Eläke eri ikäluokkien silmin

Mitä opiskelija tai pian eläköityvä ajattelee omasta eläkeajastaan? Kysyimme eri ikäisiltä suomalaisilta koska he uskovat siirtyvänsä eläkkeelle, ja aikovatko he varautua siihen etukäteen.

Kuva: Christine Roy, Unsplash

Vuonna 2020 suomalaiset siirtyivät eläkkeelle noin 62-vuotiaana, ja heidän keskieläkkeensä oli 1 762 euroa kuussa. Joka toinen heistä on säästänyt eläkevuosiaan varten. Miltä tilanne tulee näyttämään kymmenen, tai 40 vuoden päästä?

Näin eri-ikäiset suomalaiset ajattelevat eläkkeelle jäämisestä ja varautumisesta eläkeaikaan.

Nainen, 24 vuotta, opiskelija

En ole vielä juurikaan miettinyt eläkeasioita, mutta ne nousevat toki aina mieleen kun saan postista työeläkeotteen. Siitä näen, että kertynyttä eläkettä ei vielä ole muutamia euroja enempää kuukaudessa. Se pistää miettimään, että vielä on tehtävä aika paljon töitä, jotta saan eläkepäiville paremmat ansiot.

En tiedä paljonko lakisääteinen eläkkeeni tulisi olemaan, ja pitäisikö minun sen lisäksi myös säästää rahaa. Se tuntuu vielä aika kaukaiselta, enkä varmaan vielä ainakaan 15 vuoteen tule miettimään sitä sen tarkemmin. Ehkä nelikymppisenä alan säästää eläkekassaa säästötilille.

Toivoisin, että pääsisin 65-vuotiaani eläkkeelle, mutta siihen mennessä eläkeikä on varmaankin noussut jo ainakin 70 vuoteen, kun ihmiset ovat nykyään niin hyväkuntoisia.

Eläkepäivien suunnittelu ei ole vielä pitkään aikaan ajankohtaista, mutta toivoisin ainakin, ettei minun tarvitsisi miettiä silloin raha-asioita. Voisin käyttää eläkettä ja säästöjä huoletta, perintöä ei tarvitsisi jättää mahdollisille jälkipolville. Matkustelisin ja söisin hyvin, ehkä liittyisin johonkin eläkeläisten kerhoon.

Mies, 30 vuotta, konsultti

Eläkevuodet tuntuvat vielä todella kaukaisilta, etenkin kun vaikuttaa siltä, että ikäluokkani eläkeikä tulee nousemaan reilusti nykyisestä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten olisi jo varautunut niihin. Toiveenani olisikin pystyä halutessani jättäytymään työelämästä jo ennen varsinaista eläkeikää, ja elää sijoitusteni tuottojen avulla. Toki on mahdollista, että en halua lopettaa työskentelyä vielä silloin, mutta tärkeintä minulle on, että siihen olisi teoriassa mahdollisuus.

En usko, että lakisääteinen eläke riittäisi takaamaan sellaisia eläkevuosia kuin toivoisin. Etenkin jos aion jättäytyä työelämästä jo aiemmin ei eläkettä kerry niin paljoa. Sijoitan kuukausittain osan palkastani osakkeisiin ja indeksirahastoihin, ja lasken erilaisten skenaarioiden avulla kuinka arvokas salkkuni olisi noin 20 vuoden päästä erilaisissa markkinatilanteissa.

Jos lopettaisin työnteon jo alle kuusikymppisenä, tulisi rahaa olla säästössä toki vielä reilummin kuin eläkevuosille. En tavoittele luksuselämää, mutta työuran aikaisen elintason ylläpitäminen ilman kuukausipalkkaa tulee sekin kalliiksi. Minulla on kuitenkin vahva luotto korkoa-korolle -efektin vaikutukseen sekä osakemarkkinoiden kehitykseen pitkällä aikavälillä. Uskon, että säännöllisen ja pitkäjänteisen sijoittamisen avulla pääsen tavoitteeseeni.

Lue lisää: Sijoittaminen on vaikeaa, ja sopii vain varakkaille – ja muut myytit sijoittamisen aloittamisesta

Nainen, 40 vuotta, asiakkuuspäällikkö

En ole vielä kovin aktiivisesti miettinyt omia eläkepäiviäni, mutta nyt kun omat vanhempani ovat eläköitymässä, on asia ollut enemmän mielessä. Tuntuu, että media on nykyään täynnä uutisointia siitä, että valtio velkaantuu eikä lapsia synny tarpeeksi, niin välillä mietityttää pääsenkö koskaan eläkkeelle, ja onko omina eläkepäivinä enää tarpeeksi veronmaksajia.

Olen sijoittanut varoja eläkepäiviä varten, ja minulla on myös työnantajan tarjoama lisäeläke. Olen myös harkinnut mieheni kanssa sijoitusasunnon hankkimista. Minua on mietityttänyt esimerkiksi vanhempainvapaiden vaikutus eläkkeeseen, sillä jos on useamman lapsen kanssa monta vuotta kotona, ei eläkettä tältä ajalta kerry kovinkaan paljoa. En usko, että lakisääteinen eläke olisi riittävä tarjoamaan haluamaani eläkeajan tulotasoa, ja uskon että moni havahtuu samaan liian myöhään.

Eläkepäivinäni nauttisin stressivapaasta elämästä ja matkustelisin. Tekisin kaikki niitä asioita, joita työelämän aikana ei ole voinut toteuttaa. Tällaisten unelmien toteuttamiseen en usko lakisääteisen eläkkeeni riittävän.

Nainen, 52 vuotta, myyntijohtaja

Olen miettinyt omaa eläkettä viime vuosina aika paljonkin, ja konkreettisemmin kuin nuorempana. Aikaisemmin pohdin asiaa enemmän muodossa ”sitten joskus”, mutta nyt olen jo tehnyt suunnitelmia ja miettinyt millaista elämää haluan eläkkeellä elää.

Omaa työeläkeotettani en ole moneen vuoteen tutkinut tarkasti, mutta muistan että se näytti monta vuotta todella pientä kuukausittaista eläkesummaa. Jossain vaiheessa summa kuitenkin otti isompia harppauksia eteenpäin. Olen myös vieraillut aina välillä eläkeyhtiöiden sivuilla ja testannut heidän laskureitaan siitä, koska voisin aikaisintaan jäädä eläkkeelle ja miten se vaikuttaa eläkesummaan. Haaveenani olisi päästä viettämään eläkepäiviäni jo ennen virallista eläkeikääni. Mikäli jään eläkkeelle nuorempana kuin tavoite-eläkeikäni, ei lakisääteinen eläkkeeni tule olemaan kovinkaan suuri.

Olen varautunut taloudellisesti jo 25-vuotiaasta lähtien. En ehkä suoranaisesti eläkepäiviä varten, mutta mahdollistamaan valinnan, ettei minun tarvitsisi tehdä niin paljon töitä vanhempana. Koska olen säästänyt ja sijoittanut jo pitkään, ei taloudellinen pärjääminen eläkevuosina huolestuta minua. Minulla ja puolisollani on maltillinen elämäntyyli, eikä meillä ole säännöllisiä isoja menoeriä, ja olemme pystyneet säästämään säännöllisesti, vaikkemme tienaakkaan mitään suuria summia. Olen myös ollut onnekas, sillä en ole vielä joutunut nostamaan ”pahan päivän varalle” kerryttämiäni säästöjä.

Haaveeni eläkkeelle ovat mielestäni hyvin tavallisia. Odotan, että on aikaa harrastaa, mökkeillä ja olla perheen kanssa. Eläkkeen tuoma vapaus mahdollistaa toivottavasti myös terveellisemmät elämäntavat, kuin aikaa jää enemmän myös liikunnalle ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Lue lisää: Miten suomalaiset ovat varautuneet eläkeaikaan?

Mies, 61 vuotta, lääkäri

Omaan eläkeikääni on vielä muutama vuosi, mutta olen jo alkanut miettimään eläkeaikaani konkreettisemmalla tasolla. Etenkin omien ystävien eläköityminen on herättänyt ajattelemaan, että ei minullakaan ole siihen enää pitkä aika. Odotan eläkettä osin innolla, osin kauhulla. Tulen ikävöimään töiden tuomaa arjen rytmiä, työkavereita ja ehkä myös aseman tuomaa auktoriteettia. Toisaalta on mahtavaa päästä keskittymään harrastuksiin, golfiin ja tennikseen, rauhassa.

Eläkkeen lähestyessä horisontissa olen miettinyt, että olisin voinut varautua taloudellisesti paremmin. Olen silloin tällöin sijoittanut könttäsumman rahastoihin, mutta sijoittamiseni olisi voinut olla säännöllisempää, ja ennen kaikkea se olisi pitänyt aloittaa aikaisemmin. Nuorempana en pohtinut näitä asioita lainkaan, eikä niistä myöskään lähipiirissä puhuttu. Lakisääteinen eläkkeeni ja säästöni tulevat kyllä takaamaan minulle mukavat eläkevuodet, mutta pitkäjänteisemmällä säästämisellä varoja olisi varmasti enemmän – myös jälkipolville.

Eläkevuosien taloudellinen puoli ei huolestuta, mutta henkinen hyvinvointi kyllä. Pelkään, että eläkeläisenä tunnen itseni tarpeettomaksi tai tylsistyn. Olen miettinyt mahdollisuutta jatkaa työuraa jossain muodossa, esimerkiksi konsultoimalla, vielä eläkeiän jälkeen. Uskon kuitenkin, että suunnittelemalla mielekästä tekemistä harrastusten, perheen ja uusien projektien parissa tulen nauttimaan uudesta elämänvaiheesta, ja elämään täyttä elämää eläkevuosinani.


Jokaisen työikäisen kannalta on oleellista miettiä, miten hyvä toimeentulo eläkeaikana varmistetaan. Työeläke karttuu kaikista työuran aikana tehdyistä töistä. Eläkettä karttuu 1,5 prosenttia vuodessa, eikä kaikille tarjottava lakisääteinen eläke aina riitä takaamaan haluttua toimeentuloa ja elämäntyyliä eläkeajalla. Siksi eläkepäiviin on järkevä varautua säästämällä ja sijoittamalla.

Mandatumin eläkelaskurilla voit laskea arvion tulevan eläkkeesi määrästä ja paljonko tarvitsisit lisäsäästöjä saavuttaaksesi haluamasi elintason.

Kokeile eläkelaskuria

Jaa artikkeli