Rahavirrat kääntyivät kehittyviltä markkinoilta

”Kevään ja kesän markkinatapahtumat osoittavat, että dollari on edelleen maailman johtava valuutta, eritoten kehittyville markkinoille”, korkosijoitusjohtaja Juhani Lehtonen sanoo.
Kuvat: iStock

”Kevään ja kesän markkinatapahtumat osoittavat, että dollari on edelleen maailman johtava valuutta, eritoten kehittyville markkinoille”, korkosijoitusjohtaja Juhani Lehtonen sanoo.

Kehittyvillä markkinoilla on takanaan vaikea kesä. Yhdysvaltain dollarin vahvistuminen, kauppasodan uhka ja muut poliittiset riskit ovat tuoneet turbulenssia kehittyville markkinoille.

Dollarivelkaa ottaneet kehittyvien markkinoiden yhtiöt ja maat ovat vaikeuksissa, kun dollari vahvistuu ja korkokulut nousevat. Sijoittajat ovat kavahtaneet joissain maissa myös kohonnutta poliittista riskiä.

Selvimmin sijoittajien hermoilu on näkynyt viime viikkoina Turkissa.

Turkin liiran on heikentynyt jo pitkään, mutta liiran luisu muuttui miltei vapaaksi pudotukseksi elokuun alussa. Turkin liiran dollarikurssi laski elokuun kahden ensimmäisen viikon aikana 40 prosenttia. Pahimmillaan liiran dollarikurssi on liikkunut yli 20 prosenttia päivässä.

Turkki on ajautunut tiukkaan vastakkainasetteluun Yhdysvaltain kanssa yhdysvaltalaisen pastorin vangitsemiseen liittyen. Pastorin tilanne on kuitenkin vain yksi pieni otsikkoasia Turkin muutoinkin vaikeaan markkinatilanteeseen.

”Turkin riskit ovat olleet varsin selviä jo vuosikausia. Maan vaihtotase on rajusti alijäämäinen, poliittinen riski koholla ja talouskehitys huteralla pohjalla. Lisäksi maan yritykset ovat ottaneet paljon dollarimääräistä velkaa, joka nyt liiran heikentyessä lyö silmille. Kaikki nämä kyteneet riskit näyttävät olevan realisoitumassa”, Mandatum Lifen korkosijoitusjohtaja Juhani Lehtonen sanoo.

Kauppasota uhkaa

Rahavirrat ovat kääntyneet kesän aikana myös muilta kehittyviltä markkinoilta. Kehittyviä osakemarkkinoita laajasti seuraava MSCI EM -osakeindeksi on laskenut elokuun aikana kaksi prosenttia.

Kiinan valuutta juan on heikentynyt kesän aikana kymmenen prosenttia dollaria vasten, ja Kiinan osakemarkkinat ovat nekin laskeneet tuntuvasti.

”Kiinassa markkinat ovat reagoineet Yhdysvaltain ja Kiinan yhä uhkaavammalta näyttävään kauppasotaan. Samaan aikaan myös Kiinan talouden toimijoiden velkaisuus epäilyttää sijoittajia”, Lehtonen sanoo.

Kehittyvät markkinat ovat kulkeneet matalapaineessa kesän aikana, mutta USA:ssa osakemarkkinat ovat kehittyneet verrattain hyvin.

”Vastaava markkinaliike on nähty monta kertaa aiemminkin. Kun yhdysvaltalaiset sijoittajat vetävät varojaan kehittyviltä markkinoilta, kotimarkkina USA:ssa on usein se turvallinen vaihtoehto”, Lehtonen sanoo.

Rahavirrat selittävät osaltaan myös Yhdysvaltain dollarin vahvistumista.

”Asian voi nähdä myös niin, että markkinat uskovat Yhdysvaltojen selviävän mahdollisesta kauppasodasta kehittyviä markkinoita vähäisemmin kolhuin.”

Yhdysvaltain keskuspankki Fed on edelleen vakaasti koronnostolinjalla. Fed ennustaa nostavansa korkoja vielä kaksi kertaa vuoden 2018 aikana. Lopulta ohjauskorko nousisi tämän koronnostosyklin aikana kolmeen prosenttiin.

”Kevään ja kesän markkinatapahtumat osoittavat, että dollari on edelleen maailman johtava valuutta, eritoten kehittyville markkinoille”, Lehtonen summaa.

Jaa artikkeli