Viikkokatsaus 30.11.21: Vaikuttaako uusi virusmuunnos keskuspankkien ratkaisuihin?

Omikronmuunnos säikäytti markkinat. Miten markkinat siihen reagoivat lyhyellä ja pitkällä aikavälillä? Miten virusmuunnos voi vaikuttaa inflaatioon?  Mandatumin viikkokatsaus kertoo, mitä markkinoilla on tapahtunut ja mitä tällä viikolla kannattaa seurata.

Tieto koronaviruksen omikronmuunnoksesta säikäytti markkinat perjantaina. Miltä markkinat näyttivät viime viikon päätteeksi?

Osakeindeksit Euroopassa laskivat perjantaina 3–5 prosenttia ja USA:ssa noin 2,5 prosenttia. Eniten kärsivät matkailualan osakkeet. Hintaheiluntaa mittaava VIX-indeksi nousi korkeimmilleen sitten maaliskuun.

Korkotaso laski sekä Euroopassa että USA:ssa. Saksan 10-vuotisen valtionlainan korko on nyt -0,33 %, USA:n vastaavasti 1,47 %. Yrityslainojen riskilisät levenivät leveimmilleen sitten marraskuun 2020. Pidemmän aikavälin inflaatio-odotuksissa ei merkittävää muutosta.

Omikronmuunnos tuli tietoisuuteen rytinällä. Mitä tiedämme siitä ja mitä emme tiedä?

Tiedot uuden muunnoksen tartuttavuudesta, kuolleisuudesta ja rokotteiden tehosta muunnosta vastaan ovat toistaiseksi hataria. Alustavien asiantuntija-arvioiden mukaan omikron voi kuitenkin olla merkittävästi aiempia muunnoksia tartuttavampi*:

  • Alfa: r = 1,29x
  • Delta: r = 1,97x
  • Omikron (B.1.1.529): r ~6x (arvio)

WHO luokittelee muunnoksen tällä hetkellä ”huolestuttavaksi variantiksi”, mikä on myös esimerkiksi deltamuunnoksen luokitus.

Omikronmuunnoksessa on aiempia muunnoksia enemmän mutaatioita. Etenkin viruksen piikkiproteiinissa, jolla virus kiinnittyy soluun, on aiempia muunnoksia enemmän mutaatioita. Tästä johtuen on mahdollista, että omikron kykenee kiertämään rokotteiden tai aiemmin sairastetun taudin antaman immuniteetin.

Rokotevalmistajat odottavat ensimmäisiä tutkimustuloksia rokotteiden tehosta kahden viikon sisällä. On mahdollista, että rokotteita joudutaan muokkaamaan omikronmuunnoksen takia. Lähtökohtaisesti mRNA-rokotteiden muokkaaminen on nopeaa, joten kysymys ei ole ”paluusta lähtöruutuun”.

Mikäli esitetyt arviot tartuttavuudesta pitäisivät paikkansa, muunnos voisi levitä merkittävästi nopeammin väestössä kuin aiemmat muunnokset. Jos lisäksi rokotteiden teho muunnosta vastaan olisi vähäinen, sairaalat uhkaisivat ylikuormittua nopealla vauhdilla. Tällöin lyhyellä aikavälillä ainoaksi keinoksi pyrkiä varmistamaan sairaalakapasiteetin riittävyys jäisi laajamittaiset sulkutoimet.

Muuttaako virus keskuspankkien strategiaa koronnostojen suhteen? Miten markkinat hinnoittelevat koronnostopolkua?

Valuutoista dollari heikkeni suhteessa euroon markkinoiden hinnoitellessa loivempaa koronnostopolkua USA:n keskuspankille virusmuunnoksen myötä.

Sekä EKP:n että USA:n keskuspankin korkokokoukset ovat joulukuun puolivälissä. Keskuspankit ehtivät muodostaa ennen korkokokouksiaan paremman kuvan kokonaistilanteesta, koska kahden seuraavan viikon aikana tiedot tarkentuvat itse virusmuunnoksesta, seln leviämisestä ja oireista, rokotesuojasta ja uusien rokotteiden kehityksestä sekä eri valtioiden toimenpiteistä.

Voidaan olettaa, että seuraavan parin viikon ajanjakso markkinoilla voi olla hermostunut, sen jälkeen markkinoilla on jo huomattavasti parempi näkymä tilanteeseen.

Inflaatio on ollut markkinoiden tarkkailussa jo pitkään. Miten omikronmuunnos voi vaikuttaa?

Jos muunnoksen vuoksi valtiot asettaisivat merkittäviä rajoitustoimenpiteitä, talouskasvu vaimentuisi, mikä lähtökohtaisesti vähentäisi inflaatiopaineita.

Toisaalta rajut rajoitustoimet voisivat osaltaan jopa kiihdyttää inflaatiota, mikäli rajoitusten aikana kulutuskysyntä suuntautuisi jälleen enemmän tavaroihin, joita voi tilata ja käyttää kotona, kun taas palveluiden kysyntä (esim. ravintolat, matkailu, hotellit) vähenisi. Tavaroiden kysynnän kasvu voisi heijastua nostavasti raaka-aineiden sekä tavaratoimituksiin hintoihin, mikä välittyisi inflaatioon.

Oliko muunnoksen vaikutus markkinoihin lyhyt- vai pitkäaikainen?

Osittain perjantain rapsakkaa markkinareaktiota selittänee uutisen osuminen amerikkalaisen Kiitospäivän jälkeiseen perjantaihin, jolloin kaupankäyntivolyymit ovat tyypillisesti alhaisemmat. Tämä on voinut tosittaan voimistaa perjantain reaktioita. Tänään maanantaina markkinat ovat näyttävät rauhoittuneen. Sijoitusmarkkinoiden hermostuneisuus jatkunee, kunnes saadaan lisätietoa eri hallitusten reaktioista ja omikronmuunnoksesta itsestään.

Tällä hetkellä sijoitusmarkkinat hinnoittelevat takapakkia pandemian jälkeiseen taloudelliseen toipumiseen. Pidemmän aikavälin näkymä ei ole muuttunut merkittävästi.

Miten uutiset vaikuttivat öljyn hintaan?

Öljyn Brent-laadun hinta halpeni perjantaina -11 %. Aiemmin viikolla USA, Japani, Kiina, Intia, Etelä-Korea ja Iso-Britannia ilmoittivat purkavansa öljyvarastojaan lisätäkseen öljyn tarjontaa markkinoilla. Taustalla oli öljyn hinnan viimeaikainen nousu, jonka pelättiin kiihdyttävän inflaatiota.

Mihin katseet kohdistuvat tällä viikolla?

Alkavalla viikolla markkinoiden fokuksessa virusmuunnoksen lisäksi USA:n työmarkkinaraportti. Odotuksissa on yli 500 000 uutta työpaikkaa marraskuun aikana.

Lisäksi Presidentti Biden esittää USA:n keskuspankin pääjohtaja Jerome Powellille jatkokautta. Toisena kanditaattina loppusuoralla ollut Lael Brainard nimitettäneen varapääjohtajaksi. Sijoitusmarkkinoiden kannalta Powellin jatko tarkoittaa rahapoliittisen linjan jatkuvuutta. Senaatin pitää vielä vahvistaa nimitykset.

Lähde: *) Yaneer Bar-Yam, NECSI

 

 

 

Periodi

Ennuste (BBG)

Vaihteluväli

Edellinen

Ma 29.11.

Euroalue

Talouden luottamus (ESI)

Marraskuu

-

-

118.6

Ma 29.11.

Saksa

Inflaatio (v/v)

Marraskuu

-

-

4.5 %

Ti 30.11.

Euroalue

Inflaatio (1. julkaisu, v/v)

Marraskuu

-

-

4.1 %

Ti 30.11.

USA

Kuluttajien luottamus

Marraskuu

-

-

113.8

Ke 1.12.

Saksa

Vähittäismyynti (v/v)

Lokakuu

-

-

-0.9 %

Ke 1.12.

USA

Teollisuuden luottamus (ISM)

Marraskuu

-

-

60.8

To 2.12.

Euroalue

Tuottajahinnat (v/v)

Lokakuu

-

-

16.0 %

Pe 3.12.

Euroalue

Vähittäismyynti (v/v)

Lokakuu

-

-

2.5 %

Pe 3.12.

USA

Maatalouden ulkopuolisten työpaikkojen määrän muutos

Marraskuu

-

-

531 000

Pe 3.12.

USA

Tehdastilaukset (k/k)

Lokakuu

-

-

0.2 %

Pe 3.12.

USA

Palvelusektorin luottamus (ISM)

Marraskuu

-

-

66.7

Lähde: Bloomberg

 

 

 

 

 

Jaa artikkeli