Tahdonvoima on lihas

Miten saan asioita aikaiseksi? Erityisesti niitä, jotka eivät ole kaikkein innostavimpia. Tietyt tehtävät tulee tehtyä kuin itsestään, ne suorastaan vetävät puoleensa. Mutta sitten on se kasa hommia, joita lykkää aina vain eteenpäin. Lista kasvaa ja ahdistaa, mutta töihin ei millään tekisi mieli tarttua.

Frank Martela

Valitettavasti myös ne ikävät tehtävät on pakko tehdä. Menestys vaatii joskus sitä, että jaksaa puristaa sen ylimääräisen tunnin, kun tekisi jo mieli luovuttaa – että saa itsensä soittamaan sen hankalan puhelun tai käymään sen ikävän keskustelun, vaikka ei yhtään tekisi mieli. Kun rauta on kuumaa, on joskus taottava, vaikka käsi olisi kuinka väsynyt. Toisin sanoen, menestys vaatii tahdonvoimaa.

Miten sitten varmistaa, että tahdonvoima ei petä silloin, kun sitä tarvitaan?

Johdatko vireystilaasi tietoisesti?

 

On kriittistä ymmärtää, että tahdonvoima on kuin lihas, se väsyy käytössä. Kun mieli on virkeä ja levännyt, pystymme tietoisesti päättämään, mitä teemme ja mitä emme tee. Mutta kun vireystila laskee, fokus herpaantuu, ajattelun laatu heikkenee ja päätöksentekokyky kyykkää.

Siksi ensimmäinen askel tahdon voimistamisessa on pitää huolta perusasioista: syö, juo ja nuku riittävästi.

Erityisesti uni on asia, josta liian moni tinkii, vaikka tiedetään, että luovaa ja kriittistä ajattelua vaativissa tehtävissä univaje laskee nopeasti tuloksia. Kun mieli on väsynyt ja tuijotat ruutua saamatta mitään järkevää aikaiseksi, silloin on nokosten aika! Vartin tai puolen tunnin lepotauko ei ole lorvailua. Se on investointi, joka maksaa itsensä nopeasti takaisin lisääntyneenä työtehona. Uskalla siis levätä oman tehokkuutesi vuoksi.

Toiseksi, eliminoi turhat mielen kuormittajat.

Barack Obama käytti aina samanvärisiä pukuja: ”Yritän vähentää päätösten teon määrää. En halua tehdä päätöksiä siitä, mitä syön tai mitä puen päälleni.” Presidenttinä ollessaan hän halusi säästää energiansa niihin päätöksiin, joilla on oikeasti väliä.

Kolmanneksi, aikatauluta päiväsi vireystilan mukaan.

Pidä huolta siitä, että vaativammissa tehtävissä mielesi on terävimmillään. Itse pyhitän aamut kirjoittamiselle, joka omassa työssäni on se kriittisin tehtävä. Sähköpostit sun muu sälä hoituu iltapäivälläkin, mutta toistepäin yhtälö ei toimi.

Johdatko tietoisesti omaa vireystilaasi? Jos tavoitteenasi on menestyä luovuutta, kriittisyyttä ja itsehillintää vaativassa asiantuntija- tai esimiestyössä, nyt on aika aloittaa.

 

Jaa artikkeli