Milloin testamentti on syytä tehdä, ja mitä siinä tulee ottaa huomioon?

Testamentin laatiminen ei ole koskaan liian aikaista. Ennen sen tekemistä on kuitenkin hyvä miettiä tarkkaan, mitä sillä halutaan saada aikaan. Minkälaista omaisuutta haluat siirtää ja kenelle?

Kuva:Annie Spratt, Unsplash

Milloin testamentti on syytä tehdä?

Testamentti on tekijänsä viimeinen tahto jota ei ole pakko tehdä, mutta usein se kannattaa. Jokainen 18 vuotta täyttänyt voi laatia testamentin. Jos sinulla on kertynyttä varallisuutta, on testamentin tekemistä aina syytä harkita.

Testamentti kannattaa laatia etenkin, jos asut avoliitossa. Avoliitossa olevalle testamentti on henkivakuutuksen ohella ainoa tapa turvata avopuolison asema. Ilman testamenttia puoliso ei saa lain mukaan edesmenneeltä kumppaniltaan mitään. Myös lapsettoman on hyvä miettiä testamenttiaan, sillä ilman sitä perintö pirstaloituu helposti pieniin osiin esimerkiksi perittävän sisaruksille ja heidän lapsilleen.

Uusperheissä on syytä miettiä testamenttia erityisen tarkkaan. Perintöoikeudelliset säännökset on laadittu perinteisen ydinperhemallin mukaan, vaikkei asetelma vastaakaan nykypäivää. Vaikka uusperheen lapsia olisi arjessa kohdeltu tasaveroisina, eivät he lainmukaisessa perimysjärjestyksessä ole sitä. Moni ei myöskään tule ajatelleeksi, että ilman huolellista perintösuunnittelua on mahdollista, että oma perintö siirtyykin entiselle puolisolle yhteisen lapsen kautta tai uuden puolison entiselle puolisolle heidän lastensa kautta.

Lue lisää uusperheen perinnönjaosta

Mikäli haluat omaisuuden pysyvän omassa suvussa, esimerkiksi suvussa pitkään olleiden kiinteistöjen osalta, voi testamentin avulla poistaa lasten aviopuolisoiden avio-oikeuden perintönä siirtyvästä omaisuudesta sekä määrätä lapsettoman lapsen perillisistä tämän kuoleman jälkeen.

Mitä ottaa huomioon testamenttia laatiessa?

Testamenttia laadittaessa on otettava huomioon useampikin asia. Yksi tärkeä huomioitava seikka on perinnön saajat. Suomen lainsäädännön mukaan rintaperillisillä, eli jälkeläisillä, on oikeus lakiosaan, joka on puolet lakimääräisestä perintöosasta. Toisen puoliskon osalta voi omaisuudenjaon määrittää testamentissa. Perinnön voi henkilön lisäksi määrätä esimerkiksi rekisteröidylle yhdistykselle tai säätiölle.

Lue lisää lapsettoman perinnöstä

Rintaperillisten lakiosasäädösten lisäksi testamenttia laadittaessa on mietittävä myös aiempien sukupolvien testamenttimääräyksiä, jo annettuja ennakkoperintöjä sekä mahdollisia avioehtoja.

Muista myös nämä seikat

Testamentti tulee aina allekirjoittaa omakätisesti, kahden esteettömän todistajan läsnä ollessa. Esimerkiksi todistajan sukulaisuussuhde testamentin tekijään tai testamentin saajaan voi muodostaa esteellisyysperusteen ja johtaa testamentin mitätöimiseen tuomioistuimen päätöksellä. Todistajien tehtävänä on todistaa, että kyseessä on testamentin tekijän täydessä ymmärryksessä laatima testamentti.

Omaa testamenttia on hyvä pitää ajan tasalla, ja päivittää sitä, mikäli omassa elämäntilanteessa, perhesuhteissa tai varallisuudessa tapahtuu muutoksia.

On myös hyvä muistaa, että tehty testamentti ei sido sen tekijää mitenkään, vaan sitä on mahdollista muuttaa, ja sen voi myös perua kokonaan. Vain alkuperäinen testamentti on pätevä, eli sitä on syytä säilyttää siten, että se varmasti löytyy kuoleman jälkeen. Yksi hyvä tapa siihen on pankin tallelokero tai asiakirjasäilytys. Kuoleman jälkeen pankki ilmoittaa testamentin olevan heillä säilössä.

Jaa artikkeli