Koronakriisi sai yrittäjät pohtimaan omaa taloudellista turvaansa

Yrittäjyys

Viikkokatsaus: Katkeaako kasvuyhtiöiden pitkä lento vihdoin?

Markkinakatsaus

Fearless Finns: Aika uusille tuulille

Naisten alppimaajoukkueen Fearless Finns -blogisarjan uusimassa osassa kirjoittaa joukkueen uusin jäsen Rosa Pohjolainen, joka pyrkii aloittamaan ja päättämään jokaisen päivän hymyssä suin.

fearless-finns-viikko43.jpg
Ski Sport Finland

Mandatum Lifen kumppani, alppihiihdon naisten maajoukkue, kirjoittaa kauden aikana viikottaista Fearless Finns -blogia Mandatum Lifen verkkosivuilla. Joukkueeseen kuuluu kaudella 2020-2021 Riikka Honkanen, Erika Pykäläinen, Rosa Pohjolainen sekä tällä hetkellä kuntoutusprosessia läpikäyvä Nella Korpio. Blogissaan urheilijat kertovat kilpailuista, harjoituksista sekä siitä, millaisia muutoksia poikkeuksellinen vuosi on tuonut uralle. Kaiken taustalla on alppimaajoukkueen periksiantamattomuus, kyky uusiutua, ja polttava halu pitää kiinni tavoitteista.

Tätä kirjoittaessani olen juuri saapunut kotiin viimeiseltä jäätikköleiriltä pariksi viikoksi koulun ja fysiikkatreenien pariin. Syksyn leirit ovat menneet positiivisin mielin läpi. Olen päässyt ennen kaikkea laskemaan paljon ja toistoja on tullut aivan valtava määrä. Olosuhteet ovat olleet vaihtelevia, mutta jokaisesta päivästä olemme yrittäneet saada parhaan mahdollisen hyödyn irti, koska olosuhteisiin emme juuri voi vaikuttaa.

rosa2.jpg
Kuvassa Rosa Pohjolainen, Riikka Honkanen ja Erika Pykäläinen

Maajoukkueeseen nouseminen herätti hieman vaihtelevia fiiliksiä. Ehkä eniten jännitti se, miten muutos tulee vaikuttamaan omaan tekemiseen ja laskemiseen, vai tuleeko se vaikuttamaan mitenkään. Valmentajat muuttuivat, tiimikaverit muuttuivat, toimintatavat muuttuivat. Periaatteessa kaikki ympärillä oleva, johon itse ei voi vaikuttaa muuttui. Toisaalta, muutos tekee hyvää ja ehkä nyt olikin aika uusille tuulille, jotta saavutan seuraavan askeleen eteenpäin. Tiimi on myös paljon pienempi kuin mihin olen itse tottunut, joka tuo mukanaan niin positiivisia kuin negatiivisiakin puolia.

Kokonaisuudessa homma pyörii kuitenkin hyvin ja tekemisessä on mukana rento fiilis. Melkein joka päivä oppii jotain uutta, oli se sitten isoa tai pientä. Päätavoitteena on, että jokaiseen päivään lähdetään hymyssä suin ja päivä pyritään päättämään hymyssä suin.

Seuraavaksi suuntamme joukkueen kanssa Leville valmistautumaan Levin maailmancuppiin ja toivottavasti nauttimaan valkoisista maisemista sekä talven tunnelmasta.

Innolla siis odotan mitä tuleva kausi ja ennen kaikkea tulevat kaudet tuovat tullessaan.

Nähdään Levillä!

/Rosa

rosa1.jpg

Jaa artikkeli