Talouskasvu on hiipumassa, mutta taantumaa ei näköpiirissä

Osakemarkkinoiden notkahdus lokakuussa sai sijoittajat varpailleen. Yhtiöiden tuloskasvuennusteiden laskemisesta huolimatta maailman talouskasvun ei odoteta tyrehtyvän ensi vuonna, kertoo Mandatum Lifen allokaatiojohtaja Carolus Reincke.

Osakemarkkinoiden notkahdus lokakuussa sai sijoittajat varpailleen. Yhtiöiden tuloskasvuennusteiden laskemisesta huolimatta maailman talouskasvun ei odoteta tyrehtyvän ensi vuonna, kertoo Mandatum Lifen allokaatiojohtaja Carolus Reincke.

Lokakuussa osakemarkkinat notkahtivat maailmanlaajuisesti laskuun. Lasku muistutti monin tavoin vuoden 2018 alussa nähtyä markkinahermoilua.

”Yhdistävänä tekijänä oli reaalikoron nousu USA:ssa. Erottava tekijä taas alkuvuoden tilanteeseen on se, että nyt yritysten tulosennusteita leikataan ja talouskasvu on globaalisti aiempaa vaisumpaa”, Mandatum Lifen allokaatioratkaisuista vastaava johtaja Carolus Reincke kertoo.

Lisäksi, markkinoiden epävakauteen löytyy tällä kertaa muita selittävää tekijää. Reincken mukaan myötävaikuttavia syitä osakemarkkinoiden reaktioon ovat hidastuva talousaktiviteetti etenkin Aasiassa ja Euroopassa.

”Yhdysvaltojen taloudella menee edelleen vahvasti ja työmarkkinan kiristyminen jatkuu yhä. Sen seurauksena Yhdysvaltojen korot ovat olleet edelleen nousussa.”

USA:n vuodentakainen verouudistus käynnisti maassa kulutus- ja investointibuumin, mutta vaikutusten odotetaan laimenevan vähitellen. Yhdysvaltojen välivaaleissa demokraattien saavuttama enemmistö edustajainhuoneessa voi hankaloittaa mahdollisten uusien taloutta elvyttävien poliittisten toimenpiteiden läpivientiä.

Maailmantaloudessa merkkejä kasvun hidastumisesta

Lokakuussa julkaistut luvut Euroopasta ja Kiinasta osoittavat talouden kasvuvauhdin hidastumista. Osittain syynä tähän on kauppasodan aiheuttama epävarmuus, osittain Kiinan muutenkin hidastuvan talouskasvun lieveilmiöiden heijastuminen maan suurimpiin kauppakumppaneihin. USA:n ja Kiinan välinen kauppapoliittinen epävarmuus jatkuu edelleen, vaikka joitain sovittelevia kommentteja on myös saatu. Marraskuun 30. päivä alkava G20 kokous on seuraava mahdollisuus saada neuvottelut oikeille raiteille.

Reincke huomauttaa, ettei maailmantalouden hidastuminen anna vielä syytä paniikkiin.

Maailman talouskasvun hidastuminen johtaa myös öljyn kysynnän vähenemiseen. OPEC varoittaakin, että ennusteita alempi kysyntä voi johtaa öljyn ylituotantoon. Öljyn hinta on jo marraskuun aikana laskenut merkittävästi. Epävarmuuttakuvaa se, että tynnyrihinta laski marraskuussa yhdessä yössä seitsemän prosenttia, 71 dollarista tynnyriltä 66 dollariin.

Reincke huomauttaa, ettei maailmantalouden hidastuminen anna vielä syytä paniikkiin. ”Hidastumisesta huolimatta maailman talouskasvu on yhä hyvällä mallilla, noin 3,5 prosentin kasvuvauhdissa ensi vuonna. Kannattaa kuitenkin muistaa, että talouskasvuennusteiden tarkkuus heikkenee tyypillisesti nousevassa korkoympäristössä, jossa nyt olemme”, hän painottaa.

Keskuspankkien odotetaan jatkavan rahapolitiikkansa kiristämistä

USA:ssa työmarkkinakehitys on suotuisa ja palkkainflaatio on kiihtymässä. Tästä saatiin lisäviitteitä lokakuun työllisyysraportissa. Fedin odotetaan nostavan ohjauskorkoa jälleen joulukuussa, ja jatkavan koron nostoja vuonna 2019. Tämä pitää korkosijoitusten odotetun tuoton matalana myös ensi vuoden osalta.

Kasvavasta USA:n ja Euroopan välisestä korkoerosta johtuen dollari on jatkanut vahvistumistaan euroon nähden. Suuri ero talousaktiviteetissa USA:n ja Euroopan välillä nostaa todennäköisyyden siitä, että dollarin vahvistumistrendi saa jatkoa.

Euroopassa keskuspankki tulee lopettamaan 2016 käynnistyneen osto-ohjelmansa vuodenvaihteessa, mutta pitää ohjauskorkonsa ennallaan ainakin kesän 2019 yli. Euroopassa markkinakorkojen koronnousupaineita lieventää poliittinen epävarmuus.

”Sijoittajan kannalta keskeisimpänä riskinä ensi vuonna voidaan nähdä USA:n keskuspankin rahapolitiikan liian nopea kiristyminen tai kiristymistoimenpiteiden väärin ajoittaminen”, Reincke kommentoi.

Laskevat tulosennusteet nostavat epävarmuutta osakemarkkinoilla

Vuoden kolmannen neljänneksen tuloskausi ylitti ennakko-odotukset sekä USA:ssa että Euroopassa. Tulosten odotetaan edelleen kasvavan vuoden 2019 aikana, mutta tuloskasvuennusteita tarkistetaan alaspäin.

Myös Suomessa tuloskausi on osoittanut, että talousympäristö on odotuksia haastavampi.

Etenkin USA:ssa teknologiasektori on pitkään ollut osakemarkkinan kantava voima, mutta tämä trendi näyttää taittumisen merkkejä. Erityisen korkeasti arvostetut suuret teknologiayhtiöt, kuten Apple, Amazon ja Google, eivät ole pystyneet vastaamaan korkeisiin tulosodotuksiin. Kehittyvillä markkinoilla teknologiayhtiöiden voittokulku päättyi jo alkuvuonna. Lokakuun laskusta huolimatta teknologiayhtiöiden arvostustaso on edelleen historiallista keskiarvoa korkeammalla.

Myös Suomessa tuloskausi on osoittanut, että talousympäristö on odotuksia haastavampi.

”Helsingin pörssissä listattujen yhtiöiden liikevaihdosta suurin osa tulee Suomen rajojen ulkopuolelta. Saksan ja Aasian talouksien kehitystä kannattaa pitää silmällä. Globaalissa osakesalkussa teknologiasektorin kurssikehityksen merkitys on korostunut.”

Lue lisää marraskuun Allokaationäkemyksestä.

Jaa artikkeli