Korkea kotimaisuusaste turvasi Greenluxin liiketoiminnan koronan keskellä

Valaisinjärjestelmiä valmistava yrityksen komponenteista yli puolet tulee Suomesta

Kuvassa toimitusjohtaja Jarno Kivinen ja tuotekehitysjohtaja Mikko Aro

”Olemme etsineet ja löytäneet erinomaisia komponenttivalmistajia Suomesta”, espoolaisen Greenlux Finland Oy:n toimitusjohtaja Jarno Kivinen sanoo.

Tätä on koronakriisin arki: alihankinta ei toimi yhtä hyvin kuin normaaliaikoina. Tehtaat eri maissa ovat keskeyttäneet toimintansa, ja logistiikka on vähintäänkin haastavaa. Kun toimitukset viivästyvät, kotipesässä täytyy reagoida sukkelasti, jotta tuotanto saadaan hoidettua asiakkaan odotusten mukaan.

Greenlux valmistaa led-valaisinjärjestelmiä yleisvalaistukseen, kuten parkkihalleihin, liikekeskuksiin, kauppoihin, teollisuushalleihin ja toimistoihin.

Onni koronakriisin aiheuttamassa poikkeustilassa on, että yli puolet Greenluxin komponenteista tulee kotimaisesta alihankinnasta. Lisäksi yritys keskitti viime vuonna tuotantonsa Espooseen tuotekehityksen yhteyteen. Se on tuonut nyt kullanarvoista nopeutta ja joustoa. Toisaalta yhteistyön tiivistäminen intialaisen tytäryhtiön kanssa on hieman hidastunut, koska tehdas oli välillä kiinni.

Kivinen on ehtinyt toimia Greenluxin toimitusjohtajana vasta kolme viikkoa.

”Olen painottanut, etteivät uudet toimintatavat tarkoita kaikesta vanhasta hyvästä luopumista. Moni on ollut täällä töissä yhtiön perustamisesta alkaen”, Kivinen sanoo.

Nyt näyttää, että Greenluxin myynti jopa kasvaa viime vuodesta

2019 oli Greenluxille isojen muutosten vuosi, ja nyt korona on jatkanut toiminnan mylläämistä.

Tuore toimitusjohtaja on ollut yllättynyt siitä, kuinka valmiita venymään greenluxilaiset ovat.

”Kun meillä oli tässä iso toimitus Ruotsiin, toimiston väki tuli töittensä jälkeen avuksi pakkaamaan ja varmistamaan, että saadaan toimitus liikkeelle. Se kasvattaa yhteishenkeä.”

Vuonna 2007 perustetulla Greenluxilla on Suomessa 12 työntekijää. Kivisen mukaan kysyntä ei ole toistaiseksi vähentynyt. Hän arvelee, että led-valaisimien tuoma 70 prosentin energiansäästö houkuttaa kriisiaikoinakin.

”Kaikki uudet valaisinjärjestelmät ja remonttikohteet tehdään nykyään ledinä. Ledivalaisinmarkkinat kasvavat, mutta kilpailu on kovaa. Uskon, että vastuullisuus korostuu yhä enemmän myös b-to-b-markkinoilla, ja niillähän me toimimme”, Kivinen kertoo.

Monessa yrityksessä tulevaisuus hermostuttaa, mutta Kivinen on huomannut, että monelle tämä on hyvä hetki investoida valaistukseen.

”Kun muuten on hieman rauhallisempaa.”

Greenluxin päämarkkinat ovat Suomi, Ruotsi, Intia ja Lähi-itä. Kivinen sanoo, ettei ole havainnut merkkejä ”täydestä hyytymisestä”. Esimerkiksi naapurissa Ruotsissa pudotus on ollut minimaalinen. Nyt näyttää, että Greenluxin myynti jopa kasvaa viime vuodesta.

Kivinen on myös korostanut väelleen, että rohkeus ja ketteryys ovat poikkeusoloissakin hyväksi. Muille hän ei ole kovin innokas antamaan poikkeusaikojen neuvoja, mutta on itse keskittynyt henkilöstöön ja asiakkaisiin.

”Kun heitä kuuntelee herkästi, moni asia lähtee ratkeamaan”, Kivinen päättää.

 

Vinkkaa kannustava stoori!
Suomi on täynnä kiinnostavia bisnestarinoita – vinkkaa meille sellainen! Etsimme haastateltavia, joilla on tarina, joka auttaisi muitakin yrityksiä ja bisneksen tekijöitä saamaan hyviä asioita aikaiseksi. Vinkkaa itsesi tai kiinnostava yritys ehdokkaaksi sidosryhmämediamme Life Magazinen artikkeliin täällä.
Jaa artikkeli