Osakesidonnainen palkitseminen onnistumisen avaimena yrityskauppatilanteessa

Yrityskauppojen määrät ovat nyt ennätyskorkealla. Onnistuneessa yrityskaupassa varmistetaan liiketoiminnan jatkuminen ja avainhenkilöiden pysyminen yrityksessä. Yhteisenä tavoitteena on, että kaikki kaupan osapuolet voittavat. Miten palkitsemisella sitten voidaan tukea yrityskaupan onnistumista?

Kuva: iStock

Valtaosa listaamattomien yritysten myyjistä on yrityskaupassa ainutlaatuisen projektin äärellä. Yrityskauppaprojektissa on eri osapuolia ja siihen kytkeytyy monia eri osapuolten ja yrityksen sidosryhmien tavoitteita.

Valmistaakseen yritystään menestykselliseen yritysmyyntiin omistajan kannattaa kääntää katse yrityksensä johtoon. Suunnitelmallisella pitkän ajan palkitsemisella voidaan motivoida johtoa huippusuorituksiin tiellä kohti onnistunutta yrityskauppaa – ja sen jälkeen.

Sitouta yrityksesi johto ja varmista yhteinen maali osakesidonnaisella palkitsemisella

Yrityksen johdon osakesidonnainen palkitseminen on oiva keino tavoiteltaessa yrityksen omistaja-arvon kasvattamista. Sen avulla voidaan motivoida ja sitouttaa yrityksen avainhenkilöitä ja ohjata toimintaa tavoiteltuun suuntaan. Osakesidonnaisen palkitsemisen on hyvä olla palkitsemisen keinovalikoimassa viimeistään, kun yrityksen mahdollinen myynti tulee osaksi omistajastrategiaa.

Yrityskaupan valmisteluprosessi on usein varsin pitkä. Johdon vastuulla on monia kriittisiä asioita, kuten yrityksen laittaminen myyntikuntoon ja potentiaalisten ostajien kiinnostuksen herättäminen ja ylläpitäminen. Varsinainen kaupantekoprosessi vaatii usein lujasti töitä tiiviissä aikaikkunassa. Siksi johtoa kannattaakin palkita pitkäaikaisesta suorituksesta ja tavoitteiden mukaisen lopputuloksen saavuttamisesta. Työ yrityksen arvon kasvattamiseksi on alkanut jo kauan ennen kuin yrityskaupan konkreettinen valmistelu alkaa.

Tapio Tolvanen Toimitusjohtaja, Mandatum Incentives

“Osakesidonnainen palkitseminen yhdistää tehokkaimmin omistajien ja johdon intressit”, kertoo Mandatum Incentivesin toimitusjohtaja Tapio Tolvanen.

“Kun palkitseminen on toteutettu oikein, johto hyötyy omistajan ohella yrityksen arvon kasvusta sekä voitonjaosta. Yksinkertaisuus on usein valttia, jotta suoritusmittarit ovat helposti ymmärrettäviä, viestittäviä ja seurattavia. Palkitsemisen on myös oltava kilpailukykyisellä tasolla suhteessa alan muihin yrityksiin avainhenkilöiden sitouttamiseksi”, avaa Tolvanen.

Miten osakesidonnainen palkitseminen käytännössä toteutetaan?

Palkitsemisen kokonaisuus kannattaa rakentaa tukemaan yrityksen strategisten tavoitteiden toteutumista.

“Kun yritys on vielä kasvupolkunsa alussa ja yrityskauppaan on vielä matkaa, yritys voi mahdollisesti järjestää osakeannin suhteellisen maltillisella arvostustasolla”, sanoo Tapio Tolvanen. “Se ei aina ole mahdollista, jolloin voidaan turvautua helpommin toteutettavaan järjestelyyn, optio-oikeuksiin.”

Suomessa on tapana antaa optio-oikeuksia ilman merkintähinnan eli preemion maksamista. Optio-oikeuden arvo perustuu suoraan osakkeen arvon kasvuun.

“Kun omistajan tähtäimessä on yrityksen myynti, optio-oikeudet rakennetaan niin, että niiden arvonnousun perusteella maksetaan palkkioita vain, jos yrityskauppa toteutuu”, kertoo Tolvanen.

Pääomasijoittajien salkussa olevissa yhtiöissä johdon osakesijoitus toteutetaan usein velkarahoitusta hyödyntäen ja se saatetaan strukturoida väliyhtiön kautta. Tällöin johto tekee osakesijoituksensa väliyhtiöön, joka puolestaan omistaa liiketoimintayhtiötä.

“Yrityksen myyntiin tähtäävässä palkitsemisessa paras yhdistelmä saadaan aikaan luomalla hyvä, yrityskaupasta johtuvan katkoskohdan yli vaikuttava osakesidonnainen palkitsemisjärjestelmä. Tällöin siihen yhdistetään elementtejä, jotka täyttävät ostajan odotuksia liiketoiminnan menestyksellisestä jatkumisesta myös omistajavaihdoksen jälkeen. Tämä voi tarkoittaa sitä, että johto saa palkkionsa viivästetysti esimerkiksi puolen vuoden kuluttua kaupan toteutumisesta. Onnistuneessa kaupassa kaikki voittavat – niin myyjä kuin ostaja, yrityksen avainhenkilöitä unohtamatta”, summaa Tolvanen.

 

Mandatumin kolme vinkkiä osakesidonnaisen palkitsemisjärjestelmän perustamiseen

  1. Lähde liikkeelle ajoissa. Osakesidonnainen palkitsemisjärjestelmä tulisi suunnitella jo reilusti ennen varsinaisen yrityskauppaprosessin aloittamista.
  2. Yksinkertaisuus on valttia. Järjestelmän rakenteen ja mahdollisten suoritusmittareiden tulisi olla helposti ymmärrettäviä, viestittäviä ja seurattavia. Muista myös viestiä säännöllisesti järjestelmän tilanteesta, mm. suoritusmittareiden saavuttamisen edistymisestä palkitsemisohjelman aikana.
  3. Varmista kilpailukykyisyys. Palkitsemisen rakenteen ja tason tulisi olla kilpailukykyinen suhteessa alan vertailuyrityksiin. Palkitsemisen tulisi myös heijastaa tehtävän vastuuta ja tarjota houkutteleva tuottomahdollisuus yrityksen menestyessä.