Saksa vie ja toiset vikisevät

Euroopan unioni on tähänastisen historiansa kovimmassa paikassa. Sen on pian kristallisoitava suvereenien jäsenvaltioiden kansalaisille, mikä on tämän jättiläismäisen harjoituksen hyöty ja suunta.

Jos EU ei pysty siihen nopeasti, paine euroalueen hajoamisesta kasvaa. Unionin epäonnistuminen keskeisillä sektoreilla alkaa olla selvää kaikille. Britannian ero on ensimmäinen merkittävä risteys metsäpolulla, jonka varrelle tarinan hannut ja kertut ovat pysähtyneet huuli pyöreänä. Kompasseihin on ilmestynyt kuplia. Neula pyörii.

Pysähtyminen ongelman äärelle saattaa tarjota mahdollisuuden muuttaa suuntaa.

Kun eurojärjestelmä käynnistettiin vuonna 1999, yhteishengen huuma oli käsin kosketeltava. Yhteisvaluutta kuitenkin heikkeni pian startin jälkeen ja lokakuussa 2000 nähtiin kaikkien aikojen pohjat dollaria vastaan: 0,8225. Silloinen keskuspankin pääjohtaja Wim Duisenberg vakuutteli useaan otteeseen, että ”euro is a strong currency”. Duisenbergin juttuja seurasi aina euron myyntiaalto kansainvälisillä markkinoilla.

Totuus kuitenkin on, että yhteisvaluutan heikentyminen antoi eurooppalaisille yrityksille hyvät lähtökohdat vientikilpailuun. 2000-luvun alun it-huumassa, tekno-osakkeiden kuplien aikaan, elettiin heikon euron aikaa, joka puskuroi osaltaan silloisia taloushaasteita.

Vuoden 2000 alussa Saksan osuus euroalueen maiden viennistä – niin sanottu vientimarkkinaosuus – oli 26,4 prosenttia, Ranskan 17,3 prosenttia ja Italian 12,9 prosenttia. Sen jälkeen tapahtunut kehitys avaa näköalan euroalueen nykyisten ongelmien ytimeen.

Ainoastaan yksi maa on onnistunut nostamaan vientimarkkinaosuuttaan: Saksa. Vuoden 2016 lopulla se oli edennyt jo 29,3 prosenttiin.

Ranskan osuus on tippunut 13,4 prosenttiin. Se tarkoittaa peräti 6,8 prosenttiyksikön menetystä Saksaan nähden. Ranskalaisilla ei ole enää frangia, jonka he voisivat devalvoida, vaan heidän on löydettävä kilpailuedut suhteessa Saksaan. Se ei ole vielä onnistunut.

Ei ole siis ihme, että presidenttiehdokas Marie Le Pen nosti uuden heikomman ECU-kytköksen yhdeksi kampanjateemakseen. Le Penin tavoitteena on startata muun muassa ”uusi frangi”, jonka annettaisiin ensin liikkua noin 20 prosentin vaihteluvälissä EU-valuuttakoria vasten – käytännössä siis heikentyä. Le Pen tähtää lopulta kansanäänestykseen eurosta.

Sama perusongelma vaivaa myös Italiaa, Espanjaa ja Suomea. Kaikki ovat hävinneet selvästi vertailussa Saksaan. Suomen vientimarkkinaosuus on pudonnut 2,3 prosentista 1,6 prosenttiin vuoden 2000 jälkeen.

Tämän kehityksen takia Saksalta on pakko kysyä, miten se voisi tehdä myönnytyksiä, jotta useiden tärkeiden jäsenmaiden krooninen heikkeneminen ei johtaisi unionin hajoamiseen. Ensin pitäisi kuitenkin varmistaa, onko Saksa ylipäätään valmis minkäänlaisiin uusiin myönnytyksiin.

Jos Saksalla olisi markka, se olisi tällä hetkellä selvästi euroa vahvempi valuutta. Tämä häiritsisi tietenkin maan vientikonetta.
Yksi Saksan niin sanottu myönnytys etelälle on ollut EKP:n rajusti elvyttävän rahapolitiikan ja massiivisten arvopaperiostojen ohjelman hyväksyminen. Nämä toimet eivät kuitenkaan taida riittää.

Euron hajoaminen on ollut pitkään tabu maltillisille poliittisille johtajille ja keskuspankille. Vielä vuonna
2012 euroa kuvattiin EKP:n kommenteissa sanalla irriversible, peruuttamaton. Nyt asiasta voidaan jo puhua. Sanamuodot ovat asiallisia, mutta rivien väleihin on muotoiltu jäätävä viesti.

EKP:n pääjohtaja Mario Draghi viestitti hiljattain, että mahdollisesti eroavan euromaan on hoidettava ensin kuntoon niin sanottu Target2-tasapaino. Ero on mahdollinen vasta sen jälkeen.

Target2 on euromaiden kansallisten keskuspankkien välinen maksuliikennejärjestely, joka netottaa rahavirrat euroalueen sisällä. Jos siis esimerkiksi Italia olisi lähdössä eurosta, Italian keskuspankin olisi maksettava ensin oma keskuspankkivelkansa EKP:lle.

Saksalla on Target2-tasapainossa lähes 800 miljardin euron nettoylijäämä. Italia ja Espanja ovat yhdessä saman verran miinuksella. Target2-tunnusluvut kertovat suoraan luottamuspulasta euroalueen sisällä: raha virtaa etelästä pohjoiseen.

Draghin lausunnon merkitys ei jää epäselväksi. Eurosta lähtö muodostuisi EKP:n mukaan hyvin kalliiksi etelän maille.

Pääjohtajan kommentin voi tulkita varsinkin populistisille liikkeille suunnatuksi viestiksi ennen tämän vuoden tärkeitä vaaleja. Hollannin parlamenttivaaleissa tulevat toistumaan samat teemat kuin Yhdysvaltain
presidentinvaaleissa, ja samaa kauraa on odotettavissa Ranskan presidentinvaaleissa toukokuussa.

Myös Saksan parlamenttivaalien lähtökohdat ovat muotoutumassa saman ydinkysymyksen äärelle: mitä tapahtuu, jos kansalaisten tuki vallitsevaan yhteiskuntajärjestykseen horjuu?

Saksan vaalit pidetään syksyllä 2017. Populistinen AfD-puolue nauttii nyt noin kymmenen prosentin kannatusta, ja puolueen johtohahmojen mukaan euroalue pitäisi hajottaa vahvojen ja heikkojen maiden leireihin. Miksi Saksa pelastaisi etelän maita uudestaan ja uudestaan? Ranska kuuluisi AfD-vaikuttajien mukaan heikkojen leiriin.

Brysselillä on kova kiire, koska repivät voimat ovat saaneet vahvan otteen tilanteesta. Euroopan unionin on kerrottava selkeästi ja vakuuttavasti kansalaisille, mikä on unionin päätarkoitus rauhanaatteesta konkreettisiin taloudellisiin etuihin asti.

Vuosi 2017 tulee olemaan ratkaisevan tärkeä, sillä euron särkymisen todennäköisyys on enemmän kuin nolla. Kauanko Saksa vie ja muut vikisevät – ja tyytyvät aina vain vähempään?