Yrittäjän maailma on täynnä riskejä – sijoittamisen ei tarvitse lisätä niitä

Suomalaiset yrittäjät ovat tyypillisesti varovaisia sijoittajia. Koska yrityksen perustamiseen ja pyörittämiseen liittyy itsessään riski, on ymmärrettävää, että sijoituspäätöksessä halutaan keskittyä riskin minimointiin. Osakkeisiin ja vaihtoehtoisiin sijoituskohteisiin sijoittaminen ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita suuren riskin ottamista; hajauttamisen ja viisaan allokaation avulla riskitasoa voidaan maltillistaa ja saavuttaa hyviä tuloksia.

lähikuva kivistä
Kuva: Unsplash/Eric Prouzet

Moni suomalainen yrittäjä on havahtunut sijoittamaan sekä henkilökohtaisia että yrityksensä ylimääräisiä varoja kompensoidakseen inflaation, yrityksen kasvavien kulujen ja matalan korkotason aiheuttamia vaikutuksia. Sijoituspäätöksen tekeminen voi kuitenkin tuntua vaikealta, varsinkin jos ei ole aiemmin juurikaan sijoittanut.

Topias Kukkasniemi.jpg
Topias Kukkasniemi
Seniorisalkunhoitaja, Mandatum Asset Management

Sijoitustoimintaan sisältyy nimittäin aina riskielementti, joka valtaosalla yrittäjistä on olemassa jo pelkästään yrityksensäkin kautta.

”Yrityksen sijoitustoimintaa suunnitellessa pitää miettiä, minkä tyyppistä varallisuutta on sijoittamassa. Kassavaroilla, joita voidaan tarvita lyhyellä varoitusajalla, ei kannata ottaa suurta riskiä. Enemmän riskiä voidaan sitä vastoin ottaa, mikäli varoille ei tule tarvetta lähivuosien aikana”, Mandatumin seniorisalkunhoitaja Topias Kukkasniemi kertoo.

Korkosijoittamisesta osakkeisiin

Useat yrittäjät ovat keskittäneet yritystensä sijoitustoimintaa korkopuolelle, jossa riski on maltillisempi mutta vastaavasti myös sijoitusten odotettu tuotto on pienempi. Korkorahastotkaan eivät kuitenkaan ole täysin riskittömiä, vaan niihinkin kohdistuu korko- ja luottoriskejä. Korkoriski viittaa sijoituksen hinnan herkkyyteen korkotason muutosten edessä ja luottoriski joukkolainojen liikkeellelaskijan takaisinmaksukykyyn liittyvään epävarmuuteen.

Korkosijoittamisen sijaan yrittäjä voi haluta hakea korkeampaa tuottoa ja näin ollen suurempaa riskiä osakemarkkinoilta tai vaihtoehtoisista sijoituskohteista. Vaihtoehtoiset sijoituskohteet viittaavat perinteisten listattujen korko- ja osakemarkkinoiden ulkopuolisiin markkinoihin, esimerkiksi kiinteistösijoituksiin, lainamuotoiseen sijoittamiseen tai pääomarahastoihin.

”Vaihtoehtoisille sijoituksille on tyypillistä, että ne ovat epälikvidejä eli eivät ole muutamassa pankkipäivässä muutettavissa rahaksi. Vastineeksi tästä rajallisesta likviditeetistä sijoittajat vaativat sijoituskohteilta korkeampaa tuotto-odotusta. Pitkäjänteisen sijoittajan kannattaa nykyisessä korkoympäristössä tämä lisätuoton lähde hyödyntää”, Kukkasniemi toteaa.

Hajauta sijoitukset, hallitse riskit

Osakkeiden ja vaihtoehtoisten sijoituskohteiden riskiä voidaan hallita ja minimoida hajauttamalla sijoitussalkun sisältö monen keskenään ristiin korreloivan tuottokomponentin välillä. Ristiin korrelointi tarkoittaa, että yhden osakkeen laskiessa toinen nousee, minimoiden tappiot.

”Yrittäjällä on jo yritystoiminnan kautta toimialakohtaista riskiä. Sijoitussalkku kannattaa sen vastapainona hajauttaa laajasti eri omaisuuslajeihin, eri toimialoille ja maantieteellisesti.”

Yrittäjälle hajauttaminen voi tarkoittaa myös sijoittamista sellaisille aloille, joilla ei itse toimi. Jos esimerkiksi itse toimii metsäteollisuuden parissa, voi olla kaukonäköistä sijoittaa vaikkapa teknologia- tai elintarvikesektorille.

”Hajauttaminen on sijoittamisessa ilmainen lounas, jolla riskiä voidaan pienentää tiettyyn rajaan asti tuottotavoitteesta tinkimättä”, Kukkasniemi jatkaa.

Hajauttamista voidaan harjoittaa myös ajallisesti: sijoitettavaa summaa ei välttämättä kannata sijoittaa markkinoille yhdellä kertaa, vaan esimerkiksi kuukausittain vuoden ajan. Näin voidaan välttyä ostamasta suurta määrää tiettyä instrumenttia markkinoiden huipulla, jolloin laskusta toipuminen voi kestää jopa vuosia. Myös pitkäjänteinen suhtautuminen sijoittamiseen alentaa sijoittamisen riskiä, jos tavoitteena on esimerkiksi säästää eläkepäiviä varten.

Mandatumin digitaalisen varainhoidon palvelussa on tarjolla viisi erilaista allokaatiokoria, joista jokainen sisältää eri määrän korkorahastoja, osakkeita ja vaihtoehtoisia sijoituskohteita. Yksityinen sijoittaja voi valita koreista haluamansa riskitason mukaisen vaihtoehdon.

Vaihtoehtoisesti yrittäjä voi ottaa yhteyttä yksityis- tai yritysvarainhoidon palveluihin ja aloittaa sijoitustoiminnan asiantuntijoidemme tuella.

 

Kanssasijoittamalla pääset käsiksi samoihin kohteisiin kuin suuret sijoittajat

Mandatumin sijoitustapaa ohjaa kanssasijoittamisen periaate. Se tarkoittaa, että Mandatum sijoittaa asiakkaidensa varoja samoihin kohteisiin yhdessä konsernin varojen kanssa. Kanssasijoittamisen ansiosta Mandatumin sijoituspalveluiden asiakkaat pääsevät hyötymään salkunhoitajiemme asiantuntemuksesta, sijoitusverkostoista sekä suuren sijoittajan mittakaavaeduista, kuten laajemmasta sijoituskohdevalikoimasta.

”Kauttamme asiakkaamme pääsevät mukaan instituutiotason vaihtoehtoisiin sijoituskohteisiin, jotka muutoin eivät ole yksityissijoittajien ulottuvilla”, Kukkasniemi avaa.

Mandatum sijoittaa aina pitkäjänteisesti ja huolella valittuihin kohteisiin. Sijoittamisen ei siis tarvitse tarkoittaa yrittäjälle lisää huolta ja työtä, vaan sijoituspäätöksiä voi siirtää ammattilaisille.

Varallisuuden hoidon lisäksi Mandatumin asiantuntijat auttavat yrittäjiä myös sosiaali- ja eläketurvan täydentämisessä.