Vapaa elämään

Nuorelle vapaus on elämän janoa, vanhemmalle ajan tuomaa ymmärrystä. Suurinta vapautta on irtautua itse luoduista rajoitteista, sillä synkimmät vankilat löytyvät mielen syövereistä. Sanotaan, että jos ei koskaan ole ollut kahleissa, ei ymmärrä vapaudesta mitään. Mutta kun vapautta antaa toiselle ihmiselle, luottamus kasvaa uskollisuudeksi. Miten vapauden ymmärtävät suomalaiset, jotka tarkastelevat vapautta myös työn kautta? Millaista on vapautua omista rajoista?
Kuvat: Kaapo Kamu ja Vesa-Matti Väärä

Itsenäisyysjulistus ei tee vapaaksi

"Näen vapauden mahdollisuuksien aukipitämisenä. Se pätee niin henkilökohtaisessa elämässä kuin valtioiden välisissä sopimuksissakin. Itselleni tärkeintä on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään vahingoittamatta muita.

Irakissa ja aavikon pakolaisleireillä vietetyn lapsuuden jälkeen olen kasvanut Suomessa, mutta tehdessäni rauhantyötä CMI:n asiantuntijana vierailen usein Irakissa ja muissa Lähi-idän maissa.

Maita vertailemalla on helppo nähdä, että pelkkä itsenäisyysjulistus ei tee maasta vapaata. Irak on ollut itsenäinen valtio jo lähes sata vuotta, mutta maan talous on 90-prosenttisesti riippuvainen öljyn hinnasta. Hintojen heittely orjuuttaa kansaa, ja sen takia monet asiat maan kehittämiseksi jäävät tekemättä.

Suomi on puolestaan onnistunut rakentamaan monitasoisen talouden, jossa ihmiset pystyvät tekemään elämäänsä liittyviä valintoja. Demokratia on juurtunut tärkeäksi osaksi identiteettiämme. Suomalaisista on kasvanut vahvan koulutusjärjestelmän sekä luotettavan oikeuslaitoksen ja vaalijärjestelmän myötä itsenäisiä ja vahvoja, mikä on tehnyt myös yhteiskunnasta vahvan. Luovuus ja kriittinen ajattelu ovat sallittuja.

Irakissa vastaavat kansalaisoikeudet puuttuvat, eikä ihmisillä ole oikeutta liikkua tai rakastaa vapaasti. Yleinen epävarmuus ja epäluottamus pakottavat ihmiset linnoittautumaan omille alueilleen ja välttämään matkustamista. Naisten elämä on erityisen rajattua, koska heidät nähdään koulutuksesta huolimatta ennemmin lastenkasvattajina kuin yhteiskunnan rakentajina.

Rauhanrakennus- ja neuvottelutyössä pyrimme tukemaan naisten tasavertaista osallistumista neuvotteluihin, sillä he osaavat katsoa konflikteja uusista näkökulmista. Olemme kutsuneet irakilaisia asiantuntijoita tutustumaan suomalaiseen yhteiskuntaan, jotta he näkisivät, miten sukupuolten yhdenvertaisuutta kunnioittava politiikka on luonut eheämmän yhteiskunnan.

CMI:n kaltaisia toimijoita ei ole maailmalla monta, ja me olemme maailmalla haluttu kumppani. Esimerkiksi suurvaltojen tarjoaman avun taustalla vaikuttavat usein maiden omat intressit. Suomi on puolestaan maana liittoutumaton ja tarpeeksi kaukana kriisialueilta. Se avaa meille ainutlaatuisia mahdollisuuksia. Rauhanneuvottelijoina suomalaisilla on todella hyvä maine ja kokemus, joka olisi mahdollista brändätä kansainväliseksi vientituotteeksi.”

Hussein al-Taee on irakilaissyntyinen rauhanneuvottelija, joka työskentelee presidentti Martti Ahtisaaren perustaman konfliktinratkaisujärjestö Crisis Management Initiativen Irak-asiantuntijana. Al-Taee on opiskellut liiketaloutta ja kansainvälistä politiikkaa Englannissa, Puolassa ja Suomessa.

Minusta tulee muu

"Kirjoittaminen on minulle vapautusta omasta itsestäni, peloistani ja haluistani. Flowssa arki unohtuu ja minusta tulee hetkeksi joku muu, vaikka kirjoittaminen aina tapahtuukin oman itseni kautta. Ymmärrän äärimmäisen vapauden parhaiten Bertolt Brechtin runon Kun heräsin aamuyöstä kautta. Tulkinnassani runo kuvaa elämän kirkkauden ja kauneuden kokemista itsensä unohtamalla.

Olen miettinyt paljon, miltä tuntuisi vapautua vartalonsa ääristä, kuten kirjani seleesit tekevät. Siten voisin sulautua ympäristöön ja tulla yhdeksi luonnon kanssa. Kirjoitin trilogiani kansasta, jota ei ole olemassa. Teokseni ovat vapaita tämän maailman kansoihin ja heidän luonteeseensa liittyvistä mielikuvista ja odotuksista. Lukijalle tämä antaa mahdollisuuden samaistua ennakkoluulojen kohteena olemiseen ja miettiä, miksi ihmiset pelkäävät erilaisuutta.

Fantasiakirjallisuus ymmärretään usein pakona todellisuudesta, mutta itse koen sen eräänlaisena todellisuutta pehmentävänä filtterinä ja etäännyttämisen keinona, joka antaa työkalun käsitellä maailman kipupisteitä puhtaina ideoina.

On tärkeää, että voi kirjoittaa mistä vaan. Kirjoittamisen vapauteen liittyy aina myös sananvastuu, josta puhutaan liian vähän. Kirjoittajalla on moraalinen vastuu sanavalinnoistaan, sillä sanat ovat kuin miekka, jolla ei voi sohia ympäriinsä holtittomasti.

Esimerkiksi iskevä klikkiotsikko voi luoda väärän kuvan uutisen sisällöstä, sillä se sisältää vain jutun kuohuttavimman kärjen. Jos ihmiset muodostavat käsityksensä maailmasta vain lukemalla otsikoita, teksti on helppo saada tukemaan omaa maailmankuvaa, ennakkoluuloja ja pelkoja.

Ennakkoluuloihin perustuva tunteella huutaminen on saanut paljon palstatilaa julkisuudessa. On erotettava, mikä on sananvapauteen kuuluvaa tunteen ilmaisua, mikä taas usuttamista tunteisiin ja tekoihin. En usko, että tällaista keskustelua voi taltuttaa pelkällä järkipuheella. Juuri tässä on taiteen ja populaarikulttuurin voima ja tehtävä.”

Erika Vik on yrittäjä, graafinen suunnittelija ja taiteen maisteri. Vikin ensimmäinen romaani Hän sanoi nimekseen Aleia ilmestyi helmikuussa. Spekulatiivista fiktiota edustava teos aloittaa Kaksos­auringot-trilogian, joka käsittelee muukalaisuutta, toiseuden pelkoa, surua sekä siitä selviämistä.

Vankeus valmistaa vapauteen

"Yksilöiden erikoislaatuisuudesta kiinnostuneen aatehistorioitsija Isaiah Berliinin esittämään vapauden määritelmään liittyvät positiivinen ja negatiivinen ulottuvuus. Negatiivinen vapaus on vapautta sorrosta ja pakkovallasta, positiivinen vapaus puolestaan omaa kyvykkyyttä ja kaikkea sitä, mitä ihminen on vapaa tekemään. Näiden kahden puolen muistaminen on erittäin tärkeää, jos ihmisen vapautta rajoitetaan väliaikaisesti psyykkisen häiriötilan takia.

Psykiatrisessa hoidossa vapauden rajoittamisen tarkoituksena on estää ihmistä vahingoittamasta itseään tai muita tilanteissa, joissa hän ei itse ymmärrä sairauttaan.

Ihminen voi esimerkiksi kokea suorittavansa messiaanista tehtävää tai suojautuvansa erilaisilta hyökkäyksiltä. Maanikoille on tyypillistä hassata omaisuutensa mielipuolisiin hankkeisiin. Yleisesti psykiatrisessa hoidossa on korkea kynnys puuttua ihmisen vapauteen, ja tragediat ovat tunnetusti suurempia silloin, kun tilanteeseen ei puututa.

Vapauden rajoittaminen tahdonvastaisesti yhdistää myös vankeja, joskaan muuten heistä ei voi puhua yhtenäisenä joukkona. Osa ihmisistä sopeutuu vankilaoloihin helposti, toinen puoli kärsii todella paljon.

Sanotaan, että herra on herra helvetissäkin. Talous­rikolliset pärjäävät yleensä vankilassa hyvin. Ammatti­rikolliselle vankeus voi olla välivaihe ja lomaa rikollisen elämästä.

Jotkut vangeista taas elävät parasta aikaansa laitoksessa, koska elämä rikollisten alamaailmassa voi olla kaikkea muuta kuin vapaata. Silloin vankeus edistää hengissä pysymistä, kun se antaa mahdollisuuden käyttää terveyspalveluita, kuntoilla ja opiskella. Kun ihminen vapautuu vankilasta, kuoleman riski jopa kahdeksankertaistuu.

Henkisen vapauden ja sovituksen löytämiseen on monenlaisia prosesseja. Osa ihmisistä katuu tekoaan asteittain, toiset taas näkevät itsensä rikoksensa uhrina ja sijaiskärsijänä. Raskainta vangitseminen on niille, jotka eivät ole koskaan voineet kuvitella tappavansa ihmistä, mutta niin on silti tapahtunut. Näiden ihmisten itsemurhariski on todella korkea, ja heitä on suojeltava itseltään.

Monet toivovat vaarallisille rikollisille elämää mahdollisimman kurjissa oloissa. Se ei kuitenkaan edistäisi heidän sopeutumistaan maailmaan, johon vankilan tehtävänä on heitä valmistaa.”

Hannu Lauerma on Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri, psykiatrian ja oikeuspsykiatrian erikoislääkäri sekä psykoterapeutti ja dosentti. Lauerma on kirjoittanut useita teoksia asioiden kääntöpuolesta, unista, psyykkisistä häiriöistä ja ihmismielen pahuudesta.

Jaa artikkeli