Vertailun vuoksi

Palkka­vertailuista selviää minkä tasoisella palkkauksella saisi houkuteltua uusia huippuja töihin, ja onko palkkaus yrityksen sisällä johdonmukaista. Mandatum Lifen senior palkitsemiskonsultti Sini Jämsén kertoo, millainen on hyvä palkkavertailu.

Mitä palkkavertailuista selviää, ­Mandatum Lifen senior palkitsemis­konsultti Sini Jämsén?

Yritykset ja organisaatiot saavat niistä vertailutietoa siitä, mikä palkkataso on muualla. Palkka­vertailuista voi selvittää, minkä tasoisella palkkauksella saa pidettyä osaajat talossa tai miten saisi houkuteltua uusia huippuja töihin. Yrityksen sisäisten palkkavertailujen avulla voi puolestaan varmistaa, että palkkaus on johdonmukaista samankaltaisissa työtehtävissä ja eri osastoilla.

Millainen on hyvä palkkavertailu?

On olennaista vertailla oikeita asioita. Vertailu pelkän nimikkeen perusteella on ongelmallista, koska esimerkiksi projektipäällikön tai johdon assistentin työnkuvat voivat vaihdella todella paljon eri yrityksissä. Vertailussa pitäisi ottaa huomioon työn vaativuus. Senkin arviointiin on olemassa välineitä. On myös tärkeää pohtia, millaisiin muihin yrityksiin vertailua halutaan tehdä. Koko alan keskipalkkoja olennaisempaa tietoa saattaa saada esimerkiksi pienemmästä mutta omaa yritystä läheisemmin muistuttavasta vertailuryhmästä.

 

Sini Jämsén

On myös tärkeää pohtia, millaisiin muihin yrityksiin vertailua halutaan tehdä.

 

Kokonaispalkkaus muodostuu monesta osasta. Miten sen voi ottaa huomioon vertailussa?

On tärkeää katsoa erilaisia palkkamuuttujia, esimerkiksi kuukausipalkan ja tulospalkkion suhdetta. Kuukausipalkka saattaa vaikuttaa pieneltä, jos yrityksen palkkausjärjestelmän idea onkin tulospalkkioiden korostaminen. Nämä ovat yritykseltä palkkapoliittisia valintoja, kuten sekin, palkitaanko esimerkiksi pitkään talossa pysymisestä vai suorituksesta.

Miksi työnantajien on tärkeää ymmärtää erityisesti Suomen markkinaa?

Henkilöstön näkökulmasta käsitykseen oi­keasta palkkatasosta vaikuttaa todella ­paljon ympäröivä yhteiskunta: verotus, hintataso ja muut paikalli­set erityispiirteet. Työntekijät ovat tyytyväisiä, kun he tietävät, miten palkat yrityksessä määrittyvät, ja kun palkkatasojen ja palkitsemisen kilpailukykyyn kiinnitetään huomiota.

Jaa artikkeli