Fearless Finns: Matkapäiviä ja tavara-tetristä

Alppihiihtäjä Veera Alaniska kertoo Fearless Finns -blogissa urheilijan matkalaukkuelämästä. Tärkeää on ehtiä treenata ja palautua matkapäivien ja kilpailujen lomassa.

Kuvat: Ski Sport Finland / Veera Alaniska

Mandatumin kumppani, alppihiihdon maajoukkue, kirjoittaa kauden aikana viikottaista Fearless Finns -blogia Mandatumin verkkosivuilla. Blogissaan urheilijat kertovat kilpailuista, harjoituksista ja huippu-urheilijan elämästä. Kaiken taustalla on alppimaajoukkueen periksiantamattomuus, kyky uusiutua, ja polttava halu pitää kiinni tavoitteista.

Moikka!

Toivottavasti jokaisella on ollut mukava vuoden aloitus. Kisakausi on jo kovaa vauhtia käynnissä, ja ennen joulua kertyikin monta starttia Ruotsissa. Osassa kisoista sain onnistuneita laskuja ja suurpuikassa tuli mukavia pisteparannuksia.

veera-lähtöportilla.jpgLomailujen jälkeen palattiin suksille, ja matkustimme tyttöporukan kanssa Sallaan treenaamaan. Tavoitteena oli kerryttää treenilaskuja, joita ei hirveästi kisareissujen aikana ehdi tulla. Kevät tulee olemaan kiireinen kisojen suhteen, joten nyt oli hyvä hetki ottaa aikaa perusasioiden treenaamiseen ilman kisapaineita.

Matkalaukkuelämää

Alppihiihto on tunnettu suuresta matkustamisen määrästä. Kisoihin ajetaan pitkiä matkoja ja reissupäiviä kertyy paljon kauden aikana. Siksi onkin tärkeää löytää keino saada kroppa hereille kisaa varten, joka voi olla jo automatkasta seuraavana päivänä. Itse olen kokenut pienimuotoisen lenkin hyväksi, minkä päälle teen muun muassa hyppyjä ja liikkuvuusharjoitteita.

Jatkuvaan matkustamiseen liittyy myös paljon pakkaamista. Autot ja kärryt ovat yleensä kattoa myöten täynnä suksia, sauvoja, laukkuja, reppuja ja huoltovälineitä. Yleensä jokaisella on mukana vähintään kuusi paria suksia. Siinä tarvitaankin hieman tiimityötä, että kaikki tavarat saadaan mahtumaan. Onneksi olemme jo ajan kuluessa oppineet yhdessä, miten saamme tavarat pakattua, ja yleensä joku ottaakin loppuvaiheessa ”tetris-pelaamisen” vastuun.

Pyykkikoneen tehokäyttöä

Ne lyhyet ajat, mitä kotona ehtii olemaan, sisältävät paljon pyykkäämistä, tavaroiden purkamista ja esimerkiksi suksien huoltamista. Koulutehtävien tekoon löytyy myös enemmän aikaa lepopäivinä. Vaikka kotona oleminen onkin mukavaa, monesti muutamassa päivässä ehtiikin tulla jo tarve päästä takaisin reissuun ja kisaamaan.

Nähdään kevään lumilla!

Veera Alaniska

Lue Fearless Finns -blogin aiempia tekstejä >>