Miten YEL-uudistus käytännössä vaikuttaisi yrittäjiin?

Mikäli keskustelua herättänyt yrittäjän eläkelakiuudistus hyväksytään, yrittäjien työtulon vahvistamiseen vaikuttavat kriteerit tarkentuvat alivakuuttamisen ehkäisemiseksi ja ohjeistuksen yhdenmukaistamiseksi. Muutoksen yhteydessä yrittäjien on hyvä tarkistaa omat vakuutuksensa ja varmistaa, että heidän taloudellisessa turvassaan ei ole aukkoja.

Yrittäjän eläkelakia koskevan lakiuudistusesitys on tällä hetkellä eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä. Esityksellä pyritään ”parantamaan yrittäjien eläketurvaa ja tukemaan yrittäjän eläkelain toimeenpanoa, jotta yrittäjän työtulo vastaisi nykyistä paremmin yrittäjän työpanoksen arvoa sekä yritystoiminnan alkuvaiheessa että toiminnan jatkuessa” (Hallituksen esitys 102/2022).

Läpi mennessään laki tulisi voimaan 1.1.2023.

Alivakuuttamisella voi olla vakavat seuraukset

Yksi lakiuudistuksen keskeisistä tavoitteista on vähentää alivakuutettujen yrittäjien määrää.

Työeläkejärjestelmän yrittäjille kustantamia etuuksia ovat vanhuuseläke, työkyvyttömyyseläke, osittain varhennettu vanhuuseläke, kuntoutusetuudet, perhe-eläkkeet ja työuraeläke. YEL-työtulo vaikuttaa suoraan myös Kelan myöntämiin etuuksiin, kuten sairaus- ja vanhempainpäivärahoihin ja yrittäjien työttömyyskorvauksiin. Mikäli yrittäjän työtulo on määritetty työpanoksen arvoa alhaisemmalle tasolle, myös näiden etuuksien suuruus jää matalaksi.

ville-niklander.jpg
Mandatumin PK-seudun yritysmyynnin johtaja Ville Niklander

”Alivakuuttaminen voi pahimmillaan johtaa tilanteeseen, jossa yrittäjän talous romahtaa esimerkiksi vakavan sairastumisen seurauksena”, Mandatumin pääkaupunkiseudun yritysmyynnin johtaja Ville Niklander avaa.

”Mikäli tulotason on määrittänyt selvästi alakanttiin, voi miettiä sen nostamista oman sosiaaliturvansa parantamiseksi. Työtulon määrää ilmoittaessa yrittäjän kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että tulotason nostaminen ei nosta oman sosiaaliturvan tasoa välittömästi, vaan etuuksien kertymiseen kuluu aikaa. Tällöin omaa taloudellista turvaa voi olla viisasta täydentää vapaaehtoisilla vakuutuksilla”, Niklander jatkaa.

Lisäksi kannattaa tarkistaa, minkä tasoisen taloudellisen turvan YEL tuo: jos yrittäjä joutuu sairaseläkkeelle, saako lakisääteisistä vakuutuksista riittävän korvauksen takaamaan taloudellisen omavaraisuuden ja kattamaan juoksevat laskut ja muut kulut? Tarve riittävän suurelle korvaussummalle voi olla korkeampi kuin mitä YEL tarjoaa, mikäli omat kulut ovat korkealla tasolla.

 

Vaikka YEL-uudistus nostaisi lakisääteisten eläke- ja sosiaaliturvavakuutusten painoarvoa, yrittäjän kokonaisturvaa on jatkossakin järkevää tasapainottaa ja täydentää vapaaehtoisilla vakuutuksilla. Ennen kuin laki mahdollisesti tulee voimaan vuodenvaihteessa, yrittäjien on hyvä käydä omat vakuutuksensa läpi ja täyttää sellaiset aukot, joita lakisääteiset vakuutukset eivät paikkaa. 

Lakiuudistuksella pyritään lisäämään ohjeistuksen yhdenmukaisuutta

Nykylainsäädännön ja Eläketurvakeskuksen ohjeistuksen mukaisesti eläkeyhtiöiden tehtävä on vahvistaa yrittäjien ilmoittamat työtulon muutokset toimialakohtaisten kriteerien mukaisesti. Käytännössä eläkeyhtiöt ovat kuitenkin pitkälti luottaneet yrittäjien itse ilmoittamiin tulotasojen muutoksiin, mikä on mahdollistanut yrittäjille runsaasti pelivaraa omien tulojensa määrittelyssä.

”Vapaus on yhtäältä suonut yrittäjille laajan oikeuden vaikuttaa omiin kuukausitason eläkemaksuihinsa, mutta samalla johtanut alivakuuttamiseen tärkeän sosiaali- ja eläketurvan osalta, koska moni yrittäjä on arvioinut työtulonsa alakanttiin. Työpanoksen arvoa alhaisemmaksi ilmoitetut työtulot merkitsevät matalampia kuukausittaisia YEL-maksuja, mutta vähentävät tärkeiden lakisääteisten vakuutusten tasoa. On myös hyvä muistaa, että yrittäjiltä on tähänkin asti edellytetty perusteluja, mikäli he ovat halunneet poiketa YEL-työtulosuosituksista”, Niklander kertoo.

Eläkeyhtiöiden kriteerejä tulotason muutosilmoitusten tarkistamisessa tarkennettaisiin siten, että työtulon määrittelyssä olisi yhteiset pelisäännöt alasta riippumatta. Lisäksi lakimuutos edellyttäisi, että eläkeyhtiöiden olisi jatkossa tarkistettava yrittäjien tulotasot kolmen vuoden välein.

Yrittäjiltä uudistus edellyttäisi, että he ottaisivat jatkossa työtulojen ilmoituksessa entistä tarkemmin huomioon yrityksen toimialan yksityisen sektorin maksama mediaanipalkan, yrittäjän työpanoksen määrän, yritystoiminnan laajuuden sekä yrittäjän oman osaamisen ja ammattitaidon. Muun muassa Suomen Yrittäjät ovat pyrkineet vaikuttamaan lakimuutokseen niin, että erityisesti toimialan mediaanipalkan painoarvo työtulon määrittämisessä olisi mahdollisimman pieni.

Lakiuudistus on herättänyt paljon tunteita yrittäjien keskuudessa. Moni on tulkinnut uudistuksen heikentävän yrittäjien taloudellista itsemääräämisoikeutta, mutta on vielä epäselvää, mikä lainsäädännön lopullinen muoto tulee olemaan. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että uusi laki sallisi jatkossakin yrittäjille jonkin verran liikkumatilaa tulotason määrittelemisessä.