Miten Mandatum Life eroaa kilpailijoistaan, Petri Niemisvirta?

Sampo julkaisi Mandatum Lifen toimitusjohtaja Petri Niemisvirran haastattelun IR-blogissaan. Alla haastattelu kokonaisuudessaan.

Toimitusjohtaja Petri Niemisvirta, miten Mandatum Life eroaa kilpailijoistaan?

"Uskon, että meiltä löytyy ylivoimaisesti Suomen paras osaaminen, mitä tulee henkivakuuttamiseen. Tämä on seurausta pitkästä kokemuksesta ja kulttuurista, joka on vuosien saatossa muodostunut yhtiöön. Sitä on osaltaan edesauttanut Sampo-konsernin rakenne. Mandatum Life on itsenäinen yhtiö, eikä vain jonkin isomman konsernin osasto. Se antaa meille aivan toisenlaiset mahdollisuudet kehittää toimintaamme.

Lisäksi mallimme tarjota vakuutuspalveluita ja varainhoitoa yhden katon alla yhdistettynä kanssasijoittamisen mahdollisuuksiin on Suomessa ja maailman mittakaavassakin varsin uniikki. Kanssasijoittaminen, jossa asiakkaiden varoja sijoitetaan samoihin kohteisiin kuin me omasta taseestamme, on yksi merkittävistä asiakkaillemme lisäarvoa tuovista palveluista. Meillä on myös runsaasti osaamista vaihtoehtoisten sijoituskohteiden puolella, joiden kysyntä on kasvanut koko ajan."

Mandatum Life on johtavassa asemassa Suomessa, mutta yhtiöllä on toimintaa myös Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Minkälaisesta markkinasta on kyse?

"Toistaiseksi kyse on volyymeilla mitattuna varsin pienestä alueesta, mutta näemme Baltiassa hyviä kasvumahdollisuuksia. Markkina on kuitenkin varsin haastava: kolme eri maata ja kulttuuria, joissa puhutaan kolmea omaa kieltä ja lisäksi venäjää. Meillä ei ole Baltiassa samanlaista jakelukumppania kuin Danske Bank Suomessa, eikä meitä tunneta nimeltä samalla tavalla kuin täällä. Siksi kasvun eteen on tehtävä enemmän työtä."

Mandatum Life ja Danske Bank sopivat kesällä yhteistyön jatkamisesta. Kuinka tärkeästä sopimuksesta on kyse?

"Sopimus on meille ilman muuta tärkeä. Joitain vuosia sitten Dansken kautta myytyjen tuotteiden ja palvelujen osuus kokonaisvolyymista oli parhaimmillaan 40-50 prosentin luokkaa, kun se viime vuonna oli enää 15-20 prosentin tasolla. Olen hyvin luottavainen, että pystymme uuden sopimuksen myötä nostamaan myynnin takaisin huipputasolle ja samalla ylläpitämään erinomaisen tason omissa kanavissamme. Sekä meillä että Danskella on hyvät edellytykset myynnin kasvattamiseen. Tästä on saatu jo hyviä näyttöjä".

Miltä vallitseva markkinatilanne näyttää Mandatum Lifen näkökulmasta?

"Suomen taloudessa ja suomalaisilla yrityksillä menee nyt hyvin, mikä näkyy liiketoiminnassamme erityisesti yritysasiakaspuolella. Erilaisille palkitsemiseen liittyville palveluille on nyt kysyntää, kun yritykset kilpailevat osaavasta työvoimasta ja pyrkivät sitouttamaan henkilöstöään. Yhtä lailla talouden ja markkinoiden hyvä vire näkyy kasvaneena aktiivisuutena yksityisasiakkaiden puolella.

Rahoitusmarkkinoilla osakkeiden nousu on jatkunut, mutta toisaalta myös yritysten tulokset ovat kasvaneet mainiosti erityisesti Yhdysvalloissa. Osakkeet eivät ole edullisia, mutta eivät mielestäni tuloskasvuun nähden erityisen kalliitakaan. Poissulkevalla metodilla osakkeet ja vaihtoehtoiset sijoituskohteet ovat edelleen varteenotettavimmat sijoituskohteet, mikä meidän tuotevalikoimamme näkökulmasta ihan hyvä asia.

Isosta kuvasta toki löytyy erilaisia huolenaiheita, joista kauppasodan ja protektionismin uhat ovat suurimmat. Toteutuessaan kauppasodan vaikutukset markkinoille ja erityisesti vientivetoiseen Suomeen olisivat merkittävät. Myös kehittyvien markkinoiden tilannetta, erityisesti Turkin valuuttakriisiä on hyvä pitää silmällä."

Muista Pohjoismaista tuttu osakesäästötili on tulossa myös Suomeen. Miten se tulee vaikuttamaan Mandatum Lifen liiketoimintaan?

"Tili tulee näillä näkymin vuonna 2020, eikä lopullisista ehdoista ole vielä täyttä varmuutta, joten vaikutuksia on vielä tässä vaiheessa vaikea arvioida. Yhtiökohtaisen näkökulman sijaan katsoisin ennemmin isoa kuvaa.

On ensiarvoisen tärkeää, että Suomessa tehdään päätöksiä, jotka kannustavat säästämään ja sijoittamaan riskipitoisiin sijoituskohteisiin, eikä vain pankkitilille. Ruotsalaiset, joilla on kannustimia sijoittaa osakkeisiin, ovat hyötyneet meneillään olevasta pitkästä nousumarkkinasta. Sen sijaan Suomessa rahastojen nettomerkintöjen kehitys on ollut vaisuhkoa, mutta pankkitileillä makaavat varat ovat kasvaneet kymmenellä miljardilla eurolla.

On hyvä muistaa, että pankkitilien nollan prosentin tuotosta myös valtion keräämät verot ovat nolla prosenttia. Säästämisen ja sijoittamisen kannustimien lisäämisestä hyötyisivät kaikki, niin yksityissijoittajat ja finanssialan toimijat kuin koko kansantalouskin. Valitettavasti riskinä on, että veropopulismi johtaa veronkiristyksiin, mikä heikentäisi entisestään suomalaisten kannustimia säästää ja sijoittaa."

Mihin avain- ja tunnuslukuihin Sammon osakkeenomistajan kannattaa kiinnittää huomiota Mandatum Lifen tulosraportoinnissa?

"Kehottaisin katsomaan kustannusliikkeen tulosta eli sitä, miten henkivakuutustoiminnan palkkiotuotot ovat kehittyneet suhteessa kustannuksiin.

Lisäksi, koska Sampo on osinkoyhtiö, kiinnittäisin huomiota Mandatum Lifen kykyyn jakaa osinkoa emoyhtiölle. Tähän vaikuttaa muun muassa se, millä tahdilla laskuperustekorkoinen vakuutuskantamme ikääntyy ja pienenee, sillä laskuperustekorkoiset sopimukset sitovat valtavasti pääomaa. Kanta on supistunut noin 200 miljoonan euron vuositahdilla.

Kovien lukujen ohella sijoittajan on hyvä tarkastella myös niin sanottuja pehmeämpiä mittareita, kuten tyytyväisyystutkimusten tuloksia. Korkea asiakastyytyväisyys antaa osviittaa maksutulon kehityksestä tulevaisuudessa. Yhtä lailla henkilöstön tyytyväisyys edesauttaa nykyisten huippuosaajien pitämisessä ja uusien houkuttelemisessa."

 
Jaa artikkeli