Viikkokatsaus: Millaisin odotuksin lähdetään seuraavaan tuloskauteen?

Markkinakatsaus

Lapsen syntymä edessä? Henkivakuutus on perheelle tärkeä turva

Arjen riskit

Koulutuksesta pätevyyttä uusiin aikoihin

Sopivan koulutuksen valitseminen riippuu monesta asiasta. Aalto University Executive Educationin toimitusjohtaja ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Professor of Practice Pekka Mattila on yllättynyt, kuinka paljon pitkäjänteinen kouluttautuminen kiinnostaa poikkeusaikana. 

restart_opiskelu.jpg

Mitä pitää ottaa huomioon, kun valitsee itselleen sopivaa koulutusta? 

Jos opiskelija maksaa koulutuksensa itse, voi toimia oman kompassinsa mukaan: mikä itseä kiinnostaa, mihin itsellä on aikaa ja muita resursseja. Olennaista on, että on aidosti kiinnostunut valitsemastaan teemasta. Muuten opiskelusta tulee laahaavaa. Tämä korostuu varsinkin verkko-oppimisessa. 

Entä, jos työnantaja osallistuu koulutuksen kustannuksiin? 

Silloin pitää miettiä, miten omat koulutusintressit yhdistyvät työyhteisön ja organisaation intresseihin ja strategiaan. Jos oppimaansa ei voi soveltaa mitenkään töissä, ei koulutuksesta ole todennäköisesti hyötyä työnantajalle. 

Miten pandemia on vaikuttanut kouluttautumisintoon? 

Pandemia on lisännyt kiinnostusta pitkään koulutukseen. Esimerkiksi meillä Aalto EE:ssä on tullut yllättävän paljon hakemuksia liikkeenjohdon MBA- ja DBA-koulutusohjelmiin. Molemmat kestävät pitempään kuin vuoden ja niitä suoritetaan tyypillisesti työn ohessa. 

Miksi koulutus kiinnostaa nyt? 

”Moni miettii, millä avuilla selviää eteenpäin. Monet ovat myös oivaltaneet, että omalla alalla on tapahtunut pysyvä murros. Luulen, että moni kaipaa nyt turvaa ja pitempään vakaana pysyviä rakenteita elämäänsä. Koulutus voi olla sellainen. 

Koulutusta tehdään nyt etänä. Miten se vaikuttaa opiskeluun? 

Ihmiset haluavat tsempata, kaikilla on vähän aiempaa sallivampi ja ymmärtäväisempi ote. Oppijoiden vaatimustaso nousee varmasti syksyksi, kun tähän totutaan. Verkossa keskittyminen on raskasta. Siksi huomioaika on lyhyempi kuin lähiopetuksessa. Sanoisin, että 10–15 minuuttia on maksimi, kun lähiopetuksessa toimivat jopa 40 minuutin monologit. 

Millaista on hyvä etäkoulutus? 

Spontaanius on vieläkin tärkeämpää kuin lähiopetuksessa. Täytyy käyttää uudenlaisia keinoja, mutta pitää muistaa pitää liiallinen tarkkuus ja teknisyys loitolla. Kyborgimaisuuden riski vaanii, ja silloin väline saattaa alkaa viedä liikaa kaistaa. Italian prestezza-ilmaus sopii tähän: tehdään jotain vaikeaa ikään kuin huomaamatta, elegantisti, helpon oloisesti ja rennosti. 

Mitä etuja etäkoulutuksesta on? 

Ne, jotka ovat tavallisesti hiljaa, aktivoituvat! Se tasa-arvoistaa ja mahdollistaa uudenlaisia oppimistyylejä. Etäopiskelusta puuttuvat fyysisen oppimistilanteen säännöt, sellaiset, jotka muodostuvat tiedostamatta. Viestinnästä niin paljon on nonverbaalista, että lähiviestinnän pois jääminen muuttaa ryhmädynamiikkaa huomattavasti. 

001_Pekka_Mattila_2020_final_lores.jpg
Aalto University Executive Educationin toimitusjohtaja ja
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun 
Professor of Practice Pekka Mattila