Millaisia uutisia Yhdysvaltain työmarkkinoilta, entä miten Kiina on toipunut talouden äkkipysähdyksestä?

Markkinakatsaus

Pandemia vaatii yritysten hallituksilta monipuolisuutta

Prosessit

Steve Wozniak: ilman luovuutta jokainen päivä on samanlainen

Applen perustajalle Steve Wozniakille luovuus on elinehto, jota ei voi noin vain oppia. Luovinkaan yksilö tai tiimi eivät kuitenkaan sellaisenaan takaa menestystä.

magazine-main

Insinöörinero, tunnettu hyväntekijä Steve Wozniak oli mukana perustamassa teknologiayhtiö Applea, yhtä aikamme ikonisimmista brändeistä.

Julkisuudessa luovan neron tittelin on napannut toinen Steve, Steve Jobs, ja Wozniak puolestaan on tullut tunnetuksi insinöörinlahjojensa vuoksi. Jobs ei kuitenkaan ole Applen perustajista ainut, jolle luovan neron titteli istuisi.

Wozniak kertoo rakastaneensa pienestä asti rakennella asioita ja etsiä uusia tapoja toteuttaa ideansa. Myös työskennellessään insinöörinä hän teki töitä oppiakseen laajan skaalan erilaisia insinöörintaitoja, jotta voisi toteuttaa ideansa parhaalla mahdollisella, yleensä juuri sillä luovalla tavalla.

“Jos sinulla ei ole luovuutta, jokainen päivä on samanlainen. Luovuus on se, mikä tekee maailmasta jännittävän ja erilaisen.”

Wozniakin mukaan ihminen joko on tai ei ole luova. Hänen mielestään luovuus on osa ihmisen persoonaa. Se kehittyy tai jää kehittymättä ihmisen nuoruudessa. Kun ihminen ylittää parinkympin rajapyykin, hänen persoonansa tai luovuutensa ei enää muutu. Wozniak ei siis usko, että olisi olemassa kaavaa tai sääntöjä, joiden kautta voisi aikuisena oppia luovaksi.

Huonoja uutisia heille, jotka toivoivat saavansa hyviä vinkkejä luovuuden mestarilta.

Monen suurmenestyksen taustalla on hyvään hetkeen sattunut vahinko

Monen tieteellisen löydön ja innovaation taustalla on sattuma, vahingossa tehty löytö. Wozniakista onkin tärkeää, että yrityksissä mahdollistetaan kokeileminen ja samalla positiivisten vahinkojen syntyminen. Näin voidaan löytää ratkaisu myös ongelmiin, jotka nyt tuntuvat mahdottomilta.

”Emme esimerkiksi vielä ymmärrä täysin, miten aivomme toimivat, miten vaikka muistoja säilötään niissä. Tämän vuoksi on vaikeaa luoda kunnolla toimiva tekoäly. Mutta ehkä jonain päivänä löydämme vahingossa jotain, jonka ansiosta saamme myös tekoälyn toimimaan”, Wozniak sanoo.

Kuten Applen perustajalta voi olettaakin, Wozniak puhuu paljon innovaatioista ja maailman muuttamisesta. Kaikista tuotteista ei kuitenkaan tule maailmaa muuttavia menestystarinoita, mutta Wozniakin mukaan ei tarvitsekaan: paraskaan tuote ei välttämättä koskaan menesty. Ehkä aika ei ole oikea, ehkä tuote ei vain saavuta oikeaa kohderyhmää. Menestys on huono mittari tuotteen hyvyydelle. Sen sijaan Wozniak kertoo uskovansa, että jokainen tuote, joka jollain tavalla auttaa ihmisiä, on hyödyllinen.

“Olen ollut mukana monessa projektissa ja jälkeenpäin miettinyt, miten ne ikinä saatiin toimimaan tai kuinka edes sain sellaisen idean. Tekemisissäni on aina ollut mukana riskiä, mutta en silti ole koskaan epäonnistunut. Jos jossain on ongelma, teen vain kovasti töitä ja ratkaisen sen”, Wozniak kertoo.

Luovinkaan ihminen ei yksin pääse menestykseen

“Työskentelin yksin pitkän aikaa: vedin johdot, kirjoitin ohjelmiston, tein kaiken itse. Mutta lopulta ymmärsin, että yksi ihminen ei riitä, vaan tarvitaan tiimi: tarvitaan ne insinöörit, markkinoijat ja muut”, Wozniak korostaa.

Wozniak uskoo, että lahjakkaiden yksilöiden sijaan kannattaa keskittyä luomaan tiimi ihmisistä, jotka tulevat toimeen niin sanotussa oikeassa elämässäkin, töiden ulkopuolella. Vielä parempi, jos nämä ihmiset haluavat päästä samaan tavoitteeseen ja todella uskovat siihen, mitä ovat tekemässä.

”Vaikka eri osastojen on välillä vaikea ymmärtää toisiaan, parhaan tuloksen saamiseksi tarvitaan eri näkemyksiä. Tämän vuoksi ei kannata esimerkiksi konsultoida koodareita ja insinöörejä vasta projektin loppupäässä, kuten usein käy, vaan ottaa heidät mukaan myös liiketoimintaa koskeviin päätöksiin.”

Menestyttyään ja sitä mukaa kasvettuaan yritykset ovat vastuussa valtavasta määrästä työntekijöitä ja asiakkaita. Tällöin ei vain yksinkertaisesti voi ottaa riskejä kuten pieni yritys tekisi. Samalla myös tuotteisiin on vaikeampi keksiä suuria innovaatioita. Yksi tapa parantaa innovointia on tehdä yhteistyötä pienempien yritysten kanssa kuten startupien kanssa, Wozniak toteaa.

Menestyksen myötä yrityksen koko useimmiten kasvaa ja tarvitaan enemmän ja enemmän prosesseja ja erilaisia hallinnoinnin tasoja. Tämän myötä ketteryys, uskallus ja kokonaiskuva helposti katoavat. Menestyäkseen yritysten onkin keksittävä, miten selvitä kasvun kanssa tappamatta luovuutta.