Sijoittaja: Älä tuijota vain numeroita

London Business Schoolin professori Alex Edmansin mukaan sijoittajien on rohkaistava yrityksiä toteuttamaan tarkoitustaan. Silloin menestyvät sekä yritys että sijoittaja.

Suuri osa yrityksen tärkeimmistä arvonluojista on nykyisin laadullisia ja aineettomia, kuten kyky innovoida, yrityskulttuuri ja asiakasuskollisuus. Niistä ei löydy tietoa kvartaaliraporteista.

"Sijoittajan, joka haluaa sekä tehdä hyvää että tienata hyvin, kannattaa keskittyä laadullisiin mittareihin ja pitkän aikavälin arvoon", toteaa London Business Schoolin professori Alex Edmans.

Kyseessä on Edmansin mukaan muutos tavassa, jolla sijoittaja valitsee osakkeita.

"Ethän valitse lapsesi kouluakaan pelkkien numerotietojen perusteella", Mandatum Lifen Tulevaisuus-seminaarissa puhunut Edmans huomauttaa.
 

Vaadi vahvaa missiota

Työskennellessään Morgan Stanley -investointipankissa Edmanskin tuijotti voittokertoimia, osinkoja ja muita tuttuja tunnuslukuja tehdessään sijoituspäätöksiä.

Mutta avain kestävään menestykseen löytyy talousprofessorin mukaan yrityksen todellisesta olemassaolon tarkoituksesta. Lähes jokaiselta yritykseltä löytyy sellainen. Jos missio ei komeile markkinointiviestien kärjessä, on se ainakin yrityksen johdon pään sisällä.

Laajassa The Purposeful Company -projektissa Edmans kollegoineen tutki tuhansia yrityksiä ja tulokset ovat kiistattomat: yritykset, joilla on vastuullinen olemassaolon tarkoitus ja jotka käyttävät sitä yrityksen päätöksenteon perustana, menestyvät paremmin. Missio on kriittisen tärkeä etenkin yrityksen pitkän aikavälin menestyksen kannalta. Olemassaolon tarkoituksen mukainen toiminta liimaa yrityksen asiakkaat, työntekijät, yhteistyökumppanit ja sijoittajat yhteen.

"Voitontavoittelu ei ole ainoa päätöksenteon ja investointien perusta, mutta pidemmällä aikavälillä voitoista ei tarvitse tinkiä", Edmans summaa.

Keskiössä teot ja raportointi

Yrityksen missio on aina yksilöllinen. Edmans painottaa, ettei ole olemassa mitään mittaria siitä, mikä on hyvä ja tuloksekas olemassaolon tarkoitus. IKEAn kohdalla se on pyrkimys tuoda jokaisen saataville se, mihin ennen vain harvalla oli varaa. Überinkin toimintaa ajaa yrityksen vahva missio haastaa isot toimijat. Monen olemassaolon tarkoitus sisältää sanan innovointi.

"Keskeistä on mission mukainen toiminta. Olemassaolon tarkoitus ei saa olla pelkkä sananparsi. Se on juurrutettava syvälle osaksi yrityksen päätöksentekoa ja siitä on raportoitava", huomauttaa Edmans.

Sijoittajalle vuosikertomuksen tärkein osa on Edmansin mukaan juuri kertomus eli laadullinen osio, jossa yritys kertoo, miten se toimii missionsa mukaisesti. Vaikka laadulliset asiat eivät taivu matemaattisiksi laskelmiksi, Edmans muistuttaa, että niiden vaikutuksia yrityksen tulokselle voidaan mitata. Jos yrityksen tavoitteena on huolehtia henkilöstön hyvinvoinnista, kannattaa seurata mittareita, jotka kertovat esimerkiksi koulutuksesta, viestinnästä ja tasapuolisuudesta. Talousprofessori huomauttaa, että sijoittaja ei tee mitään vuosikertomuksen lauseella, jonka mukaan henkilöstön sitoutuneisuus on 65 prosenttia. Merkityksellistä on tietää, mitkä osa-alueet ovat heikkoja tai mitä toimia on konkreettisesti suunnitteilla.

Sijoittajan voimaa tarvitaan

Edmans muistuttaa, että kestää usein vuosia, ennen kuin mission mukainen toiminta palkitsee. Siksi sijoittajan ei kannata hylätä osakkeita ensimmäisten ongelmien ilmetessä. Unileverin ohella moni muu kansainvälinen suuryritys on jo luopunut kvartaalitulosten julkistamisesta. Näin yritys voi keskittyä pitkäjänteiseen liiketoimintaan.

"Sijoittajilla on tärkeä tehtävä rohkaista johtoa toteuttamaan yrityksen tarkoitusta ja kannustaa heitä tavoittelemaan pitkän aikavälin kestävää tuottoa", talousprofessori toteaa.

Jaa artikkeli