Fearless Finns: Vauhtia ja nopeita käänteitä

Alppihiihtäjä Elian Lehdon alkukaudessa on vauhtia riittänyt. Upea kohokohta oli uran ensimmäisten maailmancupin pisteiden saavuttaminen Val Gardenan syöksykilpailussa.

Kuvat: Ski Sport Finland / Elian Lehto

Mandatumin kumppani, alppihiihdon maajoukkue, kirjoittaa kauden aikana viikottaista Fearless Finns -blogia Mandatumin verkkosivuilla. Blogissaan urheilijat kertovat kilpailuista, harjoituksista ja huippu-urheilijan elämästä. Kaiken taustalla on alppimaajoukkueen periksiantamattomuus, kyky uusiutua, ja polttava halu pitää kiinni tavoitteista.

Käyn tässä läpi hieman minun mennyttä alkukauttani ja tulevia suunnitelmia. Vaikka kausi ei olekaan vielä pitkällä, monenlaista on ehtinyt jo tapahtua.

Aloitin harjoituskauteni eli pre-seasonin poikkeuksellisen myöhään lokakuussa, mutta se ei ole haitannut toimintaani. Uskon, että se oli oikeastaan hyvä asia. Sain keskityttyä pidempään puhtaasti fysiikkaharjoitteluun, ja myös treenaamisen laatu oli parempaa, kun ei ollut paniikki päällä.

Kauden startin venymisen taustalla oli odottamisen arvoinen syy: teimme sopimusta Sveitsin maajoukkueen kanssa. Tähän mennessä yhteistyö heidän kanssaan on ollut korvaamatonta ja todella tärkeää oppimisen kannalta.

Kun marraskuussa oli kertynyt vain kourallinen mäkipäiviä, teimme päätöksen lähteä Kanadaan Euroopan huonojen olosuhteiden vuoksi. Kanadan reissu oli kymmenen päivää laadukkainta mahdollista harjoittelua maapallolla siihen aikaan vuodesta.

Kisakausi ryminällä käyntiin

Kanadan jälkeen alkoi kisakausi, ja haipakkaa on piisannut siitä saakka. Ensimmäiset kisat pärähtivät käyntiin Santa Caterinassa Eurooppa Cupin super-g-kisoilla. Siellä tuli hyviä ja huonoja käännöksiä. Lopputuloksena saavutin urani parhaan Eurooppa Cupin tuloksen, mutta toisena kisapäivänä lasku meni plörinäksi.

Santa Caterinasta karavaani jatkui Val Gardenan maailmancupiin, joka oli minulle huikea kokemus. Laskin kyseisissä kisoissa ensimmäiset maailmancupin pisteet sijoittumalla 20.sijalle, ja toisessa kisassa olin 39. Nämä tulokset riittävät nostamaan minun maailman rankingissa top 50:n paikkeille!

Kirjoitan tätä blogia St. Moritzissa, jossa kilpaillaan Eurooppa Cupin syöksyn osakilpailut. Näiden kisojen jälkeen suuntaan joululomalle ja keskityn olennaiseen eli perheeseen ja ruuan nauttimiseen. Vaikka Val Gardenasta tuli hyvä tulos, suunnitelmaani ei kuulu välipäivänä laskettava Bormion maailmancup. Sen sijaan lepään ja valmistan itseäni loppukauteen.

Tarkoitus on laskea maailmancupin osakilpailuja syöksyssä ja Eurooppa Cupin osakilpailuja super-g:ssä. Tämä tarkoittaa näillä näkymin Wengenin ja Kitzbühelin kilpailuja.

Hyvää loppuvuotta ja vauhtia vuodelle 2023!

Elian

Lue Fearless Finns -blogin aiempia tekstejä >>