Fearless Finns: Satoi tai paistoi

Kia-Emilia Hakala kirjoittaa naisten alppimaajoukkueen blogissa kesätreeneistään. Monipuolinen treenaaminen maistuu alppihiihtäjälle, mutta silti muutamat harjoitukset nousevat suosikkeina ylitse muiden.

Kuvat: Kia-Emilia Hakala / Ski Sport Finland

Moikka Fearless Finns -blogin lukijat!

Toivottavasti kaikilla on mennyt kesä mukavasti ja energiavarastot on saatu ladattua auringon säteillä syksyä ja talvea varten. Minun kesäni on sujunut hyvällä tavalla hikisesti kuntosalilla sekä vähän rauhallisimmissa merkeissä luonnosta ja kesästä nauttien.

Kisakauden jälkeen huhtikuussa oli hyvä hengähtää hetkeksi, pohtia päättynyttä kautta ja alkaa suunnitella tulevaa. Silloin aina ajattelee, että onpas kiva, kun on pitkä fysiikkatreenijakso edessä, vaikka vähän harmittaakin olla rinteiltä pois pidemmän aikaa. Kunnes sitten tajuaa näin elokuun lopun häämöttäessä, että kesä meni yhdessä hujauksessa ja lumileirit lähestyvät! Jee!kia-emilia-salilla.jpg

Niin kuin tytöt ovat aiemmissa blogipostauksissa kirjoittaneet, alppihiihtäjä tarvitsee fyysiselta puolelta monia ominaisuuksia, ja täytyyhän se itsekin todeta oikeaksi. Minusta se tekee meidän alppihiihtäjien kesästä mielenkiintoisen. Yhtenä päivänä saamme treenata itsemme ihan äärimmilleen voimaharjoituksissa, kun taas seuraavana päivänä voi temppuilla jumppapallon päällä seisten taitotreeniä tehdessä. Kesään mahtuu niin paljon erilaisia treenejä.

Minulle kuitenkin kesän ohjeisharjoittelun päätavoitteena on ollut kehittää lihaskestävyyttä, jotta pystyisin laskemaan viimeisetkin portit kisaradoilla loppuun asti ilman suurempia ”katkeamisia” eli väsyneenä tehtyjä virheitä. Tämä tarkoittaa sitä, että punttisalilla on hikoiltu pidempien toistojen ja supersettien parissa. Yhtenä treeniliike-esimerkkinä: tehdään raskaalla painolla 20-25 toistoa maastavetoa ja siirrytään suoraan tekemään yhden jalan kyykkyjä bosupallon päällä, jolloin joutuu jalat hapoilla hallitsemaan tasapainoa.kia-emilia-tasapainoilee.jpg

Melkeinpä koko kesän treenaan itsekseni, joten minun ehdoton lempparini on kelloa vastaan treenaaminen niin, että pääsee kunnolla haastamaan itseään: esimerkiksi kun kuntoharjoituksissa painetaan sykkeet korkealla täysillä tietyt liikkeet läpi. Parasta on se, jos tekee saman treenin uudestaan ja pystyy parantamaan omaa aikaansa. Tämä kyllä viittaa aika paljon myös meidän lajiin alppihiihtoon, joten ei ihmekkään, että nämä treenit on minulle mieluisia!

Tykkään myös nopeus-ja koordinaatioharjoituksista, ja näin syksyn tullessa treeniviikot vähän muuttuvat kesästä ja muun muassa nopeusharjoituksia tulee enemmän. Yleisesti kuitenkin minun treeniviikkoni koostuu 5-6 päivästä harjoituksia ja 1-2 päivästä lepoa harjoituksien rasittavuudesta riippuen.

Kesän aikana tutustuin golfiin, itselleni uuteen lajiin. Lyönnit eivät ihan vielä osu niin kuin Tiger Woodsilla aikanaan, mutta ainakin golfkierroksilta jäävät käteen hyvät palauttavat kävelyt. Tykkään luonnossa liikkumisesta muutenkin. Varsinkin nyt ensimmäisten kunnon sateiden jälkeen on ollut ihanan rauhoittavaa mennä koiralenkille raikkaaseen metsäilmaan kävelemään.

Yritän aina treenata hyvällä fiiliksellä!

Hyvää syksyä kaikille ja nähdään hangilla,

Kia-Emilia Hakala

 

Tutustu Kia-Emilian treeniviikkoon ja poimi ideoita omiin treeneihin:

kia-emilia-treeniaikataulu.jpg

Lue myös:

Mandatum laajentaa yhteistyötä – Suomen naisten Alppimaajoukkueen lisäksi myös miesten joukkueen pääyhteistyökumppaniksi kausille 2021-2023