Tunteella ripustettu

Onnistunut ripustus antaa taiteelle tilaa ja ruokkii teoksen energiaa. Siksi taidehistorioitsija ja sisustusarkkitehti etsivät taulujen ripustamiseen inspiraatiota ensisijaisesti raamien sisältä.

Tuula Karjalainen
”Kotien sisustusten pitää olla tietenkin asukkaiden näköisiä, mutta taiteelle ei voi asettaa samanlaisia kriteerejä. Taidetta tulee käsitellä kuin toista ihmistä, kunnioittaen ja tilaa antaen. Sen pitää antaa elää omaa elämäänsä”, sanoo taidehistoroitsija Tuula Karjalainen. Kuvat: Ville Lehvonen

Jos saisin tuon teoksen seinälleni, en laittaisi huoneeseen mitään muuta.

Näin sisustusarkkitehti Aino Brandt ajattelee seistessään elokuussa Helsinki Contemporary -taidegalleriassa. Hänen silmänsä ovat nauliintuneet Rauha Mäkilän valtavaan Who is Paloma Picasso's Mother -teokseen.

”Teos on samaan aikaan viritetty ja rento. Maalaus on intensiivinen ja tarkka väreiltään ja sommitelmaltaan. Naisen liike ja katse kohti katsojaa on vangitseva”, Brandt kuvailee.

Bulevardin toisessa päässä taidehistorioitsija Tuula Karjalainen tarkastelee mietteliäänä Lauri Laineen kolmiosaista abstraktia teosta, joka nojaa avokonttorin seinään. Ripustusta odottavassa maalauksessa tummat kuviot risteilevät määrätietoisesti edeninvihreällä ja kermanvaalealla taustalla.

tuula_karjalainen_potretti.jpg

”Arkkitehtuuri sanelee teosten ripustamiseen omat reunaehtonsa.
Vaikka olisi kiehtovaa sijoittaa moderniin rakennukseen vanhempaa taidetta,
nykyajan kaupunkiasunnoista harvoin löytyy tilaa 80- ja 90-lukujen jättimäisille töille”,
toteaa taidehistorioitsija Tuula Karjalainen.

”Taide on orgaanista ja elävää. Siinä on mystistä voimaa, joka vaikuttaa ihmiseen myös alitajuisesti. Taide antaa huoneelle identiteetin ja virittää tilan tunnelman”, Karjalainen muotoilee.

Niin tekee myös Laineen nimetön maalaus. Päätyseinän lähes kokonaan peittävän triptyykin energia on rauhallista, hallitun jännittynyttä. Se puhaltaa hengen lasipintojen ja pitkien sermien hallinnoimaan tilaan.

Karjalainen huomauttaa, että taiteella on ollut aina merkittävä rooli tilojen suunnittelussa.

”Monet historialliset rakennukset on jopa rakennettu taiteen ehdoilla. Millaisia esimerkiksi katolinen kirkko ja islamilaiset moskeijat olisivat ilman taidetta? Taide pitäisi huomioida nykyäänkin paremmin osana arkkitehtuuria, se pätee tilaan kuin tilaan.”

Karjalainen tarkoittaa, ettei taide kuulu vain museoihin, vaan sen pitäisi olla luonteva osa arkeamme ja läsnä kaikkialla. Kodeissa, julkisissa tiloissa, työpaikoilla.

”Suhtaudumme moniin kodin huonekaluihin välttämättömyytenä, kuten kirjahyllyyn tai sohvaan. Miksei taideteos voisi olla samanlainen välttämättömyys?” kysyy myös Brandt.

”Sellainen taide, josta kaikki tykkäävät, on turhaa. Hyvä taide herättää aina tunteita, suuntaan tai toiseen”, Karjalainen toteaa.

Jos ihastut päätä pahkaa teokseen, se on tarkoitettu sinulle.

Taiteella ei pidä kuitenkaan kiusata itseään. Ainakin kotiin kannattaa hankkia taidetta, josta pitää ja jonka kanssa haluaa elää.

Vaikka teos olisi myös hyvä investointi, taideostoksille ei kannata lähteä laskelmoiden ja kriitikoiden mielipiteitä puntaroiden. Tärkeintä on luottaa omaan näkemykseen. Tunteeseen. Siksi Brandt rohkaisee ostamaan taidetta intuitiivisesti.

”Jos ihastut päätä pahkaa teokseen, se on tarkoitettu sinulle.”

Taide puhuttelee ihmisiä monin eri tavoin. Se voi ravistella kantaaottavuudellaan, hätkähdyttää oman aikakautensa edustajana tai herättää ajatuksia kerroksellisuudellaan.

”Vaikka lähes kaikissa teoksissa on myös filosofinen ulottuvuus, itse haen taiteesta ennen kaikkea visuaalista nautintoa. Haluan tuottaa sillä itselleni välitöntä iloa”, Brandt sanoo.

Häntä itseään viehättää taiteessa paitsi rohkea värien käyttö myös tietynlainen epäsovinnaisuus. Oivaltava kontrolloimattomuus. Brandtin uusimmassa taidehankinnassa Hanna Oinonen on yhdistänyt kiinnostavalla tavalla yllättävän koon, perin­teisen tekniikan, poikkeuksellisen värityksen ja herkän aiheen: minikokoisen, mustavalkoisen risti­pistotyön aiheena on juhannusruusu.

Aino_Brant_potretti.jpg
Sisustusarkkitehti Aino Brandt

Entä sitten, jos päätä pahkaa hankittu teos ei istukaan omaan kotiin? Jos sohva onkin vääränsävyinen tai rakas perintömatto ryhtyy riitelemään taidehankinnan kanssa?

”Jos teos aidosti lämmittää sydäntä, sille löytyy aina paikka”, Brandt vakuuttaa.

Ja jos oma koti on sisustettu oman maun mukaiseksi, intuitiivisesti tehty taidehankintakin todennäköisesti istuu kokonaisuuteen.

Karjalainen on samoilla linjoilla. Hän uskoo myös, että laatuun panostaminen kannattaa: taiteellisesti korkeatasoinen työ on helpompaa sovittaa mihin tahansa ympäristöön.

Brandt ei näe siinäkään mitään väärää, että taidetta hankkii myös sisustusmielessä. Pääasia on, että mukana on tunnetta. Silloin koti ei täyty sisällöllisesti tyhjästä sisustustaiteesta. Hänen mukaansa rakennamme taiteen kautta aina myös omaa identiteettiämme suhteessa muihin, kasvatamme sillä omaa tarinaamme ja tuomme arvojamme näkyviksi.

Sama pätee kodin sisustukseen.

”Ihminenhän pyrkii sisustamisella ilmaisemaan itseään. Siinä mielessä sisustus on jokaisen omaa taidetta”, Karjalainen jatkaa.

Taide antaa huoneelle identiteetin ja virittää tilan tunnelman.

Brandt jaottelee taiteen ripustamisen kahteen selkeään päälinjaan: klassiseen ja kokeilevaan.

Jos haluaa ottaa varman päälle, sohvan tai lipaston päältä löytyy aina hyvä paikka taululle. Kultaisen leikkauksen periaate, jonka esteettinen miellyttävyys perustuu selkeään matemaattiseen kaavaan, toimii myös ripustuksessa. Brandtin mukaan sillä saa asetteluun hyvän perusrytmin.

Hän rohkaisee kuitenkin rikkomaan mittakaavoja ja hakemaan tilaan rytmitystä taiteen avulla.

”En esimerkiksi lähtisi olettamuksesta, että pieneen yksiöön pitää hankkia pientä taidetta. Siitä tulee helposti nukkekotifiilis. Sen sijaan iso, vahva teos voi tuoda tilaan tarvittavaa syvyyttä.”

Pienissä neliöissä kannattaa hyödyntää myös huonekorkeus.

”Tornimainen ripustus ankkuroi tehokkaasti tilan kuutioita ja ohjaa katsetta ylöspäin. Tyhjä tila teosten vieressä keventää tilaa enemmän kuin tyhjä tila niiden ylä- ja alapuolella”, Brandt jatkaa.

Tilaa kannattaa tutkia muutenkin avoimin mielin. Esimerkiksi kodin yksityiskohdat voivat saada taiteen ripustamisen kautta uuden merkityksen, kunhan niihin ei suhtaudu rajoitteina.

”Vaikka valokatkaisija tuntuisi olevan väärässä paikassa, teos saattaa yllättäen muodostaa sen kanssa kiinnostavan parin. Älä siis ole vihainen katkaisijalle, vaan ota se osaksi kokonaisuutta”, Brandt neuvoo.

Säännöt on tehty rikottaviksi. Pääasia on, että taidetta kohtelee arvokkaasti, taiteilijan näkemystä ja teoksen tarkoitusta kunnioittaen.

”Teosta ei saa missään nimessä hajottaa! Grafiikkatyötä ei pidä leikata reunoilta, milliäkään, vaikka teoksen kuinka haluaisi laittaa pienempiin kehyksiin. Eikä esimerkiksi triptyykin osia saa käyttää toisistaan irrallaan. Sekin on teoksen rikkomista”, Karjalainen toteaa.

Taiteilijan näkemyksen voi ottaa huomioon ihan konkreettisestikin.

”Tuoretta taidetta ostaessa voi aina kysyä, haluaisiko taiteilija nähdä teoksensa uudessa ympäristössä ja antaa oman mielipiteensä sen sijoittamiseen. Moni taiteilija ilahtuu kutsusta”, Brandt vinkkaa.

Aino Brandt.jpg

”Henkilökohtaisesti en niin välitä perinteisestä, taulukiskoilla tehdystä pyykkinaruripustuksesta. Mutta jos taulut ovat aivan erilaisia ja erikokoisia, lopputulos voi olla aika hupaisa. Yllättävät kontrastit tekevät klassisistakin ripustuksista mielenkiintoisia ja freesejä”, Brandt sanoo.

Teoksia voi koota yhteen myös teemoittain. Esimerkiksi erilaisista maisema- tai kukkatauluista voi saada kiinnostavan kollaasin, kun niitä yhdistää aikakausia ja tyylisuuntia rikkomalla. Yhdistäväksi tekijäksi voi poimia myös värin tai muodon. Kun teoksia tarkastelee ennakkoluulottomasti, yhteisiä nimittäjiä löytyy yhtä lailla abstraktista ja esittävästä taiteesta, kultakauden kansallisromanttisista maisemista ja nykytaiteen väkevistä muotokuvista.

”Kun teokset puhuttelevat toisiaan ja antavat toisilleen tilaa, teosten ikäerolla ei ole merkitystä”, Karjalainen sanoo.

Tornimainen ripustus ankkuroi tehokkaasti tilan kuutioita ja ohjaa katsetta ylöspäin.

Jos epäilee ripustamisen rytmitajuaan, avuksi voi palkata asiantuntijan vahvistamaan omia oivalluksia tai tuomaan ripustamiseen uusia näkökulmia.

”Joskus riittää pelkästään ystävän läsnäolo ja pullo viiniä. Teokset voi koota ensin vaikka lattialle, missä niitä on helpompi tarkastella ja sommitella. Kokeilemalla saattaa syntyä kiinnostavia ja rohkeita oivalluksia”, Brandt kehottaa.

Karjalainen muistuttaa, että ripustamisen tarkoitus on helpottaa taiteen esiintuloa. Sen tulisi antaa taiteelle tilaa ja tuoda teoksesta olennainen esiin.

”Toisin sanoen ripustuksella autetaan teoksia saamaan energiaa paitsi ympäristöstä myös toisiltaan. Siihen ei ole valitettavasti olemassa sääntöjä, se pitää vain nähdä.”

Siksi taulujen ripustaminen ei ole matematiikkaa. Se on tunnetta.

Jaa artikkeli