksia. Kiinalaiset osakkeet ovat viime viikkojen aikana olleet muutenkin paineessa, eikä koronatilanteen paheneminen tilannetta ainakaan auta. Lisäksi koronatilanteen paheneminen toisi lisäpainetta jo ongelmissa oleviin globaaleihin tuotanto- ja toimitusketjuihin.

Mitä tällä viikolla kannattaa seurata?

Alkavalla viikolla seurataan sodan lisäksi Yhdysvaltojen vähittäiskauppalukuja. Luvuista saadaan tietoa siitä, miten inflaatio ja hintojen nousu vaikuttaa kuluttajien käyttäytymiseen. Yhdysvallat ovat hyvin kotimarkkinavetoinen maa, joten yhdysvaltalaiskuluttajat ovat maan taloudelle tärkeitä.

Tällä viikolla saadaan myös Euroalueen lopullisia inflaatiolukuja. Viikon kohokohta on kuitenkin keskiviikkona oleva Yhdysvaltain keskuspankin kokous, jolta odotetaan ensimmäistä koronnostoa. Myös keskuspankin muita kommentteja odotetaan markkinoilla.

 

Viikon markkinaindikaattorit

 

 

 

Periodi

Edellinen

Ti 15.3.

Euroalue

Teollisuustuotanto (v/v)

Tammikuu

1.6 %

Ti 15.3.

Saksa

ZEW-indeksi, rahoitusmarkkinoiden luottamus

Maaliskuu

54.3

Ke 16.3.

USA

Vähittäismyynti (k/k)

Helmikuu

3.8 %

Ke 16.3.

USA

Keskuspankin korkopäätös

Maaliskuu

0.00 - 0.25 %

To 17.3.

USA

Teollisuustuotanto (k/k)

Helmikuu

1.4 %

Lähde: Bloomberg