”Playa del Inglésia ei pysty digitalisoimaan” – Näihin asioihin Wahlroos kiinnittää huomiota vuonna 2021

Markkinoiden ennakoiminen ei ole koskaan helppoa, mutta koronavuoden jälkeen ennustaminen tuntuu jo lähes mahdottomalta. Näin Björn Wahlroos summaa isoa kuvaa tulevalle vuodelle.

Sampo Oyj, Juha Törmälä

Pandemia on tuonut negatiivisten korkojen outoon maailmaan valtavan julkisen talouden alijäämät. EKP ja FED ovat palanneet arvopapereiden ostoihin, ja päättäjät ovat tarttuneet hanakasti mahdollisuuteen ottaa lähes rajattomasti luottoa. Rahaa on valtavasti liikkeellä, mutta merkittäviä inflaation merkkejä ei kuitenkaan näy.

Sijoittajien on vaikea arvioida oikeita arvostustasoja maailmassa, jossa erilaiset parametrit ja osakkeiden P/E-luvut ovat tasolla, jota ei ole koskaan ennen nähty. Björn Wahlroosin mukaan muutamia selkeitä ja sijoittajille merkittäviä muutoksia on kuitenkin ilmassa.

Digitalisaatio kiihtyy, mutta mikä muuttuu vai muuttuuko mikään?

Teams, Zoom ja muut digitaaliset välineet ovat vallanneet niin työpaikkojen palaverit, asiakaskontaktit, koulut kuin taloyhtiöiden kokouksetkin. Verkkokaupat ja ruuan sekä muiden ostosten toimituspalvelut kukoistavat, harrastusten rajoittamisen myötä myös erilaiset suoratoistopalvelut ja peliteollisuus.

Wahlroos kertoo epäilleensä aiemmin nopean digitalisoinnin saarnamiehiä, mutta koronan myötä hän on kääntänyt takkinsa.

”Digitalisaatio kiihtyy. Siinä on nyt edetty 6–7 kuukauden aikana saman verran kuin kuvittelin tapahtuvan 6–7 vuoden aikana. Digitalisaatio muodostaa uhan vanhoille yrityksille, mutta luo myös uusia mahdollisuuksia. Käytännössä tämä merkitsee, että yksikään sijoittaja ei pysty olemaan poissa teknologiasta ja digistä. Vähintään pitää selvittää, liittyykö sijoituskohteeseen merkittävä digitaalinen uhka. Miten tuote tai palvelu tulee muuttumaan, kun digitalisaatio lyö läpi täydellä voimalla?”, Wahlroos kysyy.

Vaikea kysymys onkin, mikä maailmassa tulee nyt muuttumaan ja mitä siitä seuraa.

”Itse ajattelen, että Playa del Inglésia ei pysty digitalisoimaan. Valtaosa siitä, mikä liittyy viihteeseen, vapaa-ajan matkustamiseen tai vapaa-ajan ajankäyttöön, palaa kutakuinkin entiselleen. Moni muu asia taas ei, kuten esimerkiksi liikematkustus ja etätyö. Tämä puolestaan tulee vaikuttamaan lentämisen lisäksi moneen muuhun asiaan, kuten liikehotelleihin, konferensseihin ja keskustakiinteistöihin."

Vihreä vallankumous: alkemiasta on tullut arkipäivää

Digitalisaation rinnalle toiseksi merkittäväksi ilmiöksi metsästään ja metsäteollisuudestaan tunnetulle Suomelle Wahlroos nostaa vihreän vallankumouksen.

”On aina hauska tunnustaa asioita, joissa on ollut väärässä. Kymmenen vuotta sitten sanoin kategorisesti ei ideoille, jotka alkavat kirjaimilla B-I-O. Todellisuus on, että kuluttajat haluavat biopohjaisia ratkaisuja ja monet niistä ovat tulleet niin halvoiksi tuottaa, että ne ovat saman hintaisia kuin luontoa enemmän kuluttavat ja huonommat teknologiat”, Wahlroos sanoo.

Käytännöstä mistä tahansa materiaalista voidaan tehdä mitä tahansa materiaalia – kyse on vain siitä, paljonko se maksaa.

Neste on onnistunut korvaamaan petrolimolekyylejä biomolekyyleillä polttoainetuotannossaan. UPM alkaa tuottaa puusta muovia, ja sellu, josta haluttiin ennen eroon mankeloimalla siitä paperia, on nyt valtavan kiinnostava raaka-aine ja muovin korvike.

”Alkemiasta on tullut arkipäivää. Käytännöstä mistä tahansa materiaalista voidaan tehdä mitä tahansa materiaalia – kyse on vain siitä, paljonko se maksaa. Nyt saamme tuotettua muovia puusta ja näin esimerkiksi muovipullon hiilijalanjälki muuttuu yhtäkkiä dramaattisesti. Maailma on selvästi ottanut harppauksen suuntaan, jossa energiassa ja raaka-aineissa sekä niiden käytössä biopohjaiset molekyylit korvaavat ei-biopohjaisia, ennen kaikkea öljymolekyylejä. Nämä ovat kaikki suuria kasvujuttuja.”

Koronan jälkipyykki, globalisaation pysähtyminen, valtavasti noussut Bitcoin – mitä Wahlroos ajattelee näistä?

Globalisaation ansiosta olemme luoneet viime vuosikymmeninä valtavasti uutta vaurautta ja hyvinvointia. On tuntunut mahdottomalta, että prosessi koskaan pysähtyisi tai jopa peruuttaisi. Wahlroosin mukaan nyt uhka tuntuu paljon todellisemmalta.

”EU on suurissa vaikeuksissa ja näitä velkavuoria rakennetaan nyt, jotta EU pysyisi yhteisen velan ansiosta paremmin kasassa. Yhdysvallat on jo ennen Trumpia siirtynyt useita askeleita enemmän America first ja viis muista -politiikkaan. Kiinan taloudellinen painoarvo taas alkaa olla niin suuri, että USA:ssa ja Euroopassa ei enää katsota sormien läpi, kun Kiina fuskaa kansainvälisen kaupan sääntöjen ja patenttien kanssa. Samaan aikaan viennin osuus Kiinan kansantuotteesta on laskemassa. Jos 20 vuotta sitten pystyi sanomaan, että globalisaatiosta irtaantumisen seuraukset olisivat Kiinalle liian isot, se ei ole enää totta”, Wahlroos listaa.

Vihreä vallankumous, digiloikka, Kiina. Entä sitten se viime aikoina paljon puhuttanut Bitcoin? Valtavaa arvonnousua kokenut Bitcoin ei Wahlroosia innosta.

”Samaan aikaan, kun varsinaisessa pankkijärjestelmässä kontrolli rahan alkuperästä ja sen laillisuudesta tiukkenee, rinnalle tulee järjestelmä, jossa ei ole minkäänlaista kontrollia. Kryptovaluuttojen keskeinen rooli on tietenkin hoitaa rikollisia maksuja, huumekauppaa, terrorismia. Jos Pablo Escobarilla olisi ollut Bitcoineja eikä trukkilavoittain käteistä, hänellä olisi ollut huomattavasti mukavampi elämä. Bitcoinit eivät mätäne. Jossain vaiheessa tähän herätään ja kryptovaluutat saatetaan takaisin sääntelyn piirin. Tällöin Bitcoininkin arvo voi romahtaa”, Wahlroos ennakoi.

Uuden ja trendikkään sijoituskohteen sijaan Wahlroos jakaa lopuksi vanhan neuvon:

Muista hajauttaa riskit. Erittäin epävarmassakin ympäristössä elämä on suhteellisen helppoa, kunhan on hajauttanut riskinsä niin, että vaikka epämiellyttävät riskit toteutuisivat, tulos ei silti olisi kamala.”