Tiedätkö, mistä palkkasi saat?

Saatko asiallisen korvauksen tekemästäsi työstä? Palkkaneuvottelun valmistelu kannattaa aloittaa näistä asioista.
Kuva: Jenni Väre

Määrittele tavoitteet

Tekisikö mielesi tarttua nykyistä tehtävääsi paremmin palkattuun työtilaisuuteen? Mieti palkkakehitystäsi osana urasuunnitelmaasi. Jos työskentelet hyvin johdetussa yrityksessä, rahallisen kompensaation pitäisi vastata tehtäväsi vaativuutta, heijastaa osaamistasi ja kannustaa jatkuvaan kehittymiseen. Mieti myös sitä, minkälaisia aineettomia kannustimia arvostat.

Perehdy perusteisiin

Kuinka hyvin tunnet työnantajasi palkka- ja palkitsemisjärjestelmän? Huolellinen paneutuminen tehtävän vaatimustasoon ja oman kompetenssin tunnistaminen antavat vahvan pohjan palkkaneuvotteluihin. Ihannetilanteessa yrityksen palkkausjärjestelmä on läpinäkyvä ja jokainen työntekijä pystyy paikantamaan oman tehtävänsä osana kokonaisuutta ja ymmärtää palkkansa perusteet. Mikäli et ole varma oman tehtäväsi palkkaperusteista, ota asia puheeksi esimiehesi kanssa.

Suunta alan selvityksistä

Erityisesti työuran alussa hyödyllistä tietoa voi löytyä esimerkiksi ammattiliittojen ja toimialayhdistysten palkkaselvityksistä. Kun teet johtopäätöksiä julkisista kartoituksista, sinun on ymmärrettävä kriteerit, joilla tiedot on kerätty. Onko palkkakyselyssä pureuduttu tehtävien vaativuuteen ja yksilölliseen suoriutumiseen? Vai luetko selvitystä, johon on mekaanisesti listattu joidenkin alojen mediaanipalkkoja? Tehtäväluokitukset ja palkitsemisjärjestelmät vaihtelevat eri aloilla ja yrityksissä.

Vertaile rehellisesti

Huomaa, että tehtävänimike ei välttämättä kerro mitään palkan määräytymisen perusteista. Esimerkiksi kahden projektipäällikön keskinäinen palkkavertailu on relevanttia vain silloin, kun he pystyvät arvioimaan tehtäviensä vaativuutta ja omaa suoriutumistaan. Vaikka molempien tehtävät kuuluisivat samaan vaativuusluokitukseen, pätevämmälle maksetaan todennäköisesti parempaa palkkaa.

Muista myös edut

Näköala jää liian suppeaksi, jos tarkastelet pelkästään palkkatositteessa näkyvää summaa. Kun mietit mahdollisuuksiasi nykyisen työnantajasi palveluksessa tai harkitset siirtymistä muualle, laita puntariin myös työsuhteen sisältämät edut ja täydentävät palkitsemiset. Tulospalkkioista, bonuksista ja henkilöstöeduista voi karttua huomattava lisäsumma kiinteän palkan päälle. Muita palkitsemisen keinoja ovat kertaluonteiset aloite- ja innovaatiopalkkiot. Käytännössä palkkiot voivat olla rahapalkkioita tai muita konkreettisia etuja, kuten lahjakortteja tai esimerkiksi yhteisiä tapahtumia.

Joustokin on etu

On mahdollista, että aiempaa muhkeammasta palkasta huolimatta kokonaisuus jää pienemmäksi, jos uusi työnantaja ei tarjoa esimerkiksi edellisen työsuhteen sisältämää laajaa työterveyshuoltoa, lomamökkiä, liikuntaseteleitä tai tulospalkkiota. Toisaalta voi käydä niinkin, että uuden työnantajan tarjoama kuukausipalkka ei veny sinun toiveeseesi, mutta kokonaispaketti vastaa tavoitettasi. Pakettiin saattaa kuulua muun muassa työaikoihin liittyvä joustavuus, joka on arvokas etu.

Turvasta Palkkiorahastoon

Moni työnantaja huolehtii henkilöstönsä turvasta muun muassa vapaaehtoisilla henkilövakuutuksilla tai lisäeläkkeillä. Viime vuosina yleistynyt kannustin on Palkkiorahasto (henkilöstörahasto), jonka avulla työntekijät voivat joustavasti säästää tulospalkkionsa esimerkiksi sapattivapaata varten, tulevaan eläkkeeseensä tai rahoittaa vaikkapa lomamatkojaan.

Toimi, vaikuta, kehity

Hyvin johdetussa yrityksessä palkitsemista ja tavoitemittaristoa kehitetään jatkuvasti. Tällaisessa organisaatiossa työntekijä tuntee voivansa itse vaikuttaa palkkaansa, esimerkiksi kartuttamalla tehtävässä tarvittavaa osaamista, kehittämällä työmenetelmiä tai pyrkimällä aiempaa vaativampaan tehtävään. Ammattitaitoasi päivittämällä ja kehittymällä luot maaperää tulevaisuuden palkkatoiveillesi.

Kaikkea ei hinnoitella

Tekeminen on mielekästä ja motivaatio pysyy vahvana, kun työstä maksetaan oikeudenmukaisesti. Raha ei kuitenkaan ratkaise kaikkea, eikä rahalla voi korjata ilmapiirin ongelmia. Innostus syntyy onnistumisen kokemuksista, hyvistä olosuhteista sekä vaikuttamis- ja kehittymismahdollisuuksista. Parhaimmillaan aineellinen palkitseminen viestii arvostuksesta, selkeyttää tehtävään liittyviä odotuksia ja yhdistyy yrityskulttuurista kumpuavaan aineettomaan kannustukseen.

Taustahaastattelu:  
Johanna Maaniemi, Innova

Jaa artikkeli