Hyvällä hajautuksella salkun tuotto ei ole arpapeliä

Koska sijoittajien työkalupakkiin ei kuulu kristallipalloa tai aikakonetta, on mahdotonta tietää, mistä yrityksestä tulee seuraava Apple tai Amazon ja minkä yhtiön arvo sulaakin hetkessä käsiin. Hyvällä hajautuksella sijoittaja pääsee todennäköisemmin tavoittelemaansa tuottoon.

Lisääntynyt kiinnostus sijoittamiseen on näkynyt viime vuosina myös populaarikulttuurissa. Kohtaukset, joissa pörssimeklarit huutavat puhelimiinsa ja adrenaliini virtaa, ovat tuttuja näkyjä niin elokuvissa, tv-sarjoissa kuin kirjoissakin. Tämän tyyppiset kuvaukset ovat lisänneet mielikuvia sijoittamisesta jännittävänä ja riskialttiina toimintana, mutta todellisuus on paljon tylsempää.

Mitä riski siis oikeasti tarkoittaa sijoittamisessa?

On helppo ajatella, että riski tarkoittaa sitä, että menettää sijoittamansa varat. Todellisuudessa hyvin hajautetussa sijoitussalkussa riski tarkoittaa sitä, että toteutunut tuotto poikkeaa odotetusta joko negatiivisesti tai positiivisesti. Esimerkiksi odotetun seitsemän prosentin sijaan tuottoa tulisikin viisi tai kymmenen prosenttia.

Sijoittamisessa riski ja tuotto kulkevat tunnetusti käsi kädessä. Sijoitussalkku kannattaisikin rakentaa sellaiseksi kokonaisuudeksi, jolla voidaan tavoitella sijoittajan haluamaa tuottoa sillä riskillä, jonka sijoittaja on valmis ottamaan. Aika ja hajauttaminen ovat kaksi tapaa tuoda varmuutta siitä, että päästään mahdollisimman lähelle haluttua tuottoa.

Mitä pidempi sijoitusaika on, sitä todennäköisempää on, että sijoittaja pääsee tuottotavoitteeseensa. Aika lisää varmuutta tuotto-odotuksen savuttamisesta. Toinen tapa on hajauttaminen, sillä hyvin hajautetun salkun tuotto on todennäköisemmin lähempänä tuotto-odotusta kuin huonosti hajautetun salkun tai yksittäiseen yhtiöön tehdyn sijoituksen.

Lue miksi aika merkitsee niin paljon sijoittamisessa.

Tuotto on maksu riskin ottamisesta, hajauttaminen otettavan riskin hallitsemista

Käytännössä hajauttaminen voi tarkoittaa halutun omaisuusluokan, esimerkiksi osakkeiden, ostamista eri maiden markkinoilta tai eri toimialoilta. Maantieteellisellä hajautuksella pienennetään salkun koko arvon riippumista yhden maan tapahtumista ja toimialahajautuksella yhden alan kehityksestä.

Hajauttaminen voi olla myös ajallista. Sen sijaan, että sijoittaja ostaisi esimerkiksi haluamansa osakkeet kerralla, ostoja jaksotetaan useampaan erään. Näin vähennetään riskiä siitä, että osto tapahtuu kurssien ollessa korkeimmillaan.

Sijoitussalkku kannattaa rakentaa sellaiseksi kokonaisuudeksi, jolla voidaan tavoitella sijoittajan haluamaa tuottoa sillä riskillä, jonka sijoittaja on valmis ottamaan.

Monen sijoittamisen ammattilaisen mielestä tärkein hajauttamisen muoto on allokaatio eli sijoittaminen eri omaisuuslajeihin.

Eri omaisuuslajeilla on erilaiset tuottomahdollisuudet ja riskit, minkä vuoksi niihin liittyy myös erilainen hintaheilunta eli volatiliteetti. Esimerkiksi yleensä osakkeilla on suurempi volatiliteetti kuin korkosijoituksilla, kuten esimerkiksi valtionlainoilla eli bondeilla. Osakkeiden arvo voi siis vaihdella enemmän kuin bondien, joten sekä mahdollinen tappio että mahdollinen voitto voivat olla suurempi.

Myös saman omaisuusluokan sisällä kohteilla voi olla erilainen volatiliteetti. Esimerkiksi vakaiden valtioiden, kuten Suomen, valtionlainoille ei voi odottaa suurta tuottoa, mutta sijoitus on verrattain turvallinen. Epävakaampien maiden lainojen takaisinmaksuihin taas liittyy epävarmuutta eli korkeampaa riskiä, minkä vuoksi niille voi myös odottaa suurempaa tuottoa.

Salkun rakentaminen on tasapainottelua näiden eri tekijöiden välillä sijoittajan tavoitteita vastaavan kokonaisuuden saavuttamiseksi.

Suurempaa tuottoa tavoittelevan sijoittajan salkusta löytyy yleensä enemmän osakkeita ja tuottohakuisimmilta ja riskiä enemmän sietäviltä jopa pelkästään osakkeita. Pienempää riskiä haluavan kannattaa taas ottaa mukaan salkkuunsa myös sopivassa suhteessa muita omaisuusluokkia, kuten valtionlainoja ja vaihtoehtoisia sijoituskohteita, esimerkiksi kiinteistöjä.

Laske kuinka erilaiset omaisuusluokkien painotukset vaikuttavat tuotto-odotukseen eri sijoitusajoilla.

Eri omaisuuslajit käyttäytyvät eri tavalla eri markkinaympäristöissä ja yli ajan. Sijoittamalla eri omaisuusluokkiin sijoittajan haluttua sijoitusaikaa, tuotto-odotusta ja riskinkantokykyä vastaavassa suhteessa salkun arvon vaihteluväli pienenee. Näin sijoittaja pääsee todennäköisemmin lähemmäksi odottamaansa tuottoa, vaikka maailma ympärillä muuttuisikin. Mieluiten salkusta löytyisikin omaisuusluokkia, joiden tuotot eivät ole toisistaan riippuvaisia.

Salkun hajauttaminen on nykyään sijoittajille helppoa

Ennen tehokas hajauttaminen oli verrattain kallista, mutta nykyään jokainen sijoittaja voi päästä helposti ja kohtuullisin kustannuksin käsiksi laajaan valikoimaan eri maiden markkinoita, toimialoja ja omaisuusluokkia.

Omia tavoitteita vastaavan hajautuksen luomiseksi sijoittaja voi myös hyödyntää erilaisia valmiita ratkaisuja, kuten Mandatum Lifen digitaalista varainhoitoa tai allokaatiokoreja, joissa sijoittamisen ammattilaiset huolehtivat tavoitteiden ja kunkin markkinatilanteen mukaisesta hajauttamisesta sijoittajan puolesta.