Mallikkaat

Ketkä ovat huippu-urheilijoiden esikuvia? Minkälaisia roolimalleja he itse haluavat olla?

Mandatum Life

Samuel Purola, pikajuoksu

”Esikuviani juoksijoina ovat Christian Coleman, joka on tykki lähdössä, ja Usain Bolt, joka veti lopun aina vahvasti. Molemmat ovat paitsi maailmanennätysmiehiä myös isoja persoonia. Etenkin Bolt osasi ottaa yleisönsä. 

Itse keskityn radalla enemmän urheilusuoritukseen kuin show’n pitämiseen, mutta haluan tietysti olla hyvä ja positiivinen roolimalli nuoremmille. Toivon, että pystyn esimerkilläni kasvattamaan lajia ja innostamaan uusia lahjakkaita junioreita lajin pariin.”

Erika Pykäläinen, alppihiihto

”Ihailen alppihiihtäjä Mikaela Shiffrinin tekniikkaa. Hänen laskemisestaan huokuu nautinto, sitä on kiva katsoa. Olen seurannut pitkään myös voimistelija Simone Bilesia. Voimistelu on äärimmäisen vaativa laji, joka näyttää, mihin ihminen fyysisesti pystyy.  

Toivon, että intohimoni laskemiseen välittyisi muillekin, toisi lajille näkyvyyttä ja antaisi inspiraatiota nuoremmille. Olisi mahtavaa, jos joku innostuisi urheilemisesta siksi, että näkee minun nauttivan siitä mitä teen.”

 

Erika Pykäläinen

"Olisi mahtavaa, jos joku innostuisi
urheilemisesta siksi, että näkee minun
nauttivan siitä mitä teen."

 

Nella Korpio, alppihiihto 

”Kunnioitan monia huippu-urheilijoita, mutta tekniikan, kylmäpäisyyden tai saavutusten sijaan huomioni kiinnittyy muihin asioihin. Niitä ovat esimerkiksi kivat eleet, tapa kohdella muita tai kyky yhdistää urheilu muuhun elämään.

Kopioimalla muita ei voi koskaan tulla parhaaksi. Haluan omalla esimerkilläni rohkaista nuorempia laskijoita etsimään omaa polkuaan huipulle. Toivon myös, että onnistuisin olemaan urheilijana tyylikäs niin onnistumisten kuin pettymysten hetkinä.”

 

Nella Korpio

"Kopioimalla muita ei voi koskaan tulla
parhaaksi. Haluan rohkaista nuorempia
laskijoita etsimään omaa polkuaan huipulle."

 

Riikka Honkanen, alppihiihto

”Laskijat ovat yksilöitä. Vaikka perusasiat tekniikassa olisivat samoja, pelkästään laskijan pituus saa laskun näyttämään usein vähän erilaiselta. Siksi en osaa nimetä varsinaista esikuvaa, vaikka arvostankin monia kilpakumppaneitani.

Huipputasolla tehdään aika vähän teknisiä virheitä, joten henkisellä kantilla on tässä lajissa iso rooli. Toivon, että pystyn inspiroimaan muita olemalla oma itseni, niin rinteessä kuin sen ulkopuolella, ja antamaan itsestäni positiivisen kuvan.”

Emil Ruusuvuori, tennis

”Olen ihaillut pikkupojasta lähtien moninkertaisia Grand Slam -voittajia  Rafael Nadalia ja Roger Federeriä, jotka ovat dominoineet lajia vuosikaudet ja pystyneet jatkuvasti kehittämään itseään pelaajina. Kentän ulkopuolellakin he hoitavat median, fanit, sponsorit ja erilaiset tilaisuudet esimerkillisesti. 

Toivon olevani mahdollisimman positiivinen roolimalli nuorille. Olisi mahtavaa, jos pystyisin motivoimaan uusia junioreita tenniskentille ja kasvattamaan lajia Suomessa.”

Yhteistyö Emil Ruusivuoren kanssa oli voimassa kaudet 03/2018-03/2020.

 

Jaa artikkeli