Viikkokatsaus: Koronaviruksen toinen aalto kiihtyy Euroopassa. Nähdäänkö markkinoilla pian maaliskuun kaltainen pudotus?

Markkinakatsaus

Mitä vakuutuksia yrityksesi oikeasti tarvitsee?

Yrittäjyys

Allokaationäkemys: Koronavirus viivästyttää talouskasvun piristymistä

Talouskasvu on näyttänyt viime kuukausina piristymisen merkkejä, mutta Kiinassa puhjennut koronavirus horjuttaa elpyvän kasvun perusteita. Riittävästä hajautuksesta huolehtineen sijoittajan ei kuitenkaan tarvitse huolestua.

allokaationäkemys_helmikuu2020.jpg

Maailmantalous on viime kuukausina näyttänyt merkkejä positiivisesta käänteestä. Pitkään vajonneet yritysten luottamusta mittaavat indikaattorit ovat kääntyneet ylöspäin kaikilla keskeisillä markkina-alueilla. Viimeisimpänä kääntyi USA:n valmistavan teollisuuden luottamusta mittaava indikaattori. Maailmantalouden odotetaan edelleen pysyvän +2,8 prosentin tahdissa tänä vuonna, mutta Kiinassa puhjennut koronavirusepidemia heikentää talousennusteiden osumatarkkuutta, sillä Aasia muodostaa suurimman osan maailman talouskasvusta.

Kiina on ryhtynyt järeisiin toimiin epidemian suitsimiseksi ja eristänyt muun muassa kokonaisia kaupunkeja Hubein maakunnassa. Uusien tartuntojen määrä on helmikuussa taittunut, eikä virus enää leviä eksponentiaalisesti. Tartunnat Kiinan ulkopuolella ovat niin ikään tasaantuneet. Todennäköisimmältä lopputulemalta vaikuttaakin tällä hetkellä epidemian jääminen alueelliseksi, jolloin suorat taloudelliset vaikutukset kohdistuisivat Aasian talouksiin. Nykytiedoilla epidemian odotetaan laskevan Kiinan ensimmäisen ja mahdollisesti toisen neljänneksen talouskasvua noin yhdellä prosenttiyksiköllä. Jos epidemia kuitenkin osoittautuu nykyistä oletusta vakavammaksi tai pitkäkestoisemmaksi, vaikutukset voivat olla tätä suuremmat. Kansainvälisen kaupankäynnin ja toimitusketjujen kautta välilliset vaikutukset muualle maailmaan tulevat hidastamaan ja mahdollisesti viivästyttämään globaalin talousaktiviteetin kiihtymistä.

Sen sijaan kauppapolitiikan osalta tämä vuosi vaikuttaa edellistä rauhallisemmalta. Uudellenvalintaa havitteleva presidentti Trump tuskin heiluttaa venettä ennen marraskuisia presidentinvaaleja, eivätkä markkinoiden odotukset Iso-Britannian ja EU:n välisistä kauppaneuvotteluista ole korkealla. Yksi riskiskenaario on kuitenkin USA:n kauppapolitiikan fokuksen kääntymisen EU:ta kohti, mikä voisi hankaloittaa esimerkiksi Euroopan autoteollisuuden tilannetta entisestään. Hyvin hajautetussa sijoitussalkussa tuoton keskeisimmät ajurit tulevat todennäköisesti kuitenkin olemaan samoja kuin edellisvuosina: keskuspankkien rahapolitiikka, joka tällä hetkellä on riskinottoa tukevaa, sekä yritysten tuloskasvun kehitys.

Arvostustaso edellyttää tuloskasvun jatkumista

Pitkälti teknologiasektorin osakkeiden vahvan alkuvuoden johdosta koko osakemarkkinoiden arvostustaso on edelleen noussut ja ylittää historiallisen keskiarvon. Osakekurssien nousu edellyttää näin ollen tuloskasvun jatkumista. Käynnissä oleva viime vuoden viimeisen neljänneksen tuloskausi on ollut hieman odotettua parempi ja Yhdysvalloissa yritysten julkaisemat liikevaihto- ja tulosluvut ovat keskimäärin yllättäneet positiivisesti. Eteenpäin katsovia tulosennusteita on silti yhä leikattu ja yritysten kykyyn parantaa tuloksiaan loppuvuonna kohdistuu nyt suuria odotuksia. Teknologiaosakkeiden ohella vähemmän suhdanneherkkien yhtiöiden tuottokehitys on ollut alkuvuonna vahvaa.
Pidämme edelleen osakkeista. Etenkin suhteessa korkosijoituksiin osakkeiden tuotto-odotus on houkutteleva ja kohonnutta arvostustasoa voidaan perustella korkosijoitusta todella alhaisella tuotto-odotuksella. Emme kuitenkaan ole kasvattaneet osakeriskiämme, sillä yritysten tämän vuoden tuloskasvunennusteet vaikuttavat ylioptimistisilta ja ennusteita tultaneen vielä tarkistamaan alaspäin.

Osakkeiden sisällä painotamme Eurooppaa, mutta vältämme etenkin kannattavuusongelmissa painivia eurooppalaisia pankkeja. Sen sijaan suosimme eurooppalaisia pienyhtiöitä, joiden arvostustaso suhteessa kasvunäkymiin on yhä houkutteleva ja aktiivisella osakevalinnalla on mahdollista luoda lisäarvoa. Olemme varovaisia USA:n teknologiasektorin suhteen, sillä markkinat hinnoittelevat teknologiasektorille melko optimistia kasvuodotuksia. Kehittyvien markkinoiden suhteen olemme varovaisen optimistisia: pidemmällä aikavälillä kasvunäkymät ovat hyvät ja arvostustaso kohtuullinen, mutta lyhyellä aikavälillä koronavirus aiheuttaa epävarmuutta.

Korkosijoituksissa suosimme pohjoismaisia yrityslainoja

Korkotaso on ollut nousutrendillä syyskuun alusta lähtien, mutta koronaviruksen myötä laskenut alkuvuonna. Sijoittajien on syytä varautua erittäin mataliin korkotuottoihin alkavana vuonna varsinkin, jos korkotaso nousee virusepidemian laantumisen, talouskasvun piristymisen tai lisääntyneiden inflaatiopaineiden johdosta. Olemme ylläpitäneet maltillista korkoriskiä, sillä kompensaatio ylimääräisen korkoriskin kantamisesta on näkemyksemme mukaan tällä hetkellä huono.
Emme sijoita euroalueen valtionlainoihin heikon tuottotason takia ja valtionlainojen osuus korkosijoituksissa on hyvin pieni. Sen sijaan korkosijoitusten painotus on pohjoismaisissa yrityslainoissa, joiden tuottopotentiaalin näemme edelleen suhteellisesti tarkasteltuna hyvänä. Verrattuna esimerkiksi mannereurooppalaisiin verrokkeihinsa pohjoismaisilla yhtiöillä on harvemmin virallista luottoluokitusta, mistä syystä ne maksavat keskimäärin korkeampaa kuponkia. Pohjoismaissa yrityslainat ovat myös usein vaihtuvakorkoisia, mikä on hyvä ominaisuus korkotason noustessa. Näkemyksemme mukaan pohjoismaisilla markkinoilla tulee kuitenkin olla valikoiva sijoituskohteiden suhteen ja yhtiöiden tunteminen korostuu.

Olemme tammi-helmikuussa lisänneet seniorilainojen osuutta korkosijoituksissa. Etuoikeudellisten seniorilainojen tuottotasot ovat viimeisen vuoden aikana pysyneet liki muuttumattomina joukkovelkakirjojen tuottotasojen laskiessa, mikä lisää niiden suhteellista houkuttelevuutta. Muilta osin emme ole tehneet merkittäviä muutoksia.

Matala korkotaso lisää vaihtoehtoisten sijoitusten houkuttelevuutta
Vaihtoehtoiset sijoitukset puolustavat paikkaansa hyvin hajautetussa sijoitussalkussa nykyisessä korkoympäristössä. Etenkin nousevien markkinakorkojen ympäristössä vaihtoehtoiset sijoitukset näyttäytyvät tuottopotentiaaliltaan houkuttelevina. Sijoittajan on kuitenkin oltava valikoiva.

Suosimme vaihtoehtoisia korkosijoituksia, kiinteistökehityshankkeita ja korkean kassavirran kohteita. Emme sijoita asuntoihin tai suurten kaupunkien keskustoissa sijaitseviin toimistokiinteistöihin, sillä tuottotasot ovat jo erittäin matalat. Emme näe myöskään hoivakiinteistöjä houkuttelevina, sillä usein syrjäisillä sijainnilla oleviin erikoiskiinteistöihin liittyy riski arvonlaskusta hoivakiinteistöjen kysynnän vähentyessä 2030-luvun alun jälkeen. Pääomasijoituksia olemme tehneet valikoiden. Tavanomainen pääomasijoitustoiminta on näkemyksemme mukaan tällä hetkellä haasteellista, sillä arvostustaso on noussut myös listaamattomissa osakkeissa. Suosimme niche-kohteita ja ainakin osittain valmiita portfolioita, kunhan hinta on kohdallaan.

Jaa artikkeli