Fearless Finns: Ajatukset ja odotukset Söldenistä

Naisten alppimaajoukkueen Fearless Finns -blogisarjan uusimassa osassa kuulumisiaan päivittää Riikka Honkanen, joka kilpailee lauantaina Söldenin Alppihiihdon Maailmancupissa – ”Yleensä teen parhaimman suorituksen silloin, kun pystyn laskemaan ilman odotuksia ja keskittymään vain tekemiseen”, Riikka kertoo.

Kuvat: Ski Sport Finland

Mandatum Lifen kumppani, alppihiihdon naisten maajoukkue, kirjoittaa kauden aikana viikottaista Fearless Finns -blogia Mandatum Lifen verkkosivuilla. Joukkueeseen kuuluu kaudella 2020-2021 Riikka Honkanen, Erika Pykäläinen, Rosa Pohjolainen sekä tällä hetkellä kuntoutusprosessia läpikäyvä Nella Korpio. Blogissaan urheilijat kertovat kilpailuista, harjoituksista sekä siitä, millaisia muutoksia poikkeuksellinen vuosi on tuonut uralle. Kaiken taustalla on alppimaajoukkueen periksiantamattomuus, kyky uusiutua, ja polttava halu pitää kiinni tavoitteista.

Lauantaina 10.10. sain tiedon, että tulen laskemaan maailmancupin Skisport-finland2.jpgavauksessa Söldenissä. Erika, joka oli sisäisen karsintakisan myötä napannut kisapaikan, loukkaantui lauantain harjoituksissa. Juuri ennen karsintaa tulin itse kipeäksi, joten olo ei ole ollut hirveän hyvä ja minun on pitänyt nyt ottaa vähän kevyemmin treeneissä.

Hintertuxissa satoi viime viikonloppuna lunta sen verran, että suurpuikkatreenit radalla eivät olleet mahdollisia toteuttaa kunnolla. Alkuviikosta olen ollut St. Johannissa ja siellä ei ollut tarkoitus laskea vaan tehdä viimeisteleviä punttiharjoituksia. Tulin keskiviikkona Söldeniin ja toivon, että saisin täällä treenattua radalla ennen kisaa.

Viime vuonna laskuni Söldenin kisassa meni ihan puihin jännityksen ja suurten odotusten takia. Tänä vuonna en odota yhtään mitään, enkä aseta mitään paineita. Toivon, että sitä kautta mua ei jännittäisi startissa niin paljoa ja saisin hyvän laskun tehtyä. Tärkeää mulle on saada rauhallinen ja luottavainen mieli ennen kisaa. Silloin kroppakin toimii paremmin. Yleensä teen parhaimman suorituksen silloin, kun pystyn laskemaan ilman odotuksia ja keskittymään vain tekemiseen. Toisaalta vaikka viimeaikainen valmistautuminen ei ole ollut parhain, se ei tarkoita, että kisassa menisi huonosti. Tämäkin on tullut todistettua itselle monta kertaa.

/ Riikka

Lauantain YLE lähetykset Söldenin Alppihiihdon Maailmancupista klo 10:55 ja klo 13:55.

Skisport-finland1.jpg

 

Jaa artikkeli