Viikkokatsaus 20.02.2023: Alkuvuoden markkinaralli jatkui Euroopassa

Euroopassa markkina jatkoi nousuaan viime viikolla, vaikka globaalisti osakemarkkinat päätyivät kehnon loppuviikon ansiosta lähelle edellisviikon loppulukemia. Korot jatkoivat nousuaan ja odotukset rahapolitiikan keventymisestä loppuvuonna muuttuivat hieman pessimistisemmiksi.

Viime viikko oli sijoittajan näkökulmasta sivuttaissuuntainen: osakemarkkinat päätyivät viikon päätteeksi pitkälti samaan pisteeseen kuin mistä viikko alkoi. Ainoa poikkeus tähän olivat eurooppalaiset osakkeet, jotka jatkoivat jo kuukausien ajan jatkunutta vahvaa arvokehitystään. Korot jatkoivat helmikuun alun jälkeen alkanutta nousuaan sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Korkojen nousun taustalla olivat odotettua korkeammat inflaatioluvut ja Yhdysvaltojen keskuspankki Fedin jäsenten haukkamaiset puheet rahapolitiikasta.

Viikon etukäteen odotetuimmat talousluvut olivat Yhdysvaltain tiistaina julkaistut inflaatioluvut. Lukuja nostivat kasvaneet asumisen kustannukset. Kokonaisuudessaan inflaatio kuitenkin laski vuositasolla, erityisesti käytettyjen autojen hintojen laskun ansiosta. Käytettyjen autojen markkinat ovat Yhdysvalloissa suuret ja niiden vaikutus talouden kokonaiskuvaan on merkittävä.

Markkinoiden kiinnostus inflaatiota kohtaan on kuitenkin laskenut hieman nyt kun hinnat ovat kääntyneet laskuun ja sen kehitystä ainakin koetaan voivan ennakoida luotettavammin kuin vielä muutama kuukausi sitten. Odotukset jopa aggressiivisen suurista loppuvuoden koronlaskuista ovat nyt hiipuneet.

Yrityslainamarkkinoilla vahva vuoden alku

Yrityslainamarkkinoilla on nähty positiivista kehitystä alkaneen vuoden aikana, etenkin eurooppalaisilla lainamarkkinoilla, jotka ovat nousseet jo plussan puolelle vuoden takaisiin lukuihin verrattuna.

Korkoherkimmät lainatuotteet, kuten valtionlainat, ovat kuitenkin ottaneet kovaa osumaa viime viikkojen korkojen nousuista ja niiden arvo on laskenut aivan alkuvuoden vahvoista tuotoista.

Tällä hetkellä sekä Euroopan että erityisesti Yhdysvaltojen korkokäyrät ovat laskevia, eli lyhyiden valtionlainojen korot ovat korkeampia kuin pitkien. Tämä on tyypillisesti indikoinut reaalitalouden suhdannekäännettä huonompaan suuntaan.

Euroopan näkymät parantuneet, Yhdysvalloista ristiriitaisia merkkejä

Euroopassa talousnäkymät ovat nyt lähes kautta linjan paremmat kuin puoli vuotta sitten. Yrittäjien ja kuluttajien luottamus on nyt vahvempaa ja sekä työllisyysnäkymien että teollisuustuotannon ennakoivat indikaattorit näyttävät aiempaa vahvemmilta.

Yhdysvalloissa taas mittarit eivät ole yhtä yhdenmukaisia. Vaikka rahoitusolosuhteiden odotukset ovat keventyneet huomattavasti puolen vuoden aikana, odotukset yritysten luottamuksen ja teollisuustuotannon osalta ovat heikentyneet. Kuluttajien luottamusta ja työllisyysnäkymiä ennakoivat indikaattorit ovat kuitenkin parantuneet. Lukuihin vaikuttavat keskiviikkona saadut hyvät jälleenmyynnin luvut.

Tuloskausi jatkuu

Nyt täydessä vahdissa oleva tuloskausi näyttäisi muodostuvan vahvaksi Euroopassa, jossa tulokset ovat nousseet vertailukautta ja odotuksia paremmiksi. Liikevaihdot ovat kasvaneet keskimäärin 10 prosenttia. Reaalisesti kasvu on kuitenkin vaatimatonta, sillä inflaatio oli viime kvartaalissa myös noin 10 prosentin vuositasolla.

Euroopan materiaalisektorin tuloskehitystä painaa etenkin terästeollisuuden tulosten supistuminen korkean sähkön ja alhaisen teräksen hinnan takia. Energiayhtiöt puolestaan ovat kirjanneet suuria kasvulukuja.

Yhdysvalloissa tulokset ovat olleet kutakuinkin linjassa odotusten kanssa ja laskeneet hieman vertailukauteen nähden. Liikevaihtojen kasvu on ollut keskimäärin vain noin viisi prosenttia, mikä tarkoittaa reaalisen liikevaihdon laskua inflaation ollessa noin 6–8 prosenttia raportointikaudella.

Yhdysvaltalaisyritysten tuloskasvu on ollut heikkoa materiaali- ja media-alan sekä teknologiayhtiöiden osalta. Teollisuusyhtiöiden tulokset ovat puolestaan olleet positiivisia puolustusteollisuuden ja kuljetus- ja logistiikka-alojen vetäminä.

Vaikka kuluttajien odotettiin olevan inflaation seurauksena ahtaalla, heidän oletettu ahdinkonsa ei ole näkynyt kuluttajatuote- ja palveluyhtiöiden tuloskehityksessä. Yhdysvaltalaisilla energiayhtiöillä on Euroopan tavoin ollut suuria kasvulukuja.

 

Viikon markkinaindikaattorit

 

 

 

Periodi

Edellinen

Ma 20.2

Euroalue

Kuluttajien luottamus

Helmikuu

-20.9 %

Ma 20.2.

Euroalue

Ostopäällikköindeksi

Tammikuu

50.2

Ti 21.2.

Saksa

Rahoitusmarkkinoiden luottamus

Helmikuu

16.9

Ti 21.2.

USA

Ostopäällikköindeksi

Helmikuu

46.6

Ke 22.2.

Saksa

Kuluttajahinnat (k/k)

Tammikuu

1.0 %

Ke 22.2.

Saksa

Ifo survey, rahoitusmarkkinoiden luottamus

Helmikuu

90.2

To 23.2.

Euroalue

inflaatio (v/v)

Tammikuu

9.2 %

To 23.2.

USA

Bkt-kasvu (n/n, vuotuistettu)

Q4

2.9 %

Pe 24.2.

Saksa

Bkt-kasvu (n/n, vuotuistettu)

Q4

0.4 %

Pe 24.2.

Saksa

Kuluttajailmapiiri, GFK

Maaliskuu

33.9

Pe 24.2.

USA

Kuluttajien luottamus

Helmikuu

66.4

Lähde: Bloomberg