Tavoitteet ne on julkisellakin

Julkisella sektorilla pohditaan palkitsemista siinä missä yksityiselläkin. Mielikuviin vain tuntuu pinttyneen, ettei rahasta puhuminen ja tavoitteet sovi yhteisen hyvän aloille. Palkittu-podcastissa palkitsemisen asiantuntija Sini Jämsénin vieraana Espoon kaupungin henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski.

Espoon kaupungin henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski painottaa, että ihminen on työntekijänä aina samankaltainen. Työssä tärkeintä on merkityksellisyyden kokemus, ja kaikki meistä tarvitsevat huomiointia, kiitosta ja palautetta.

Julkisella puolella on toki omat haasteensa. Yksityisellä sektorilla on selvästi helpompi rakentaa taloudellisiin tavoitteisiin sidottuja palkitsemisjärjestelmiä. Yritykset voivat toivoa jatkuvaa kasvua ja laajentumista, mutta julkisella puolella pyritään monen palvelun tarpeen minimointiin. Kuntaorganisaatioissa eletään budjettirahoitusmaailmassa, jossa päätöksenteon sykli vaikuttaa toiminnan ketteryyteen.

Espoon kaupunki otti käyttöön tulospalkkiot, mutta luopui niistä. Sarekosken mukaan syy ei sinänsä ollut tulospalkkiojärjestelmässä. Tilalle on tullut parempi malli.

Moni julkisen sektorin toimija katsoo Espoon suuntaan ja ottaa mallia edelläkävijältä. Mitkä palkitsemisen periaatteet ohjaavat toimintaa Espoossa? Mikä palkitsemismalli on koettu hyväksi? Mitä tapahtuu, kun tavoitteellinen johtaminen valtaa alaa julkisen puolen organisaatioissa? Kuuntele Palkittu-podcast.

Kimmo Sarekosken vinkit palkitsemiseen

1. Kytke palkitseminen tarpeeksi hyvin kokonaisjohtamiseen
2. Kokeile kertapalkitsemista
3. Kun tehtävä saadaan päätökseen, pysähdy iloitsemaan 

 

Kuuntele podcast:

iTunes Podcast
Spotify

 

Jaa artikkeli