Fearless Finns: Luistelua laskemisen sijaan

Alppimaajoukkueen Nella Korpio on joutunut yhdessä valmennustiiminsä kanssa keksimään keinoja harjoitella ärtyneestä selästä huolimatta. Palo päästä takaisin rinteeseen on kova ja tavoitteet kauden kilpailuihin elävät jatkuvasti.

Kuvat: Ski Sport Finland / Nella Korpio

Mandatumin kumppani, alppihiihdon maajoukkue, kirjoittaa kauden aikana viikottaista Fearless Finns -blogia Mandatumin verkkosivuilla. Blogissaan urheilijat kertovat kilpailuista, harjoituksista ja huippu-urheilijan elämästä. Kaiken taustalla on alppimaajoukkueen periksiantamattomuus, kyky uusiutua, ja polttava halu pitää kiinni tavoitteista.

Tervehdys!

Vietän tällä hetkellä aikaa harjoitellen ja kuntoutuen hyvin talvisissa olosuhteissa Rovaniemellä. Lunta ja pakkasta riittää, mutta olosuhteisiin nähden oma laskemisen määrä on harmillisen vähäinen. Ikkunasta tuijotellen on vaikea fiilistellä leikkaavia käännöksiä.

Toivottavasti pääsen kuitenkin piakkoin mäkeen. Kuntoutan tällä hetkellä heti laskuharjoituskauden alussa ärtynyttä selkääni ja joudun vielä hetken malttamaan omaa kisakauden aloitustani. Lähiviikkoina minulle ei siis ole tapahtunut mitään erityisen mielenkiintoista kirjoitettavaa, joten kerron nyt hieman pidemmältä aikaväliltä, mitä olen puuhaillut ja mitä ajatuksia minulla on kauden etenemisestä.

Olen ollut nyt useamman kuukauden pääsääntöisesti Rovaniemellä harjoittelemassa ComeBack Centerin asiakkaana. Se on Tanja Poutiainen-Rinteen vetämä kuntoutuskeskus, jossa toimintasuunnitelma laaditaan yksilön tarpeen mukaan. Ongelmat selkäni kanssa alkoivat täysin yllättäen ilman aikaisempia oireita. En ole loukannut selkääni mitenkään tapaturmaisesti, minkä vuoksi vaivaa on ollut aika hankala määrittää ja hoitaa. Niinpä ajattelimme, että paras lähestymistapa on koota hyvä tiimi, joka pystyy tarkkailemaan edistystä alusta alkaen mahdollisimman läheltä, ja jos tarvitaan äkillistä reagointia esimerkiksi fysioterapian muodossa, kaikki on lähellä. Comeback Centerin tiimi, omat valmentajani sekä Santasportin urheiluopiston harjoitustilat ovat muodostaneet oman pienen kuntoutustukikohtani. 

Haastavia harjoituksia

Päiväni ovat sisältäneet paljon monenlaista harjoittelua, huoltoa ja testausta - sekä tietysti lepoa. Harjoitussisältöä on jouduttu muokkaamaan paljon normaalista, mikä on ollut toisaalta mielenkiintoista, toisaalta harmillista. Aika lailla kaikki iskuttava ja räjähtävä harjoittelu sekä suurin osa kovilla kuormilla tehtävistä liikkeistä on pitänyt jättää pois. Se on jättänyt aikaa ja tilaa tehdä normaalia enemmän taito- ja tasapainoharjoitteita, joiden parissa on ollut hauskaa. Pallot, näköärsykkeet, pyörähdykset, heilahdukset ja epävakaat alustat ovat tulleet tutuiksi. Voimapuolella on pitänyt soveltaa kaikkein eniten ja lähestymistapaa voiman kehityksen ja ylläpitämisen suhteen on muutettu moneen otteeseen. Liikkeet ja intensiteetti ovat päivittyneet sitä mukaa, kun selän tilanne on muuttunut tai olemme päässeet paremmin kartalle siitä, mitkä asiat erityisesti ärsyttävät tulehtunutta aluetta.

nella-tekee-kyykkyä.jpgKestävyyden parissa olen päässyt sentään vähän purkamaan paineita ja kokeilemaan rajojani, sillä pyöräily ja esimerkiksi AssaultBiken polkeminen eivät ole pahentaneet tilannetta missään vaiheessa. Kun on alkanut kyllästyttää jokaisen asian varominen, hyppy AssaultBiken päälle on auttanut. Hapot kattoon ja keuhkot tuleen, niin kummasti riittää taas kärsivällisyyttä ja menohalut pysyvät aisoissa. Ison osan harjoitteluajasta olen käyttänyt myös kehonhuollon, liikehallinnan ja keskivartalon harjoittelun parissa, mutta se ei ole mitenkään tavanomaisesta poikkeavaa. Ainoastaan liikehallintaan käytetty aika on kasvanut vallitsevassa tilanteessa, ja keskivartaloharjoitteita en ole voinut ihan yhtä vapaasti tai kovasti tehdä kuin olen tottunut.

Vaikka laskeminen ja moni asia, mitä haluaisin tehdä, on ollut pannassa, valmentajat ovat osanneet kuitenkin piristää vanhaa ringetten pelaajaa. Olen päässyt tekemään nyt viime viikkoina muutamia luisteluharjoituksia jäällä. Se on ollut mukavaa vaihtelua, ja oli oikeastaan todella kiva päästä luistelemaan useamman vuoden jälkeen. Luistelulla on myös oma tarkoituksensa kuntoutusprosessissa. Ajatuksena on altistaa lihaksistoa uudelle ärsykkeelle ja tehdä hieman samansuuntaista voimantuottoa kuin laskiessa, mutta pienemmillä väännöillä ja voimilla sekä helpommin hallittavissa olosuhteissa.

Rinteeseen lähipäivinä

Seuraavaksi suunnitelmissa on muutaman päivän päästä käydä taas pitkästä aikaa kokeilemassa laskemista. Riippuen siitä kuinka selkä kestää tavoitteena olisi päästä enenevissä määrin laskuharjoittelun pariin. Olen varovaisen optimistinen, että ennen vuodenvaihdetta se olisi mahdollista. Lähitulevaisuuden osalta joudun koko ajan muokkaamaan omia kilpailullisia tavoitteitani tämän kauden osalta sitä mukaa, kun aikaa kuluu enkä ole laskukuntoinen ja kilpailut pyörivät.

Tällä hetkellä päällimmäinen tavoitteeni tälle kaudelle on vuodenvaihteeseen mennessä toivottavasti päästä suksille. Samalla yritän tulla vahvemmaksi ja mahdollisimman valmiiksi pistämään itseni likoon kauden loppupuolella. Jos tavoitteeni toteutuu, uskon pääseväni laskemiseen kiinni nopeasti lumille päästyäni. Siitä eteenpäin suunnitelmani riippuu siitä, missä vaiheessa kausi on ja mitä kilpailuja on vielä käymättä. Pyrin kilpailemaan mahdollisimman korkealla tasolla Eurooppa Cupissa ja maailmancupissa. Jos kilpailut ovat käyneet vähiin, kierrän mahdollisimman kovatasoisia FIS-kilpailuja ja pyrin laskemaan maailmanranking-pisteitä tulevia kausia varten sekä laskemaan paljon, jotta saisin kehitettyä katkonaisesta harjoittelusta kärsinyttä varmuutta.

Mukavaa joulun odotusta ja nauttikaa lumisesta Suomesta!

Nella Korpio

Lue Fearless Finns -blogin aiempia tekstejä >>